HIV

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta HI-virus)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
HIV
HI-viruksen poikkileikkaus
HI-viruksen poikkileikkaus
Virusten luokittelu
Ryhmä: ssRNA-RT virukset
Kunta: Virukset
Heimo: Retrovirukset Retroviridae
Suku: Lentivirus
Lajit
  • Human immunodeficiency virus 1
  • Human immunodeficiency virus 2
Katso myös

  HIV Commonsissa

HIV (engl. human immunodeficiency virus)[1][2] eli HI-virus on retrovirus, joka tarttuu ihmisen immuunijärjestelmän tärkeisiin osiin – CD4 -tyypin T-soluihin ja makrofageihin. Lisäksi se tuhoaa sekä suorasti että epäsuorasti CD4 -tyypin T-soluja. Koska nämä solut ovat immuunijärjestelmän toiminnan kannalta elintärkeitä, hoitamaton HIV lamauttaa immuunipuolustuksen toiminnan, mistä seuraa AIDS. HIV kuuluu yksijuosteista RNA:ta sisältäviin viruksiin.

HIV-infektiota hoidetaan ennen kaikkea antiretroviraalilääkityksellä.[3] Suonensisäisesti huumeita käyttävillä on yleistä että samassa ihmisessä ovat HI-virus ja C-hepatiitti.[4] HIV-positiivisilla potilailla hepatiitin eteneminen voi olla puolta tavanomaista nopeampaa.[5]

HIV:n alkuperä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

HIV:n arvellaan olevan peräisin Keski-Afrikasta. HIV on nykyisin maailmanlaajuinen. HI-viruksen alkuperästä on erilaisia teorioita, joista mikään ei ole yleisesti hyväksytty, ja aihe on kiistanalainen. Tutkijat ovat kuitenkin löytäneet vahvan yhteyden HIV-1:n ja kädellisillä esiintyvän SIV:n välillä. Kansainvälisen tutkimusryhmän mukaan SI-virus on siirtynyt simpanssista ihmiseen vuosien 1884–1924 välisenä aikana, todennäköisimmin vuonna 1908 Kamerunin eteläosissa simpanssinmetsästyksen yhteydessä, ja muuntunut ihmisessä HI-virukseksi. Laajaksi epidemiaksi HIV on todennäköisesti lauennut Kinshasassa, joka oli silloisessa Belgian Kongossa sijaitseva kansainvälisen kaupan keskus. Tutkimukset perustuvat geneettiseen sekvensointiin ja asiakirjoihin.[6][7] Keski-Afrikasta HI-virus saapui Haitille vuoden 1966 paikkeilla mahdollisesti yhden ihmisen tuomana, ja sieltä se levisi muutamaa vuotta myöhemmin Yhdysvaltoihin ja lopulta ympäri maailman. Yhdysvalloissa AIDS todettiin sairautena vasta vuonna 1981.[8]

Metsästäjäteoria

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleisimmin hyväksytty teoria on niin sanottu ”metsästäjäteoria”, jonka mukaan SI-virus siirtyi ihmisiin, kun simpansseja tapettiin ja syötiin tai kun niiden verta kulkeutui metsästäjän iholla oleviin haavoihin. Virus sopeutui uuteen isäntään, ja siitä muodostui HIV-1. Tämän jälkeen HI-viruksesta on kehittynyt useita eri kantoja. Vuonna 2004 Lancetissa julkaistun artikkelin mukaan retrovirusten siirtymisiä kädellisistä ihmisiin tapahtuu edelleen.[9] 1 099 kamerunilaisen otoksessa noin 1 % kantoi SF-virusta, joka SIV:n tavoin on kädellisiä vaivaava tauti.[10]

Vuonna 2006 kansainvälinen tutkijaryhmä kertoi Nature-lehdessä paikantaneensa HI-viruksen alkuperän Kamerunissa eläneisiin luonnonvaraisiin simpansseihin. SIV eli immuunikatovirus löydettiin niiden ulosteesta, kun viruksen perimä oli selvitetty, eikä eläimiä enää tarvinnut testata hankalilla verikokeilla. Kamerunin simpansseista noin 35 % kantaa SIV:tä, mutta mikään niistä ei aiheuta AIDSin kaltaista vakavaa muotoa. Tutkijat eivät tiedä, mikä eläimiä suojaa.[11]

Ensimmäiset HIV/AIDS-tautitapaukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1998 tehty plasmanäytteen analyysi viittaa siihen, että HIV-1 tarttui ensi kertaa ihmisiin paljon luultua varhaisemmin: 1940-luvulla tai 1950-luvun alkupuolella. Joidenkin tutkijoiden mukaan plasmanäyte olisi vieläkin vanhempi, mahdollisesti jopa 1800-luvun loppupuolelta. Vuoden 2000 tammikuussa seitsemännessä Retrovirusten ja opportunististen infektioiden kansainvälisessä konferenssissa esiteltiin tutkimus, jonka mukaan ensimmäiset HIV-1-tautitapaukset ilmenivät Länsi-Afrikassa noin vuonna 1930 (tosin 15 vuoden virhemarginaalilla). Tulos perustui viruksen evoluution tietokonemallinnukseen.[10][12]

Vanhimmat tunnetut näytteet HIV-1-viruksesta ovat:

  1. Vuonna 1959 otetusta nykyisen Kongon demokraattisen tasavallan alueella eläneen miehen plasmasta[13]
  2. 15-vuotiaan St. Louisin kaupungissa kuolleen afroamerikkalaisen pojan kudoksista vuodelta 1969[14]
  3. Norjalaisen merimiehen kudosnäytteestä vuodelta 1976[15]

HI-viruksen evoluutio

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

HI-viruksen evoluutio on hyvin nopeaa. Nopeus selittyy sen virhealttiilla käänteiskopioijaentsyymillä (kts. HI-viruksen toiminta), joka aiheuttaa pistemutaatioita ja tekijäinvaihduntaa. Lisäksi nopeutta edistää viruksen elinsyklin aikana vaikuttavat vaihtelevat valintapaineet (esim. eri ihmisillä on aina hieman erilainen immuniteetti, jota vastaan viruksen on muovauduttava) sekä viruksen lyhyt elinaika. HI-viruksen eri kannat pystyvät myös yhteisinfektoimaan isäntäsolun yhtä aikaa, jolloin niistä voi muodostua erilaisia variantteja. [16][17][18]

HI-viruksen evoluutionopeus ei kuitenkaan ole yhtä nopeaa populaatio- kuin yksilötasolla: populaatiotason evoluutionopeus on kolmesta yhdeksään kertaa hitaampaa kuin yksilötasolla. Tarkkaa syytä tälle erolle ei ole vielä löydetty, mutta aiheesta on esitetty kolme hypoteesia, jotka pyrkivät selittämään tätä eroa.[16][17]

