Gunnar Stenmark
Gunnar Mikael Stenmark (29. syyskuuta 1889 Parainen – 3. lokakuuta 1928) oli suomalainen jääkärikapteeni. Hän oli sotilaskoulutuksensa ensimmäisen maailmansodan aikana Saksassa saanut jääkäri. Tulikasteensa hän sai Saksan itärintamalla Misse-joella vuonna 1916. Myöhemmin hän osallistui Suomen sisällissotaan patteriupseerina Valkoisen armeijan jääkärirykistössä.[1][2]
Perhe ja opinnot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Stenmarkin vanhemmat olivat maanviljelijä Karl Magnus Karlsson ja Agvilina Wilhelmina Karlsson. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1922 Fanny Augusta Johanssonin kanssa. Hän kävi neljä luokkaa Turun ruotsalaista reaalilyseota.[1][2]
Jääkärikausi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Stenmark työskenteli maanviljelijänä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 24. marraskuuta 1915,[1][2] josta hän kumminkin pyrki vapaaehtoisena perusteilla olevaan Jääkäripataljoonan tykistöön ja tulikin valituksi yhtenä niistä 26 miehestä, jotka Jääkäripataljoonan komentaja majuri Bayer valitsi haastattelunsa perusteella. Hänet siirrettiin virallisesti haupitsijaokseen 17. maaliskuuta 1916, minkä päivämäärän voidaan katsoa olevan jääkäritykistön virallinen perustamispäivä[3]. Hän osallistui taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahdella, Ekkau-Kekkaussa sekä Aa-joella.[1][2]
Suomen sisällissota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Stenmark saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana luutnantiksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan aluksi patteriupseeriksi Jääkäritykistön 3. patteriin, josta hänet siirrettiin 2. patteriin 11. maaliskuuta 1918 alkaen. Hän osallistui edellä mainituissa joukoissa osaa sisällissodan taisteluihin Länkipohjassa, Pitkäjärvellä, Orivedellä, Kangasalla ja Lempäälässä sekä Tampereella. Hänet määrättiin Tampereen valloituksen jälkeen tykistön uudelleen järjestelyn myötä jaosjohtajaksi Jääkäritykistöprikaatin II patteriston 3. patteriin ja osallistui kyseisessä tehtävässä osaa taisteluihin Karjalankannaksella, muun muassa Raivolassa ja Inossa.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Stenmark palveli sisällissodan jälkeen Suomen tykistökoulussa, josta tykistön uudelleenjärjestelyn yhteydessä hänet siirrettiin kenttätykistörykmentti 1:een ja määrättiin 11. marraskuuta 1918 alkaen 7. patterin ja 14. tammikuuta 1919 alkaen 4. patterin päälliköksi. Myöhemmin hän toimi rykmentin majoitusmestarina ja patteristonkomentajana. Hän erosi armeijasta 27. huhtikuuta 1921 ja työskenteli sen jälkeen maanviljelijänä ja työnjohtajana Paraisten kalkkitehtaan palveluksessa. Hän kuoli tapaturmaisesti 3. lokakuuta 1928.[1][2]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
    |
|
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.