Herbert von Karajan
Herbert von Karajan (5. huhtikuuta 1908 Salzburg, Itävalta-Unkari – 16. heinäkuuta 1989 Anif, Itävalta) oli itävaltalainen kapellimestari. Hän toimi pitkään Berliinin filharmonikkojen ylikapellimestarina.
Elämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Karajan syntyi aromanialais-kreikkalaistaustaiselle isälle ja itävaltalaiselle äidille lähellä Salzburgia, jossa hän opiskeli vuosina 1916–1926 Mozarteum-konservatoriossa. Debyyttinsä kapellimestarina hän teki Salzburg-festivaaleilla vuonna 1933. Karajan johti Wienin filharmonikkoja ensi kerran 1934 ja Berliinin filharmonikkoja 1937. Hän solmi levytyssopimuksen Deutsche Grammophon -yhtiön kanssa. Vuosina 1946–1960 Karajan oli läheisessä yhteistyössä lontoolaisen Philharmonia-orkesterin kanssa. Karajan nimitettiin vuonna 1955 elinikäiseksi Berliinin filharmonikkojen ylikapellimestariksi. Hän vieraili orkesterinsa kanssa Suomessa Sibelius-viikolla vuonna 1965.
Musiikki
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Karajan levytti laajalti erityisesti romantiikan ajan teoksia, joissa hänen kaunis ja siloteltu orkesterisointinsa on saanut ylistäviä arvioita. Karajan oli suuri Sibeliuksen musiikin puolestapuhuja saksankielisellä alueella.
Levytyksiä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Mozartin käyrätorvikonsertot, 1950-luku
- Nikolai Rimski-Korsakovin Šeherazade, 1960-luku
- Modest Musorgskin Näyttelykuvia (orkesterisovitus Maurice Ravel), 1960-luku
- Maurice Ravelin Boléro, 1960-luku
- Pjotr Tšaikovskin neljäs, viides ja kuudes sinfonia, 1960-luku
- Sibeliuksen Tapiola, 1965
- Sibeliuksen neljäs, viides, kuudes ja seitsemäs sinfonia, 1965–1968
- Pjotr Tšaikovskin Italialainen kapriisi ja Romeo ja Julia, 1967
- Haydnin Die Schöpfung Oratorio, 1969
- Prokofjevin viides sinfonia, 1969
- Richard Straussin neljä viimeistä laulua, 1973 (solistina Gundula Janowitz)
- Beethovenin yhdeksäs sinfonia, 1978
- Gustav Holstin Planeetat, 1981
- Mahlerin yhdeksäs sinfonia, 1982