Hannu-Pekka Parviainen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hannu-Pekka Parviainen
HP kauppakeskus Lanternan edessä Helsingin Roihupellossa elokuussa 2010.
HP kauppakeskus Lanternan edessä Helsingin Roihupellossa elokuussa 2010.
Henkilötiedot
Syntynyt18. elokuuta 1981 (ikä 43)
Seinäjoki
Ammatti stunt-esiintyjä
opettaja
juontaja
Näyttelijä
Taiteilijanimet HP
Merkittävät roolit Duudsonit
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Hannu-Pekka "HP" Parviainen (s. 18. elokuuta 1981[1] Seinäjoki) on Duudsonit-esiintyjäryhmän jäsen.

Elämä ja ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Parviainen on mukana Duudsonit-ryhmässä, jonka ensimmäinen televisio-ohjelma alkoi vuonna 2001.[2][3] Parviainen oli Duudsoneista ensimmäinen, jolle kaikki Suomen vakuutusyhtiöt kieltäytyivät antamasta minkäänlaista henki- tai tapaturmavakuutusta.[4] Hän esiintyi muiden Duudsonien kanssa maailmanlaajuisen levityksen saaneessa Jackass 3D -elokuvassa.[5]

Parviainen on toiminut myös muun muassa Posse-ohjelman juontajana.[6]

Televisiouransa ohella Parviainen on valmistunut opettajaksi, jona hän toimi Seinäjoella Hyllykallion ala-asteella vuoteen 2014 asti.[7]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]