1) HI-viruksen eri elämänvaiheisiin perustuvassa valinnassa (stage-specific selection) nopeuseron selittää HI-viruksen tarttumisen ajankohta. Jos tarttuminen tapahtuu infektion aikaisessa vaiheessa ja HI-virus tarttuu uudestaan ilman, että virus jää isäntään pidemmäksi aikaa, tällöin evoluutionopeus populaatiotasolla ei kasva. Immuniteetti ei ehdi infektion alussa aktivoitua, jolloin immuniteetti ei hyökkää HI-virusta vastaan. Tämän vuoksi viruksen ei tarvitse muuttua selviytyäkseen immuniteetinvasteelta. Vastaavasti, jos virus jää pidemmäksi aikaa isäntään, joutuu se muuttumaan, koska immuniteetti aktivoituu ja hyökkää sitä vastaan. Immuniteetti aiheuttaa siis valintapaineen. Tämä sopeutuminen nähdään selkeämmin yksilö- kuin populaatiotasolla, minkä vuoksi nopeusero syntyy.[16][17]

2) Sopeudu ja palaudu (adapt and revert) -hypoteesi osoittaa, että HI-viruksen sopeutuminen lähdeisännässä (source host) voi olla haitallista seuraavassa isännässä (receipt host). Tästä syystä HI-virukset ajautuvat takaisin kohti populaatiotason konsensusta, kun HI-viruksen sopeutumismutaatiot ”palautuvat” populaatiotasolla (yksilötasolla evoluutio ei voi mennä taaksepäin). Luonnonvalinta suosii HI-viruksia, jotka muistuttavat enemmän populaation yleisimpiä variantteja, jotta ne voivat olla taas tarttumiskykyisiä ja selvitä uusissa isännissä.[16][17][19]

3) Varastoi ja nouda (store and retrieve) -hypoteesi osoittaa, että osa esihistoriallisista HI-viruksien infektoimista pitkäikäisistä T-auttajasoluista vaipui lepovaiheeseen, jolloin ne käytännössä varastoivat virusta luoden siten virusarkiston. Vuosien päästä nämä pitkäikäiset infektoidut solut voivat aktivoitua, jolloin virus pääsee taas monistumaan, ja varastoitu viruskanta voidaan noutaa arkistosta. Se, miksi nämä esihistorialliset virukset ovat säilyneet, johtuu niiden erinomaisesta kyvystä tarttua ja perustaa kolonisaatioita isäntiin. Lisäksi niillä ei ole sopeutumismutaatioiden taakkaa, joten ne pystyvät hyvin infektoimaan uusia isäntiä, koska eivät ole sopeutuneet vain yhteen isäntään (vrt. sopeudu ja palaudu -hypoteesiin). Eli jos näillä historiallisilla viruksilla on vahva kyky tarttua ja niitä on merkittävä määrä populaatiokierteessä, evoluutionopeus hidastuu populaatiotasolla, koska nämä virukset eivät ole tuottaneet uusia variantteja populaatioon vaan ovat pysyneet lähes samankaltaisina.[16][17]

HI-viruksen rakenne ja genomi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

HIV on rakenteeltaan erilainen kuin muut vastaavat retrovirukset. Se on muodoltaan pallomainen, halkaisijaltaan n. 120 nm ja lähes 60 kertaa pienempi kuin ihmisen punasolu. [20][21] HI-viruksen genomi koostuu kahdesta kopiosta yksijuosteista RNA:ta, joka koodaa viruksen yhdeksää geeniä. Virusta ympäröi kartiomainen kapsidi, jossa on lähes 2 000 kopiota viruksen p24-proteiinia. Yksijuosteinen RNA on sitoutunut tiukasti viruksen nukleokapsidiproteiineihin, kuten p7:ään, ja viruksen rakentamisessa tarvittaviin entsyymeihin, kuten käänteiskopioijaentyymiin, proteaaseihin, ribonukleaasiin ja integraasiin. Viruksen p17-proteiineista koostuva matriisi ympäröi kapsidia ja sitoo sen eheäksi kokonaisuudeksi. [22]

Kapsidia ympäröi viruksen vaippa, joka koostuu lipidikaksoiskalvosta. Tämän vaipan virus on ottanut mukaansa isäntäsolun solukalvosta, kun vastamuodostuneet viruspartikkelit kuroutuvat ulos solusta. Viruksen vaippa koostuu pääasiassa ihmisen solukalvon pintaproteiineista, mutta siinä on myös HI-viruksen omia vaippaproteiineja. [22] HIV:n env-geenin koodaama vaippaproteiini mahdollistaa viruksen kiinnittymisen kohdesoluihin ja fuusioitumisen kohdesolun solukalvon kanssa. Näin viruksen sisältö päätyy soluun ja käynnistää tartuntasyklin. [23]

HI-viruksen toiminta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elinkierto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
HI-viruksen elinkierto
  1. Virus sitoutuu ihmisen immuunipuolustuksen tärkeisiin CD4- -tyypin T-solujen reseptoriin ja sopivaan ko-reseptoriin (CCR5 tai CXCR4), mitä seuraa viruksen vaipan fuusio solukalvoon ja viruksen nukleokapsidin vapauttaminen solulimaan.
  2. Viruksen oma käänteiskopioijaentsyymi kopioi viraalisen RNA:n cDNA:ksi joka edelleen kopioidaan DNA:ksi.
  3. Tuloksena syntynyt kaksijuosteinen proviraalinen DNA vaeltaa solun tumaan tumahuokosen kautta ja yhtyy siellä solun DNA:han viruksen integraasin avulla.
  4. Solun RNA-polymeraasi transkriptoi viruksen DNA:n.
  5. Lähetti-RNA transloidaan proteiineiksi solun polysomeissa.
  6. Viruksen proteiinit ja genominen RNA kuljetetaan solukalvolle ja järjestetään. Epäkypsät virionit vapautetaan silmukoimalla solukalvon läpi. Viruksen proteaasi käsittelee polypeptidiprekursorit, jolloin syntyy kypsiä virioneja.

HI-viruksen kasaus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

HI-viruksen kasaus alkaa isäntäsolun solukalvolla. kasaus prosessi voidaan jakaa kolmeen osaan: virionin kasaus, virionin kuroutuminen ulos isäntäsolusta ja virionin kypsyminen. Virionin kasaus alkaa epäkypsän hilan rakentamisella, jossa Gag-proteiinit ohjaavat solukalvoon sitoutumista, RNA-genomin pakkaamisen, sekä muiden HI-viruksen proteiinien pakkaamisen viruksen sisään[24].

Virusten leviäminen kehon sisällä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tavallisinta virionin aiheuttamaa solun infektioprosessia voidaan kutsua ”soluttomaksi leviämiseksi”. Viruspartikkelit syntyvät tartunnan saaneesta T-solusta ja pääsevät veren tai solunulkoisen nesteen avulla leviämään ja infektoimaan sattumanvaraisesti seuraavan vastaantulevan T-solun. [25] HIV voi levitä myös suoraan solusta toiseen kahden eri reitin kautta. Infektoitunut T-solu voi siirtää viruksen suoraan kohde-T-soluun virologisen synapsin kautta. [26][27] Toinen HIV:n mahdollinen leviämisreitti voi olla antigeeniä esittelevän solun, kuten makrofaagin tai dendriittisolun, avulla siirtyminen seuraavaan T-soluun. [28] Solusta soluun tapahtuvan infektion on raportoitu olevan paljon tehokkaampi leviämistapa kuin soluton leviäminen.[29]

Imusolujen hämääminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Harvardin yliopiston professori Bruce Walkerin johdolla tehtyjen tutkimusten johdosta nyt tiedetään, miksi ja miten HI-virus onnistuu piiloutumaan taudinaiheuttajia torjuvilta imusoluilta. Tiedon ansiosta voidaan kehittää jo lähiaikoina uudenlaisia immuunikadon hoitomenetelmiä.

