Haakon III Sverrenpoika
| Haakon III Sverrenpoika | |
|---|---|
 Kolikko Haakonin ajalta. "H" saattaa viitata joko Haakoniin tai Hamarin kaupunkiin. | |
| Norjan kuningas | |
| Valtakausi | 9. maaliskuuta 1202 – 1. tammikuuta 1204 |
| Edeltäjä | Sverre Sigurdinpoika |
| Seuraaja | Guttorm Sigurdsson |
| Syntynyt | 1182 |
| Kuollut | 1. tammikuuta 1204 |
| Suku | Sverre |
| Isä | Sverre Sigurdinpoika |
| Äiti | Astrid Roesdotter |
| Uskonto | katolilaisuus |
Haakon III Sverrenpoika (Håkon Sverresson, 1182 – 1. tammikuuta 1204) oli Norjan kuningas 9. maaliskuuta 1202 – 1. tammikuuta 1204. Hän oli Sverre Sigurdinpojan avioton poika. Haakonin äidistä ei ole varmuutta, mutta äiti saattoi olla Astrid Roesdotter, Färsaarten piispan Roen tytär.[1]
Haakonin isän Sverre Sigurdinpojan ollessa kuninkaana maallisen ja hengellisen vallan välille oli syttynyt sota piispojen nimitysoikeudesta, ja useat merkittävät kirkonmiehet olivat paenneet Tanskaan. Haakonin lyhyen kuninkuuden merkittävin saavutus oli maanpaossa olleiden piispojen kutsuminen takaisin Norjaan kesällä 1202 sekä rauhan solmiminen kuninkaan ja kirkon välillä.[1]
Isänsä kuninkuuden aikana Haakon Sverrenpoika osallistui joukkojen komentajana piispojen puoluetta bagleja vastaan käydyssä taistelussa Oslossa vuonna 1197. Hän kunnostautui myös muissa taisteluissa. Sverre Sigurdinpojan kuoltua maaliskuussa 1202, birkebeinien puolue valitsi Haakonin kuninkaaksi, ja myöhemmin hänet julistettiin virallisesti koko Norjan kuninkaaksi Øyratingetissä.[1]
Kuolinvuoteellaan kuningas Sverre oli kirjoittanut kirjeen pojalleen, jossa hän antoi neuvoja kuninkaana toimimiseen. Kirjeessä Sverre todennäköisesti neuvoi etsimään sovintoa kirkon kanssa. Maanpakoon lähteneet piispat, Oslon piispa Nikolas Arnesson ja arkkipiispa Eirik Ivarsson, kutsuttiin takaisin Norjaan kesällä 1202. Haakon ilmoitti piispoille osoittamassaan kirjeessä, että hän halusi lopettaa riidan kirkon kanssa ja päättää kiistan vuoksi maassa vallinneen laittoman tilan. Haakon antoi kirjeessään kirkolle luvan kanonisen oikeuden noudattamiseen, mutta sillä ehdolla, että tämä tapahtuisi vahingoittamatta valtakuntaa, sen lakeja ja kuningasta. Arkkipiispa Eirik Ivarsson vapautti tämän jälkeen Norjan kirkonkirouksesta. Paavi nuhteli Ivarssonia tästä myöhemmin paimenkirjeessään, koska katsoi, että vapautus pannasta oli tapahtunut ilman apostolista valtaa. Paavi ilmaisi kuitenkin muutoin iloitsevansa saavutetusta sovusta.[1]
Historioitsijat katsovat, että Haakon Sverrenpojan sovintoesitys oli luonteeltaan hyvin yleisluontoinen rauhansopimus, joka antoi paljon tulkinnanvaraa erilaisissa kiistatilanteissa. Haakon sai rauhan solmimisen jälkeen laajan tuen kuninkaana koko Norjassa, myös baglien hallitsemassa Austlandissa. Baglien puolue hajotettiin toistaiseksi ja maassa vallitsi vihdoin rauha.[1]
Haakonin äitipuolen Margaret Eriksdotterin huhuttiin myrkyttäneen hänet.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e Narve Bjørgo: Håkon 3 Sverresson Norsk biografisk leksikon - Store norske leksikon. snl.no. Viitattu 3.10.2020. (norjaksi)
- ↑ Haakon III Sverresson Encyclopædia Britannica. Viitattu 26.11.2008.
| Edeltäjä: Sverre Sigurdinpoika |
Norjan kuningas |
Seuraaja: Inge II Bårdinpoika |
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
