Ies-Pieti
Osa artikkelisarjaa |
Lestadiolaisuus |
---|
Per Andersinpoika Vasara (1815–1896) oli Karesuandossa syntynyt saamelainen lestadiolaissaarnaaja. Hän vaikutti vahvimmin Enontekiöllä, mutta teki matkoja myös muun muassa Lyngeniin, Tornionlaaksoon, Kittilään ja Ouluun. Hän osasi saamea, norjaa ja suomea.[1]
Ies-Pieti oli lestadiolaisuuden saamelaisvaiheen keskeisiä maallikkosaarnaajia. Ies-Pieti jäi lapsena orvoksi, mistä hän sai "ies"-liitteen nimeensä – sana tarkoittaa isätöntä ja äiditöntä. Nuorena hän sai tunturissa voimakkaan, ilmestyksellisen hengellisen kokemuksen, ja sittemmin, lestadiolaisen herätyksen alettua, hän ensimmäisten joukossa liittyi Lars Levi Laestadiuksen tukijoihin. Ies-Pieti oli varakas ja arvostettu mies – lauta- ja kuudennusmies – jonka arvovalta huomattavasti edisti herätysliikkeen etenemistä, ja joka myös taloudellisesti tuki herätyslähetystä. Ns. Koutokeinon kapinan jälkeen Ies-Pieti teki Tromssan piispan lähettiläänä saarnamatkoja Koutokeinoon kapinan jälkeisen resignoituneen hengellisen tilan elvyttämiseksi. Työ ei kuitenkaan pitäjän asukkaiden vihamielisen asenteen johdosta johtanut tuloksiin.[1]
Kuolinvuoteellaan Ies-Pieti kuuluu sanoneen tunnetut sanansa: "Kun maaäiti ottaa minut helmaansa, hän imee minusta pois kaiken käärmeen myrkyn, ja silloin minä olen todellisesti vapaa".[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Saamelaiskulttuurin ensyklopedia: Ies-Pieti saamelaisensyklopedia.fi. Viitattu 7.1.2021.