  1. Virus tunkeutuu valkosoluun, jossa virus käynnistää perimänsä mukaisten proteiinien tuotannon.
  2. HIV-proteiinit joutuvat tartunnan saaneen solun jätteenkäsittelyjärjestelmään. Se sisältää silppurin, joka pirstoo proteiinit.
  3. Proteiinisilppu siirtyy solukalvon pintaan. Siinä sijaitseva esittelyrakenne tutustuttaa immuunijärjestelmän proteiineihin.
  4. T-imusolu tuhoaa vieraita soluja pinnassaan olevien molekyyliryhmien avulla. Jos T-imusolun reseptori havaitsee valkosolun pinnassa HI-viruksesta peräisin olevia vieraita proteiineja, imusolu tulkitsee valkosolun tunkeilijaksi ja käy sen kimppuun tuhotakseen sen.
  5. Solunsalpaajat, joita T-imusolu tuottaa, ovat myrkkyä viruksen saastuttamalle solulle. Reaktiona käynnistyy solukuolemaan johtava prosessi.
  6. PD1-proteiini, jota T-imusolu myös tuottaa, asettuu imusolun pinnalle. Mitä kauemmin T-imusolu on aktiivinen, sitä enemmän PD1:tä vapautuu. Ilmeisesti HI-viruksen vaikutuksesta PD1:tä erittyy poikkeuksellisen paljon.
  7. Dendriittisolu, joka myös pyrkii herättämään immuunijärjestelmää, kantaa PDL1-proteiinia. Kun dendriittisolu kohtaa T-imusolun, PDL1 ja PD1 reagoivat keskenään. Sitten PD1:n lähettämä viesti passivoi T-imusolun. Koska tartunnan jälkeen PD1:tä erittyy paljon, immuunijärjestelmä rauhoittuu jo ennen kuin taudinaiheuttajat ovat talttuneet.

HIV-infektio

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hoitamattoman HIV-tartunnan aikajana

HI-virustartunnan toteaminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

HI-virus voidaan todeta verestä vasta-aine- ja antigeenitesteillä. HI-viruksen kantaja voi pysyä jopa vuosia oireettomana, tai hänellä voi olla niin sanottuja yleisoireita, kuten laihtumista, kuumeilua, pitkäaikaista ripulointia, yöhikoilua ja poikkeuksellista väsymystä.

Ihminen voi olla immuuni HI-virukselle. Immuniteetti on periytyvä ominaisuus tai puute, sillä immuniteetin aiheuttaa toimivan CCR5-molekyylin puuttuminen. Virus tunkeutuu ihmiseen molekyylin avulla, mutta molekyyli voi olla muuntunut perinnöllisesti niin, ettei siitä ole hyötyä virukselle. Ominaisuus, jossa CCR5-molekyyli puuttuu, täytyy periä molemmilta vanhemmilta, jotta virus ei tarttuisi. Ominaisuudesta ei tiedetä olevan haittaa. Suomalaisilla se on noin kahdella prosentilla, mutta Suomessa ei voi tutkia, onko molekyyli toimimaton.[30]

Altistumisen riskit ja tartunnan välttäminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Katso myös: HIV miesten välisestä seksistä

Suuri osa HIV-tartunnoista tapahtuu miesten välisen seksin välityksellä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa vuonna 2015 kaikista uusista tartunnoista 68 % tapahtui miesten välisen seksin kautta. Heteroseksuaalinen seksi välitti 23 % kaikista uuista tartunnoista ja suonensisäisten huumeiden käyttö 6 %.[31] Vuonna 2014 julkaistun, eri tiedejulkaisuja vertailleen tutkimuksen mukaan suurin suhteellinen riski tartunnan tapahtumiselle oli altistuminen verensiirrossa. Seksiakteista vaarallisin oli anaaliseksin vastaanottaminen, kun taas taudin leviämisen riskiä oraaliseksin kautta altistumalla pidettiin pienenä. Riski taudin välittymiselle seksin aikana altistuttaessa laski 99,2 %, jos seksin harjoittajat käyttivät sekä kondomia että retroviruslääkitystä.[32]

Ehkäisyssä kiinnitetään ensisijaisesti huomiota seksuaalisen toiminnan muuttamiseen. Altistuminen voidaan eliminoida uskollisella yksiavioisella suhteella partneriin, jolla ei ole HIV-tartuntaa.[33] Vähäriskinen seksi (esimerkiksi yhteinen masturbaatio ilman yhdyntää tai suuseksiä) alentaa tartuntariskiä.[34] Muutoin kondomin käyttö antaa parhaan suojan seksissä. Vaikka kondomi ei tarjoa 100 %:sta suojaa raskauden ehkäisemisessä, se on paras tapa ehkäistä HIV-tartuntaa yhdynnän aikana.

Anaaliyhdynnässä tartunnan vaara on huomattavasti suurempi kuin vaginayhdynnässä. Suuseksissä tartuntariski ilman kondomia on varsin pieni mutta olemassa. Riski epäturvalliseen yhdyntään kasvaa alkoholin tai huumeiden vaikutuksen alaisena, joten pidättymisellä seksistä tällaisissa tilanteissa voi olla ehkäiseviä vaikutuksia.[35]

HIV tarttuu veren ja elimistön eritteiden välityksellä. Ennaltaehkäisyn kannalta onkin tärkeää suojata itsensä toisen ihmisen vereltä ja eritteiltä. Niinpä esimerkiksi hammasharjaa tai partakonetta ei tulisi jakaa toisten kanssa. HIV ei kuitenkaan tartu kosketuksen, kättelyn, halauksen tai suutelun yhteydessä.[36] Keittiöastioita ja ruokailuvälineitä voi myös käyttää yhdessä. HIV ei tartu verta imevien hyönteisten välityksellä.[37] Periaatteessa HIV voisi tarttua kielisuudelman yhteydessä, mikäli molemmilla olisi samanaikaisesti suussa limakalvotulehdus tai haavoja. Tartuntariski on tällaisessa tilanteessa kuitenkin epätodennäköinen, koska syljen HI-viruspitoisuudet ovat huomattavasti matalammat kuin esimerkiksi siemennesteessä.

