Henrik Tikkanen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee kirjailijaa. Urheilijasta kerrotaan artikkelissa Henrik Tikkanen (jääkiekkoilija).
Henrik Tikkanen vuonna 1967.

Georg Henrik Tikkanen (9. syyskuuta 1924 Helsinki – 19. toukokuuta 1984 Espoo) oli suomenruotsalainen kirjailija ja taiteilija. Hän toimi pakinoitsijana ja piirtäjänä Hufvudstadsbladetissa vuosina 1947–1967 ja Helsingin Sanomissa vuosina 1967–1984.[1]

Perhe

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Henrik Tikkanen syntyi merkittävään Tikkasen kulttuurisukuun.[1] Hänen vanhempansa olivat arkkitehti ja olympiamitalisti Toivo Robert Tikkanen sekä Kyllikki Ingeborg Tikkanen o.s. Vitali (1901–1963). Tikkasen isänisä oli taidehistorioitsija J. J. Tikkanen ja tämän isä Paavo Tikkanen, joka oli perustamassa Suometar-sanomalehteä vuonna 1847. Äidinisä oli Lahdessa piirilääkärinä toiminut Johan Vitali.

Tikkasen ensimmäinen puoliso oli taiteilija Lia Tikkanen (o.s. Etrock) vuosina 1949–1962. Hänen toinen puolisonsa oli vuodesta 1963 kirjailija Märta Tikkanen o.s. Cavonius.[1]

Elämä ja ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Henrik Tikkasen omakuva.

Tikkanen piirsi sarjakuvia 1940-luvun alkuvuosina. Hän valmistui ylioppilaaksi Helsingin Suomalaisesta Yhteiskoulusta vuonna 1943.[1][2]

Tuotannosta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Piirtäjänä Tikkanen tunnetaan ohuella tussilla tehdyistä Helsingin maisemista, naisvartaloista ja aforismeja kuvittavista nopeasti piirretyistä kasvokuvista. Lisäksi hän kirjoitti muun muassa matkakirjoja, lastenkirjoja, näytelmiä, kuunnelmia ja pakinoita. Tikkanen teki myös mainonnan suunnittelutöitä muun muassa Renault-automerkille.[3] Tikkanen teki 1950-luvun alussa kansikuvat WSOY:n Eurooppa-sarjassa ja Tammen Elävä maailmankirjallisuus -sarjassa julkaistuihin käännösromaaneihin. Myöhemmin hän teki kannet myös omiin romaaneihinsa sekä vaimonsa Märta Tikkasen romaaniin Vuosisadan rakkaustarina (1978).[4]

Tikkanen piirsi jatkosodan aikana Sotamies Paukku -nimistä sarjakuvaa Kuvaan vuosina 1943−1944 ja Konrad-sarjakuvaa Svenska Presseniin vuosina 1941−1944. Ne olivat tyylipuhtaita pantomiimisarjoja, joissa puhetta oli harvoin. Varsinkin Konradissa, jonka hahmo oli töppäilijä, Tikkanen onnistui usein kääntämään sarjakuvan rajoitukset mykkyyden ja kolmikuvaisuuden voitokseen. Tikkasen mukaan hänen sarjakuvissaan ei ollut taiteellisia ambitioita. Niissä vain yritettiin luoda tyyppi ja sille toimintaa.[2]

Vuonna 1977 ilmestynyt Tikkasen romaani Unohdettu sotilas (alkuperäinen nimi 30-åriga kriget) kertoi jatkosodan päätyttyä vartiopaikalleen unohdetusta sotamies Vihtori Käppärästä, joka jatkaa sodan päättymisestä tietämättä omaa sotaansa parinkymmenen vuoden ajan kunnes hänet löydetään ja lehdistö alkaa tehdä hänestä sankaria.[5] Romaani sai aiheensa japanilaisesta luutnantista Hirō Onodasta, joka antautui Filippiineillä vuonna 1974 vasta 29 vuotta toisen maailmansodan päättymisen jälkeen.

Osoitesarja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Henrik ja Märta Tikkanen perheineen Barösundissa kesällä 1966.

Kirjailijana Tikkanen muistetaan parhaiten vuonna 1975 alkaneesta muistelmasarjastaan. Sarja tunnetaan osoitetrilogiana, joka koostuu teoksista Kulosaarentie 8 (1975), Majavatie 11 (1976) ja Mariankatu 26 (1977). Myöhemmin sarjaa jatkoivat vielä teokset Yrjönkatu (1980) ja Henrikinkatu (1982). Kukin muistelmateos on saanut nimensä osoitteesta, joka on ollut Tikkaselle keskeinen kuvattuna aikana.

Kaikki osoitetrilogian osat ovat noin 140-sivuisia pienoisromaaneja. Sarja kuvaa suomenruotsalaista sivistyneistöä 1920-luvulta 1970-luvulle asti. Keskiössä ovat Tikkanen sekä hänen perheensä. Sarjan tematiikkaa kuvaavat hyvin ensimmäisen osan aloitussanat: ”Tämä on karmea tarina synnillisestä elämästä, äkkikuolemasta, haureudesta ja viinasta. Aiheena on eräs onneton perhe ja sen taistelu kohtaloaan vastaan, sehän juuri kaikessa mahdottomuudessaan on elämän tarkoitus.”

