Geometria

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Osa artikkelisarjaa
René Descartes: La Geometrie (1637).
Axel Helsted, "Geometria"

Geometria (kreik. γεωμετρία, maanmittaus) on matematiikan ala, joka tutkii kuvioita ja kappaleita ja niiden ominaisuuksia. Vanha suomen kielen nimitys on mittausoppi.[1] Suomalaisessa kouluopetuksessa geometria oli 1970-luvulle saakka oma oppiaineensa algebran (sekä laskennon eli aritmetiikan) ohella. Peruskoulu-uudistuksessa syntyi yhtenäinen matematiikkaoppiaine, jolloin geometrian osuus pieneni merkittävästi.[2]

Geometrian varhaisia merkittäviä tekstejä oli Eukleideen noin vuonna 300 eaa. kirjoittama oppikirja Alkeet. Teos koostuu 13 kirjasta, joissa käsitellään euklidista geometriaa ja aikakauden lukuteoriaa. 1600-luvun alkupuolella René Descartes ja Pierre de Fermat kehittivät analyyttisen geometrian. Venäläinen matemaatikko Nikolai Lobatševski kehitti 1800-luvun alussa epäeuklidisen geometrian, jossa euklidisen geometrian viides aksiooma ei pitänyt paikkaansa. 1800-luvun aikana geometrian edistykseen vaikuttivat myös analyysin ja differentiaaligeometrian parissa työskennellyt Bernhard Riemann ja algebrallisen topologian luoja Henri Poincaré.

Babylonialaiset, egyptiläiset, intialaiset ja kiinalaiset käyttivät apunaan geometriaa jo paljon ennen ajanlaskumme alkua. Järjestelmälliseksi geometria kehittyi Kreikassa. Sieltä on myös peräisin sana geometria, joka tarkoittaa maanmittausta.

Paralleeliaksiooma

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Geometrian kehitystä antiikista 1800-luvun alkupuolelle väritti tasogeometrian paralleeliaksiooman ongelma. Euklidinen paralleeliaksiooma kuuluu seuraavasti:

suoran ulkopuolella olevan pisteen kautta kulkee tasan yksi suoran kanssa yhdensuuntainen suora.

Aksiooman uskottiin mahdollisesti seuraavan muista Eukleideen aksioomista, jolloin se olisi turha ja sen voisi jättää aksioomaluettelosta pois. Yritykset johtaa paralleeliaksioomaa muista aksioomista käsin olivat kuitenkin turhia. Paralleeliaksiooma on riippumaton tasogeometrian aksioomista — sitä ei siis edes voi todistaa tai kumota. Tämän osoittivat 1820-luvulla, ilmeisesti toisistaan riippumatta, Carl Gauss, János Bolyai ja Nikolai Lobatševski.[3]

Paralleeliaksiooman riippumattomuus antoi mahdollisuuden tutkia uudenlaisia geometrioita, joissa hylätään euklidinen paralleeliaksiooma ja oletetaan jokin sen kanssa ristiriitainen paralleeliominaisuus. Esimerkkeinä näistä vaihtoehtoisista paralleeliominaisuuksista ovat hyperbolinen paralleeliaksiooma

suoran ulkopuolella olevan pisteen kautta kulkee vähintään kaksi suoran kanssa yhdensuuntaista suoraa

ja elliptinen paralleeliaksiooma

yhdensuuntaisia suoria ei ole.[4]

Geometrioita, joissa oletetaan jokin muu kuin euklidinen paralleeliominaisuus, kutsutaan epäeuklidisiksi geometrioiksi. Euklidista geometriaa on perinteinen euklidisen paralleeliaksiooman olettava geometria.

Geometria voidaan jakaa esimerkiksi seuraavasti tutkittujen kohteiden ja käytettyjen menetelmien perusteella:

Trigonometriasta on apua monien geometristen ongelmien numeeriseen ratkaisemiseen.

Geometrian peruskäsitteitä ovat muun muassa piste, suora, taso, avaruus, ympyrä, ellipsi, kolmio, neliö, pallo, lieriö, kartio, säännöllinen monitahokas, käyrä, pinta, kappale, kulma, pituus, pinta-ala ja tilavuus.

  1. Väisälä, Kalle: Geometria. Porvoo: Wsoy, 1959. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 5.5.2016).
  2. väisälä geometria matematiikkalehtisolmu.fi.
  3. Boyer, Carl B. & Merzbach, Uta C.: Tieteiden kuningatar – Matematiikan historia, osa II. (A history of mathematics, 1985.) Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Art House, 1994. ISBN 951-884-158-6
  4. Greenberg, Marvin Jay: Euclidean and Non-Euclidean Geometries, Third Edition. W.H. Freeman and Company, 1993. ISBN 0-7167-2446-4

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]