HIV:n tiedetään leviävän suonensisäisten huumeiden käyttäjien keskuudessa, kun käytettyjä neuloja käytetään uudelleen. Terveydenhoidon kampanjat varoittavat neulojen yhteiskäytön vaaroista ja kehottavat hankkimaan uudet tai huolellisesti steriloidut neulat jokaista pistosta varten. Useissa länsimaissa on mahdollista vaihtaa käytetyt neulat ja ruiskut uusiin ilmaiseksi esimerkiksi erillisissä terveysneuvontapisteissä.[38]

Äidistä lapseen HIV voi tarttua raskauden aikana, synnytyksessä tai imetettäessä. Tartuntariskiä voidaan merkittävästi vähentää lääkityksellä ja imettämisestä pidättäytymisellä.[39]

HIV:n estohoito

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

HIV-infektion todennäköisyyttä riskialttiissa seksikäyttäytymisessä voidaan esimerkiksi ehkäisyn lisäksi pienentää PrEP-lääkityksellä. PrEP-lääkitystä käytetään joko päivittäin tai miesten välisen seksin tapauksessa myös tarpeen mukaisesti annettujen ohjeiden mukaisesti. Suomessa PrEP-lääkityksen voi määrätä lääkäri.[40] Suurella todennäköisyydellä tartunnan saanut voi jälkiehkäisynä saada sairaalassa PEP-lääkityksen, jos tartunnasta on kulunut alle 72 tuntia.[41]

HIV-infektion seuraukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

HIV-infektio heikentää immuunijärjestelmää, mistä johtuen erilaiset infektiot ja syövät tarttuvat AIDS-vaiheessa oleviin helpommin. Henkilön immuunipuolustus pysyy kuitenkin normaalina silloin, kun hän käyttää ARV-lääkitystä HIV:n hoitamiseen. Toimivalla ARV-lääkityksellä oleva henkilö ei sairastu AIDSiin, ja hän voi elää normaalia elämää. Immuunipuolustus on silloin normaali ja elinaikaodote on sama kuin HIV-negatiivisella henkilöllä.

HIV-infektion hoito

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Antiretroviraalit

HIV-infektion lääkehoito on viime vuosina kehittynyt merkittävästi. Lääkitys hidastaa viruksen lisääntymistä ja estää siten terveiden solujen infektoitumista. Elimistön heikentynyt puolustuskyky pääsee normalisoitumaan, ja taudin eteneminen voidaan pysäyttää.

Nykyisten lääkehoitojen avulla myös AIDS-vaiheessa olevien henkilöiden virusmääriä saadaan usein selvästi alenemaan ja oheistauteja pystytään hoitamaan tehokkaasti. Hoitojen avulla elinikä pitenee ja elämänlaatu paranee. Arvioitu elinikä toimivaa HIV-lääkitystä käyttävällä HIV-positiivisella on sama kuin negatiivisella henkilölläkin. HIV-positiivisten henkilöiden terveydentilaa seurataan veri- ja virtsakokeilla, jotka ovat samankaltaisia kuin diabetesta sairastavilla.lähde? Tällä hetkellä käytössä olevilla lääkkeillä virusta ei kuitenkaan saada kokonaan hävitettyä elimistöstä. HI-virus tarttuu parhaiten sairauden alku- (primaarivaihe) ja loppuvaiheessa (AIDS), jolloin virusmäärät ovat korkeimmillaan. Nykyaikaisella ja asianmukaisella lääkityksellä virusmäärä saadaan laskettua jopa mittausrajan alapuolelle, mutta virusta ei saada kokonaan häädettyä elimistöstä.

Yleisesti hoitoon käytetyt lääkkeet ovat päivittäisesti oraalisesti otettavia antiretroviraalisia lääkkeitä. Kuitenkin HIV lääkityksessä nähdään vieläkin kehitystä, sillä vuonna 2020 Rekambys niminen lääkevalmiste sai markkinointiluvat EU:ssa. Rekambyksen vaikuttava aine on rilpivirine ja se on pitkävaikutteinen pienmolekyyli lääke. Rekambys annostellaan injektiona joko 4 viikon tai 8 viikon välein. HIV-lääkkeissä säännöllinen ottaminen on hyvin oleellista viruksen lääkeresistenssin estämiseksi, ja tämän säännöllisyyden takia päivittäiset antiretroviraalilääkkeet voivat olla vaikeita tietyille potilaille. Rekambyksen pitkäaikainen vaikutus antaa potilaille enemmän vapautta lääkityksen suhteen. Rekambysta voi myös käyttää samanaikaisesti muiden HIV-lääkkeiden kanssa.[42]

Saksassa on yksi HIV-potilas parantunut kantasoluhoidolla, ja vuonna 2021 on todettu toisenkin potilaan parantuneen kantasoluhoidolla. Potilas sairastui leukemiaan, johon kemoterapia ei tehonnut, ja siksi päätettiin kokeilla kantasoluhoitoa, joka paransi leukemian ja samalla hävitti HI-viruksen.[43] Tämän ilmiön odotetaan tuovan mahdollisen parannuskeinon HIV-infektioon, mutta kyseinen tutkimuslinja on vielä alussa.

Vuonna 2011 ilmoitettiin, että eläinkokeissa oli saatu lupaavia tuloksia aivan uudesta lähestymistavasta. New Scientist -julkaisu kertoi Kalifornian teknillisen korkeakoulun tutkija David Baltimoren kiertäneen immuunijärjestelmän, jota HI-virus tuhoaa, kokonaan. Baltimoren ratkaisu on puoliksi rokote ja puoliksi geeniterapiaa. Baltimoren ideassa lihakset saadaan tuottamaan HI-virusta tuhoavia vasta-aineita, ja koska HI-virus jättää lihassolut rauhaan, se ei voi eliminoida omaa tuhoajaansa. Baltimoren ryhmä varusti flunssaviruksen geeneillä, jotka tuottavat tehokkaita vasta-aineita HI-virukselle, ja tämän jälkeen he infektoivat hiiren jalkojen lihakset näillä vasta-aineilla. Hiiret tuottivat vasta-ainetta koko elämänsä ja pysyivät terveinä, vaikka tutkijat yrittivät tartuttaa niihin HI-viruksen kaikin keinoin. Tutkijat uskovat, että ihmiset reagoisivat samalla tavalla. Baltimoren mukaan ihmiskokeet voidaan aloittaa vuoden tai kahden kuluttua. Lihasrokotteesta on saatu hyviä tuloksia myös kädellisillä. Philadephian lastensairaalassa kokeiltiin Philip Johnsonin johdolla samaa ideaa makakeilla. Rokote suojasi eläimet SIV:ltä, joka on apinoiden versio HIV:stä. Myös Johnsonin ryhmä suunnittelee rokotteen kokeilemista ihmisiin. Lihaksissa tuotettava vasta-aine on laaja-alaista, ja laboratoriotutkimusten mukaan se tehoaa ainakin 90 %:iin tunnetuista HI-viruksen kannoista. Tutkijat ovat viime aikoina löytäneet myös useita muita HI-virusta tuhoavia aineita. Baltimoren hiirikokeissa jo yksi vasta-aine antoi tehokkaan suojan HI-virusta vastaan, mutta Baltimoren mukaan ihminen voi saada vielä kattavamman suojan, jos lihasrokote sisältäisi kahta tai useampaa vasta-ainetta tuottavaa geeniä.[44]

HIV-epidemia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisen kerran AIDSia havaittiin 1980-luvulla homoseksuaalien ja suonensisäisten huumeiden käyttäjien keskuudessa. 1990-luvulle tultaessa tauti oli muuttunut maailmanlaajuiseksi epidemiaksi. Nykyään valtaosa taudinkantajista on naisia ja lapsia kehitysmaissa.[45]

Arvioiden mukaan vuonna 2005 maailmassa oli 38,6 miljoonaa HIV-positiivista ihmistä ja 4,1 miljoonaa sai vuoden aikana tartunnan.[45]

