Hermann Staudinger
| Hermann Staudinger | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 23. maaliskuuta 1881 Worms, Saksa |
| Kuollut | 8. syyskuuta 1965 (84 vuotta) Freiburg im Breisgau, Länsi-Saksa |
| Kansalaisuus |
 saksalainen |
| Koulutus ja ura | |
| Tutkinnot | Martin-Luther-Universität Halle-Wittenberg |
| Väitöstyön ohjaaja | Daniel Vorländer |
| Instituutti |
Strasbourgin yliopisto Karlsruhen yliopisto ETH Zürich Freiburgin yliopisto |
| Oppilaat | Lavoslav Ružička |
| Tutkimusalue | kemia |
| Tunnetut työt | polymeerikemia |
| Palkinnot |
 Nobelin kemianpalkinto (1953) |
Hermann Staudinger (23. maaliskuuta 1881 Worms, Saksa – 8. syyskuuta 1965 Freiburg im Breisgau, Länsi-Saksa) oli kemisti. Hän oli makromolekyylikemian perustaja ja kehittäjä.
Jo 1800-luvulla oli todettu, että eräistä orgaanisista yhdisteistä voi tietyissä olosuhteissa muodostua tervamaisia, liukenemattomia aineita. Näiden aineiden kemiallista rakennetta ei kuitenkaan tunnettu, ennen kuin Staudinger 1930-luvulla osoitti niiden samoin kuin luonnonkuminkin muodostuvan erittäin pitkistä ketjumaisista molekyyleistä. Staudingerin tutkimukset vaikuttivat osaltaan siihen, että näitä aineita voitiin käyttää muovien raaka-aineina.[1]
Vuonna 1953 Staudinger sai Nobelin kemianpalkinnon "for his discoveries in the field of macromolecular chemistry" ("löydöistään makromolekyylikemian saralla").[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ John Hudson: Suurin tiede – kemian historia, s. 380. Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Art House, 2002. ISBN 951-884-346-5
- ↑ Hudson, s. 392
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Nobel-palkinnon esittelypuhe professori A. Fredga
- Biography The Nobel Foundation
| ||||||||||||||||||||||