Osoitetrilogiassaan Tikkanen pyrkii rehellisyyteen. Paljastavuudessaan se lähestyy niin sanottua tunnustuskirjallisuutta, jolla on vankka asemansa Suomessa nimenomaan suomenruotsalaisessa kirjallisuudessa. Sarjassa todelliset henkilöt – muun muassa runoilija Arvo Turtiainen, kirjailija Jörn Donner ja presidentti K. J. Ståhlberg – esiintyvät omilla nimillään. Tärkeimpänä taiteellisena ohjenuorana Tikkasella on kuitenkin satiirinen tyyli, mikä vaikuttaa tosiasioitten valintaan ja keskinäiseen painotukseen. Terävä ironia ja sarkasmi leimaa kaikkea kuvausta, minkä ansiosta Tikkasta on verrattu muun muassa Jonathan Swiftiin ja Voltaireen. Kirjailija myös pohtii objektiivisen muistamisen mahdollisuutta, kun kyseessä on oma, tunnesiteitten leimaama elämänhistoria.

Kulosaarentie 8 alkaa Tikkasen syntymän tienoilta vuodesta 1924. Kirjailija etsii syitä perheensä olemisen tapaan myös sukunsa historiasta. Tikkanen osallistuu jatkosotaan vapaaehtoisena, ja sotamuisteluun sisältyy voimakas kritiikki tapaan kuvata sotaa maailmankirjallisuudessa. Teos päättyy kirjailijan isän kuolemaan kohta sodan jälkeen. Teoksessa keskeinen paikka on Kulosaaressa sijaitseva kirjailijan lapsuudenkoti, jonka hän jättää perinnönjaon myötä.

Majavatie 11 keskittyy sodanjälkeisen nuorison ajelehdintaan. Tikkanen solmii ensimmäisen avioliittonsa ja aloittaa suhteensa tulevaan vaimoonsa, Märtaan.

Mariankatu 26 ulottuu 1950-luvulta 20 vuotta eteenpäin. Keskeisenä teemana teoksessa on kirjailijan kohtalonyhteys alkoholisoituneena kuolleeseen isäänsä.

Tikkanen kuoli leukemiaan 59-vuotiaana vuonna 1984.[6]

Teoksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Etruskeja metsästämässä: Retkiä etruskien maisemassa. Otava 1967. (Kyllikki Villan kanssa.)
  • Minun saaristoni. (Min älskade skärgård, 1968.)
  • Minun Helsinkini. (Mitt Helsingfors, 1972.)
  • Kuoleman Venetsia. Tammi 1973.
  • Kulosaarentie 8. (Brändövägen 8 Brändö Tel. 35, 1975. Suomentanut Elvi Sinervo.)
  • Majavatie 11, Herttoniemi, puh. 78 035. (Bävervägen 11 Hertonäs Tel. 78 035, 1976. Suomentanut Elvi Sinervo.)
  • Mariankatu 26. (Mariegatan 26 Kronohagen, 1977. Suomentanut Elvi Sinervo.)
  • Unohdettu sotilas. (30-åriga kriget, 1977.)
  • Yrjönkatu. (Georgsgatan, 1980.)
  • Henrikinkatu. (Henriksgatan, 1982.)
  • Viimeinen sankari. (Efter hjältedöden, 1979.)
  • Henrikit. 1981.
  • Piirroksia katoavasta Suomesta = Bilder = Drawings. Extramark 1981.
  • Toskanalainen hymy. (Med ett leende i Toscana 1981.)
  • Renault, mon amour. 1983.
  • Testamenttini elämälle: Puhetta ja kuvia elämästä ja kuolemasta, rakkaudesta, sodasta ja rauhasta. Toimittaneet Arvo Ahlroos ja Heikki Karkkolainen. Tammi 1993.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d Wrede, Johan: Tikkanen, Henrik (1924–1984). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 23.3.2007 (päivitetty 15.6.2015). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 29.8.2016.
  2. ↑ a b Kaukoranta, Heikki & Kemppinen, Jukka: Sarjakuvat, s. 203. Otava, 1982. ISBN 951-1-06710-9
  3. ↑ Stoltzenberg, Ole: ”Aforismin mestari”, Mainonnan vaikuttajia, s. 127–133. (Toimittanut Ole Stoltzenberg) Helsinki: Kirjayhtymä, 1982. ISBN 951-26-2322-6
  4. ↑ Ville Hänninen: Kirjan kasvot: sata vuotta suomalaisia kirjankansia, s. 119, 194. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2017.
  5. ↑ Kirjasampo : Unohdettu sotilas
  6. ↑ Mervi Alatalo: Märta Tikkanen nauttii vanhuudesta ilman parisuhdetta: "On ihanaa olla riippumaton" Anna.fi. 11.11.2019. Viitattu 22.4.2023.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Meinander, Henrik: Tikkanens linje: Tidsbilder 1967–1972. Helsingfors: Schildts & Söderströms, 2021. ISBN 978-951-52-5431-3
  • Wrede, Johan: Tikkanens blick: En essä om Henrik Tikkanens författarskap, livsöde och personlighet. Helsingfors: Svenska litteratursällskapet i Finland, 2012. ISBN 978-951-583-245-0

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Henrik Tikkanen.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Henrik_Tikkanen&oldid=22757155”