Alue HI-viruksen levinneisyys aikuisväestössä
(ikäryhmät 15–49)		 Yhteensä HIV-tartuntoja
 AIDSiin kuolleita
vuonna 2005
maailmanlaajuisesti 1,0 % 38,6 milj. 2,8 milj.
Saharan eteläpuolinen Afrikka 11 % 24,5 milj. 2,0 milj.
Pohjois-Amerikka 0,8 % 1,3 milj. 27 000
Länsi-Eurooppa 0,3 % 720 000 12 000
HIV-tartuntojen alueellinen jakautuminen UNAIDSin mukaan[45]

HIV Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen HIV-tapaus todettiin Suomessa vuonna 1983.[46] Vuoden 2022 loppuun mennessä Suomessa oli todettu yhteensä 4 730 HIV-tartuntaa.[47] Heteroseksissä saadut tartunnat ovat lisääntyneet tasaisesti. Miesten välisessä seksissä saadut tartunnat ovat aiemman vähenemisen jälkeen lisääntyneet uudestaan 2000-luvulla. Vuonna 1998 puhkesi suonensisäisiä huumeita käyttävien keskuudessa epidemia, joka on sittemmin saatu hallintaan.[48]

Vuonna 2022 Suomessa todettiin 274 uutta HIV-tapausta. Tapauksista 116 oli levinnyt seksin välityksellä, 28 ruiskuhuumeiden ja kaksi äidiltä lapselle. 123 tapauksessa leviämissyytä ei ollut ilmoitettu. Seksin kautta tapahtuneista tartunnoista 46 oli miesten välisestä seksistä, heteroseksistä 70. Merkittävä osa (83%) todettiin ulkomaalaisilla, ja sen taustalla on pitkälti Ukrainan sotaa paenneiden suuri määrä.[49]

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan arviolta 94 % hiv-tartunnan saaneista tiesi tartunnastaan Suomessa vuonna 2022. Tartunnastaan tievävistä 92% sai lääkehoitoa. [50]

HIV Afrikassa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

HIV-tartunnat ja AIDS ovat suuria ongelmia erityisesti Saharan eteläpuolella. Siellä on 22,4 miljoonaa HIV-tartunnan saanutta ja 5,2 % aikuisista HIV-positiivisia. HIV-positiivisista naisia on 60 %. Siellä on 72 % kaikista maailman uusista AIDS-kuolemista ja 91 % maailman uusista lasten HIV-tartunnoista. HIV leviää edelleen tiedon puutteen, väärien uskomusten, syrjinnän, häpeän, naisten heikon aseman, heikon terveydenhuoltojärjestelmän ja muiden syiden vuoksi. Tartuntoja siirtyy myös HIV-positiivisilta äideiltä vauvoille. Lisäksi köyhyys ajaa tyttöjä ja naisia prostituutioon ja sodissa tapahtuu siviilien raiskauksia.

Esimerkiksi Swazimaassa moni mies uskoo, että tartunnasta paranee makaamalla neitsyen kanssa. Lisäksi maan kulttuurissa pidetään miehen tekemiä syrjähyppyjä positiivisena ja miehekkäänä asiana. HIV-tartuntaa pidetään tabuna, ja moni ei suostu testauttamaan itseään tai myöntämään läheisensä sairautta.[51]

Monien Afrikan kirkkojen on ollut vaikea hyväksyä HIV/AIDS-ohjelmaa, jolla ei ole kristillistä arvopohjaa, mutta vuodesta 2004 on ollut käynnissä Pipliaseurojen Laupias samarialainen -koulutusohjelma. Se muokkaa asenteita ja levittää oikeaa tietoa sekä eheyttää koko yhteisöä. Yhteistyökumppaneina ovat kirkot, järjestöt, terveysviranomaiset, koulut ja kyläyhteisöt. Ohjelma on tuottanut lupaavia tuloksia, mm. HIV-tartunnan saaneet ovat päässeet takaisin yhteisön jäseniksi. Erinomaisten tulosten ansiosta ohjelma toimii 24 maassa ja 11 suunnittelee liittymistä mukaan.[52]

HIV Yhdysvalloissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

HIV-levisi Yhdysvaltoihin Haitista arvioiden mukaan vuosien 1969 ja 1973 välisenä aikana mahdollisesti saastuneiden verituotteiden mukana. Haitille HIV oli kulkeutunut Afrikasta vuosien 1963 ja 1971 välillä. HIV saapui Yhdysvalloissa ensin New York Cityyn, josta se levisi muualla maahan. Aktiivista seksielämää eläneen kanadalaisen homoseksuaalisen lentostuertti Gaëtan Dugasin väitettiin pitkään aiheuttaneen HIV:n leviämisen Yhdysvaltoihin, mutta tämä väite on sittemmin kumottu, kun yhteys Haitille löydettiin.[53] Saavuttuaan Yhdysvaltoihin HIV ja AIDS levisivät 1980-luvulla erityisesti homoseksuaalisten miesten keskuudessa, joilta sairaus myös ensimmäisen kerran tunnistettiin. Tämä johti syrjintään homoseksuaalisia miehiä vastaan, ja erityisesti konservatiiviset yhdysvaltalaiset poliitikot ja kansalaiset alkuun vastustivat tutkimuksia.[54]

Vuonna 2017 Yhdysvalloissa tartunta todettiin 38 739 henkilöllä. Tartuntojen määrä on CDC:n mukaan pysynyt vakaana. Tuona vuonna homo- ja biseksuaaliset miehet vastasivat 66 %:sta kaikista uusista diagnooseista ja 82 % miesten saamista tartunnoista. Heteroseksuaaliset, ei huumeidenkäytön vuoksi tartunnan saaneet muodostivat 24 % tapauksista. Heistä valtaosa oli naisia, 16 % kaikista tapauksista. Suurimmat ryhmät, joilla tartunta oli diagnisoitu, olivat afroamerikkalaisia homo- ja biseksuaalisia miehiä. Kaiken kaikkiaan afroamerikkalaiset ja latinot olivat yliedustettuina tartuntatilastoissa.[55]

HIV Venäjällä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäjän HIV-epidemian kuvaillaan olevan laajasti levinnyt, hallitsematon ja paheneva.[56] Vuonna 2017 Venäjällä arvioitiin olevan enemmän HIV-positiivisia ihmisiä kuin missään muualla Euroopassa. Vuonna 2021 HIV-positiivisten määrä nousi yli 1,1 miljoonaan Venäjällä.[57] Epidemian aikana on kuollut yli 424 000 ihmistä.[58]

HIV yhteiskunnallisena ilmiönä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1983 muusikko Klaus Nomi oli yksi ensimmäisistä AIDSiin kuolleista julkisuuden henkilöistä. Yhdysvaltalainen näyttelijä Rock Hudson kertoi vuonna 1985 sairastuneensa tuolloin melko vähän tunnettuun tautiin. Pitkälle 1990-luvulle HIV:n sairastuneet ihmiset länsimaissa saivat osakseen paljon syyllistämistä, syrjintää ja jopa suoranaista vainoa. HIV:ta pidettiin erityisesti homoseksuaalien tautina. Homoseksuaaleilla HIV levisi suojaamattoman anaaliseksin välityksellä, sillä homomiehet eivät käyttäneet kondomia, koska heillä ei ollut tarvetta ehkäistä raskautta.

Sittemmin asenteet ovat muuttuneet neutraalimpaan ja asiallisempaan suuntaan. HI-viruksen ilmaantuminen vaikutti osaltaan 1960-luvulla alkaneen seksuaalisen vallankumouksen päättymiseen ja yleisti kondomin käyttöä. Nykyisin HIV-testit ovat yleistyneet. Testi tehdään verinäytteestä, jolla havaitaan paria kuukautta vanhemmat tartunnat (aivan tuoreita tartuntoja ei pystytä havaitsemaan). Yleisimmin käytetyssä testissä etsitään elimistön HI-virusta vastaan tuottamia vasta-aineita.

Eräät valtiot kieltävät HIV-positiivisten pääsyn maahan. Vuonna 2007 oli HIV-positiivisten maahanpääsy kielletty 13 maahan. Lisäksi 62 % maailman maista rajoittaa HIV-positiivisten oikeuksia.[59] Yhdysvaltoihin HIV-positiivisten pääsy oli kielletty 1987–2008 ilman suurlähetystön myöntämää erikoislupaa.[60][61] HIV on vakava lääketieteellinen ja sosiaalinen ongelma laajoilla alueilla. Pahin ongelma on Etelä-Afrikassa, jossa HIV-tartunnan saaneita on noin 15 prosentilla aikuisista.[62]

HI-viruksen rikollinen levittäminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

HI-viruksen tarkoituksellinen levittäminen on suhteellisen tuore ilmiö, mutta siitä on ehditty antaa tuomioita useissa maissa.

Tunnettuja tapauksia Suomessa ovat olleet Steven Thomas ja George Kings. Molemmat olivat HI-viruksestaan tietoisina harrastaneet useiden naispuolisten henkilöiden kanssa suojaamatonta seksiä. He saivat ehdottomat vankeusrangaistuksensa muun muassa törkeistä pahoinpitelyistä.

Suomen oikeuskäytäntöä HI-viruksen levittämisestä ja tartunnan ilmoittamatta jättämisestä on kritisoitu, koska nykyaikainen estolääkitys pitää HI-viruksen tarttumistodennäköisyyden mitättömänä.[63]

Ulkomailla tapauksia ovat muun muassa:

AIDS-denialismi ja salaliittoteoriat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

AIDS-denialismilla tarkoitetaan näennäistiedettä, jossa kiistetään HIV-infektion ja AIDSin yhteys. Jotkut denialistit myöntävät HI-viruksen olemassaolon, mutta osa kiistää sen. AIDS-denialismilla on ollut kannattajia etenkin Etelä-Afrikassa, jossa sen on arvioitu aiheuttaneen jopa satojatuhansia kuolemia. Kuuluisia kannattaja ovat muun muassa Peter Duesberg ja Kary Mullis.[64]

Rokoteteoriat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvalloissa on epidemian alkuperäksi arveltu 1950-luvun poliorokotuskampanjoita. Kirjailija Edward Hopperin teoksessa The River esitettiin, että HIV sai alkunsa CHATiksi kutsutusta syötävästä poliorokotteesta, jota annettiin noin miljoonalle ihmiselle Keski-Afrikassa 1950-luvun loppupuolella. Hooperin mukaan CHAT valmistettiin kasvattamalla sitä simpanssien munuaissoluissa ja että SIV olisi tarttunut rokotteen välityksellä ihmisiin muuttuen HIV-1:ksi. Vuonna 2000 yksi alkuperäisen rokotteen valmistajista, philadelphialainen Wistar Institute, löysi näytteen tästä poliorokotteesta, ja sen tutkimuksissa ei löytynyt merkkejä SI- tai HI-viruksista. Poliorokoteteorian uskottavuutta vähentää myös se, että ensimmäisiä HIV/AIDS-tapauksia on löydetty ajalta ennen kuin poliorokotetta ryhdyttiin antamaan. CDC on todennut, että näkemys, jonka mukaan HIV:n alkuperä olisi munuaissoluviljelmissä valmistetussa poliorokotteessa, on ”yksi monista todentamattomista hypoteeseista”.[10][12]

Salaliittoteoriat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

On esitetty myös salaliittoteorioita, joiden mukaan HIV olisi ihmisen valmistama tauti. Yhdysvalloissa tehdyn mielipidetiedustelun mukaan merkittävä joukko afroamerikkalaisia uskoo, että HIV valmistettiin biologista sodankäyntiä varten ja sen tarkoituksena oli tuhota mustia ja homoseksuaaleja.[65] On esitetty, että tämän takana olisi ollut Yhdysvaltain kansallinen ”Erikoissyöpävirusohjelma”, joka oli mahdollisesti tiedustelupalvelu CIA:n avustama.[66] On esitetty myös, että virusta levitettiin, joko tahallisesti tai tahattomasti, isorokkorokotusohjelman välityksellä tai homoseksuaalisiin miehiin hepatiitti B -rokotteen rokotekokeilla.[67] The Times esitti vuonna 1987 etusivullaan väitteen, jonka mukaan vuoden 1967 isorokkorokotuskampanja Afrikassa olisi levittänyt tautia nopeasti maailmanlaajuiseksi epidemiaksi. Artikkelin mukaan HIV-infektioiden erittäin nopea leviäminen ilmeni yhtä aikaa eri puolilla maapalloa ja vastasi täysin Maailman terveysjärjestön WHO:n isorokon vastaista rokotusohjelmaa Haitilla, Brasiliassa ja Afrikassa, jossa Zairessa eniten rokotuksia saaneena oli myös eniten HIV-tartuntoja.[68] Artikkeli perustui pääosin yhden nimettömäksi jääneen WHO:n asiantuntijan lausuntoon.[69] Tieto levisi nopeasti muihin kansainvälisiin medioihin."[70]

Vaikka mitään näistä teorioista ei voida täydellisesti todistaa vääräksi, niiden tueksi esitetty todistusaineisto on huteraa ja jättää usein huomiotta SI- ja HI-virusten välisen yhteyden ja sen, että virusta on löydetty ihmisistä jo vuonna 1959. Teoriat eivät myöskään ota huomioon, ettei geeniteknologia ollut viruksen syntyaikoina niin kehittynyttä, että viruksia olisi pystytty ”valmistamaan”.[71]

Tunnettuja HI-virukseen kuolleita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Luettelo tunnetuista HIV-positiivisista

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ HIV-infektio, AIDS Terveyskirjasto. 3.4.2014. Viitattu 31.10.2014.
  2. ↑ Lyhenneluettelo 07.01.2013. Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 23.2.2013.
  3. ↑ http://www.journals.uchicago.edu/doi/abs/10.1086/651278
  4. ↑ Hepatitis C and HIV
  5. ↑ HIV-hoitotyön käsikirja (s. 87) HIV-tukikeskus. Viitattu 31.10.2014.
  6. ↑ Co­lo­ni­al­ism in Africa helped launch the HIV epidemic a century ago washingtonpost.com
  7. ↑ Elisa Rimaila: Tutkijat: HIV levisi pandemiaksi 1920-luvun Belgian Kongosta 3.10.2014. Ilta-Sanomat. Viitattu 4.10.2014.
  8. ↑ Ylen tiedeuutiset: HIV ja aids on levinnyt kautta Afrikan ulkopuolelle yhdestä Haitille Afrikasta tulleesta ihmisestä yle.fi. 29.10.2007.
  9. ↑ Nathan D Wolfe, William M Switzer, Jean K Carr et al. "Naturally acquired simian retrovirus infections in Central African Hunters." The Lancet, Vol. 363, 20 March 2004, p. 932
  10. ↑ a b c avert.org: The Origin of HIV and the First Cases of AIDS
  11. ↑ HIV origin 'found in wild chimps' BBC News. Viitattu 27.2.2007. (englanniksi)
  12. ↑ a b Korber B, Muldoon M, Theiler J, et al. (January 30-February 2, 2000). "Timing the origin of the HIV-1 pandemic". Programs and abstracts of the 7th Conference on Retroviruses and Opportunistic Infections tiivistelmä, CDC: Origin of Human Immunodeficiency Virus (HIV/AIDS), "The suggestion that human immunodeficiency virus (HIV), the AIDS virus, originated as a result of inadvertent innoculation of an HIV-like virus present in monkey kidney cell cultures used to prepare polio vaccine is one of a number of unsubstantiated hypotheses."
  13. ↑ Zhu, T., Korber, B. T., Nahmias, A. J., Hooper, E., Sharp, P. M. and Ho, D. D. (1998). "An African HIV-1 Sequence from 1959 and Implications for the Origin of the Epidemic". Nature 391 (6667): 863–597.
  14. ↑ Kolata, G.. "Boy's 1969 death suggests AIDS invaded U.S. several times", The New York Times, 1987-10-28.
  15. ↑ Hooper, E. (1997). "Sailors and star-bursts, and the arrival of HIV". BMJ 315 (7123): 1689–1691. PubMed
  16. ↑ a b c d e Jayna Raghwani, Andrew D. Redd, Andrew F. Longosz, Chieh-Hsi Wu, David Serwadda, Craig Martens: Evolution of HIV-1 within untreated individuals and at the population scale in Uganda. PLoS pathogens, 07 2018, nro 7, s. e1007167. PubMed:30052678 doi:10.1371/journal.ppat.1007167 ISSN 1553-7374 Artikkelin verkkoversio.
  17. ↑ a b c d e Katrina A. Lythgoe, Christophe Fraser: New insights into the evolutionary rate of HIV-1 at the within-host and epidemiological levels. Proceedings. Biological Sciences, 22.8.2012, nro 1741, s. 3367–3375. PubMed:22593106 doi:10.1098/rspb.2012.0595 ISSN 1471-2954 Artikkelin verkkoversio.
  18. ↑ Barbara S. Taylor, Magdalena E. Sobieszczyk, Francine E. McCutchan, Scott M. Hammer: The challenge of HIV-1 subtype diversity. The New England Journal of Medicine, 10.4.2008, nro 15, s. 1590–1602. PubMed:18403767 doi:10.1056/NEJMra0706737 ISSN 1533-4406 Artikkelin verkkoversio.
  19. ↑ Joshua T. Herbeck, David C. Nickle, Gerald H. Learn, Geoffrey S. Gottlieb, Marcel E. Curlin, Laura Heath: Human immunodeficiency virus type 1 env evolves toward ancestral states upon transmission to a new host. Journal of Virology, 2006-2, nro 4, s. 1637–1644. PubMed:16439520 doi:10.1128/JVI.80.4.1637-1644.2006 ISSN 0022-538X Artikkelin verkkoversio.
  20. ↑ McGovern SL, Caselli E, Grigorieff N, Shoichet BK (2002). "A common mechanism underlying promiscuous inhibitors from virtual and high-throughput screening". Journal of Medicinal Chemistry. 45 (8): 1712–22. doi:10.1021/jm010533y. hdl:11380/977912. PubMed:11931626
  21. ↑ Fisher B, Harvey RP, Champe PC (2007). Lippincott's Illustrated Reviews: Microbiology. Lippincott's Illustrated Reviews. Hagerstown, MD: Lippincott Williams & Wilkins. p. 3. ISBN 978-0-7817-8215-9.
  22. ↑ a b HIV Sequence Compendium 2008. Carla Kuiken, Thomas Leitner, Brian Foley, Beatrice Hahn, Preston Marx, Francince McCutchan, Steven Wolinsky, and Bette Korber editors. 2008. Publisher: Los Alamos National Laboratory, Theoretical Biology and Biophysics, Los Alamos, New Mexico. LA-UR 08-03719.
  23. ↑ Chan DC, Fass D, Berger JM, Kim PS (April 1997). "Core structure of gp41 from the HIV envelope glycoprotein" (PDF). Cell. 89 (2): 263–73. doi:10.1016/S0092-8674(00)80205-6. PubMed:9108481. S2CID 4518241
  24. ↑ Wesley I. Sundquist, Hans-Georg Kräusslich: HIV-1 assembly, budding, and maturation. Cold Spring Harbor Perspectives in Medicine, 2012-07, 2. vsk, nro 7, s. a006924. PubMed:22762019 doi:10.1101/cshperspect.a006924 ISSN 2157-1422 Artikkelin verkkoversio.
  25. ↑ Zhang C, Zhou S, Groppelli E, Pellegrino P, Williams I, Borrow P, Chain BM, Jolly C (2015). "Hybrid Spreading Mechanisms and T Cell Activation Shape the Dynamics of HIV-1 Infection". PLOS Computational Biology. 11 (4): e1004179. arXiv:1503.08992. Bibcode:2015PLSCB..11E4179Z. doi:10.1371/journal.pcbi.1004179. PMC 4383537. PMID 25837979.
  26. ↑ Haedicke J, Brown C, Naghavi MH (August 2009). "The brain-specific factor FEZ1 is a determinant of neuronal susceptibility to HIV-1 infection". Proceedings of the National Academy of Sciences. 106 (33): 14040–14045. Bibcode:2009PNAS..10614040H. doi:10.1073/pnas.0900502106. PMC 2729016. PMID 19667186
  27. ↑ Jolly C, Kashefi K, Hollinshead M, Sattentau QJ (2004). "HIV-1 cell to cell transfer across an Env-induced, actin-dependent synapse". Journal of Experimental Medicine. 199 (2): 283–293. doi:10.1084/jem.20030648. PMC 2211771. PMID 14734528
  28. ↑ Sattentau Q (2008). "Avoiding the void: cell-to-cell spread of human viruses". Nature Reviews Microbiology. 6 (11): 815–826. doi:10.1038/nrmicro1972. PMID 18923409. S2CID 20991705
  29. ↑ Duncan CJ, Russell RA, Sattentau QJ (2013). "High multiplicity HIV-1 cell-to-cell transmission from macrophages to CD4 T cells limits antiretroviral efficacy". AIDS. 27 (14): 2201–2206. doi:10.1097/QAD.0b013e3283632ec4. PMC 4714465. PMID 24005480.
  30. ↑ Tieteestä kysymys, HS 30.8.2011 s. D 2
  31. ↑ Basic Statistics – How does HIV affect different groups of people? Centers for Disease Control and Prevention. Viitattu 26.8.2018. (englanniksi)
  32. ↑ Patel P1, Borkowf CB, Brooks JT, Lasry A, Lansky A, Mermin J.: Estimating per-act HIV transmission risk: a systematic review AIDS. kesäkuu 2014. Division of HIV/AIDS Prevention, Centers for Disease Control and Prevention. Viitattu 26.8.2018. (englanniksi)
  33. ↑ Davison, G Neale, M: "Abnormal psychology", s. 205. Wiley, 2001
  34. ↑ Davison, G Neale, M: "Abnormal psychology", s. 206. Wiley, 2001
  35. ↑ Davison, G Neale, M: "Abnormal psychology", s. 205–206. Wiley, 2001
  36. ↑ HIV säätiö/tukikeskus: HIV Tukikeskus hivtukikeskus.fi. Viitattu 28.5.2014. Fin
  37. ↑ Käsikirja hiv-positiivisille (s. 8) 2006. Positiiviset ry. Viitattu 31.10.2014.
  38. ↑ Kansanterveyslaitos: Kansanterveyslehti 3/2006 verkkoversio. Viitattu 11.5.2007.
  39. ↑ Kansanterveyslaitos: Kansanterveyslehti 9/1997 verkkoversio. Viitattu 11.5.2007.
  40. ↑ Hiltunen-Back, Eija; Brummer-Korvenkontio, Henrikki; Kauppinen, Jaana; Keronen, Jukka; Pasanen, Sini; Ristola, Matti; Sutinen, Jussi: Uutta hivin ehkäisyssä : Hiv-altistusta edeltävä lääkehoito, prep. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 2019. Verkkoversio (pdf) (viitattu 31.7.2019).
  41. ↑ HIV-altistuneen lääkkeellinen estohoito ei-ammatillisen altistustapahtuman jälkeen (nPEP) Hyks-instituutti. Viitattu 31.7.2019.
  42. ↑ European Medicines Agency: Rekambys (rilpivirine) 28.09.2023. European Medicines Agency. Viitattu 9.12.2023.
  43. ↑ Lääkärit vahvistavat parantaneensa hiv-potilaan, viitattu 15.12.2010
  44. ↑ Suomen Kuvalehti 50/2011. Marko Hamilo Geenihoitoa aidsiin s. 16–17
  45. ↑ a b c UNAIDS: Report on global AIDS epidemic 2006 (PDF) Web Archive 2.6.2006: UN AIDS. Viitattu 11.5.2007. (englanniksi)
  46. ↑ Tänään tv:ssä: Suomen ensimmäinen aids-potilas oli nelikymppinen mies. Iltalehti 11.5.2017.
  47. ↑ Hivin ja aidsin esiintyvyys Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 20.2.2024.
  48. ↑ Kansanterveyslaitos: Hiv Suomessa web.archive.org. Viitattu 11.10.2017.
  49. ↑ Hivin ja aidsin esiintyvyys Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 20.2.2024.
  50. ↑ Hivin ja aidsin esiintyvyys Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 20.2.2024.
  51. ↑ Kakkola, Anni: Afrikka vei sydämen. Kaksplus, 2010, nro 3, s. 48–50.
  52. ↑ Suomen Pipliaseuran esite: Pipliaseurojen aids-ohjelma antaa toivoa Afrikassa!
  53. ↑ Hesman Saey, Tina: HIV’s U.S. arrival gets pushed back. Science News, 26.11.2016, 190. vsk, nro 11. (englanniksi)
  54. ↑ Harden, Victoria: AIDS at 30 : A History. Washington, D.C.: Potomac Books, 2012. ISBN 9781597972949 (englanniksi)
  55. ↑ Centers for Disease Control and Prevention: HIV in the United States and Dependent Areas cdc.gov. 9.5.2019. Viitattu 31.7.2019. (englanniksi)
  56. ↑ Chris Beyrer, Andrea L. Wirtz, George O’Hara, Nolwenn Léon, Michel Kazatchkine: The expanding epidemic of HIV-1 in the Russian Federation. PLoS Medicine, 28.11.2017, 14. vsk, nro 11, s. e1002462. PubMed:29182631 doi:10.1371/journal.pmed.1002462 ISSN 1549-1277 Artikkelin verkkoversio.
  57. ↑ Serena Liu: The Silenced Epidemic: Why Does Russia Fail to Address HIV? Georgetown Journal of International Affairs. 31.1.2022. Viitattu 14.12.2023. (englanti)
  58. ↑ Federal Scientific and Methodological Center for AIDS Prevention and Control: ВИЧ-инфекция в Российской Федерации на 31 декабря 2021 г. hivrussia.info. 2021. Viitattu 14.12.2023.
  59. ↑ Kumppani 6-7/2008, sivu 6
  60. ↑ Aidsmap.com
  61. ↑ Yle.fi/ uutiset
  62. ↑ Afrikka on yhä vaikein hiv-alue, Hs.fi
  63. ↑ Lahdenmäki, Ari: Vaarattomia rikollisia. Long Play, 22.5.2016. Long Play Media Oy. ISSN 2323-7619
  64. ↑ http://www.aidstruth.org/
  65. ↑ Conspiracy Theories – Separating Fact from Fiction Time Magazine. Viitattu 12.1.2016. (englanniksi)
  66. ↑ The Virus Cancer Program 1964–1980 – The Birthplace Of AIDS And The Kaposi's Sarcoma Epidemic rense.com. Viitattu 12.1.2016.
  67. ↑ Cantwell, Alan: AIDS and the Doctors of Death: An Inquiry into the Origin of the AIDS Epidemic. Aries Rising Press, 1988. ISBN 978-0917211256
  68. ↑ The Times, etusivu, 11.5.1987
  69. ↑ Melissa Blue Agoro: The Man-Made Origins of AIDS: An Exploration into the Inception of the Epidemic "The information contained in the article was gathered by a reporter who was hired by the WHO to examine if their vaccination program corresponded with the sudden AIDS outbreak in Sub-Saharan Africa. The reporter remained anonymous and gave the recorded information to Pearce Wright, science editor for the London Times"
  70. ↑ The Media Awareness Project: 25 YEARS OF AIDS/HIV
  71. ↑ "Some even believe that the virus was spread (either deliberately or inadvertently) to thousands of people all over the world through the smallpox inoculation programme, or to gay men through Hepatitis B vaccine trials. While none of these theories can be definitively disproved, the evidence they are based on is tenuous at best, and often ignores the clear link between SIV and HIV, or the fact that the virus has been identified in people as far back as 1959."
  72. ↑ Michel Foucault Stanford Enctclopedia of Philosophy. Metaphysics Research Lab, CSLI, Stanford University. Viitattu 22.10.2009. (englanniksi)
  73. ↑ Freddie Mercury, 45, Lead Singer Of the Rock Band Queen, Is Dead 24.11.1991. New York: The New York Times Company. Viitattu 24.1.2009. (englanniksi)
  74. ↑ Myers, Steven Lee: Anthony Perkins, Star of 'Psycho' And All Its Sequels, Is Dead at 60 14.9.1992. New York: The New York Times Company. Viitattu 24.1.2009. (englanniksi)

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=HIV&oldid=22653837”