Friedebert Tuglas

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Friedebert Tuglas

Friedebert Tuglas (vuoteen 1923 Mihkelson[1]; 2. maaliskuuta 1886 Ahja – 15. huhtikuuta 1971 Tallinna, Viro) oli virolainen kriitikko, kirjailija ja kirjallisuustieteilijä. Hän oli erityisesti novellin mestari.[2]

Elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Friedebert Tuglas kävi Tarton kaupunkikoulua (1901–1903) ja Hugo Treffnerin kymnaasia (1904–1905). Hän osallistui vuoden 1905 Venäjän vallankumousyritykseen ja vietti puoli vuotta Toompean vankilassa. Hän asui vuosina 1906–1917 pitkiä aikoja poliittisena pakolaisena Suomessa, Pariisissa, Saksassa ja muualla,[1] ja hän puhui sujuvasti suomea. Hän vironsi huomattavan määrän suomalaista ja venäläistä kaunokirjallisuutta, muun muassa Aleksis Kiveä, Juhani Ahoa, Anton Tšehovia, Maksim Gorkia).

Tuglas asui Suomeen muutettuaan Helsingissä Oulunkylän Veräjämäessä Ålanderin taiteilijaperheessä. Siellä vietetty aika oli hyvin tuotteliasta, mutta Ålanderin talon palossa hänen kirjoituksensa tuhoutuivat.[3]

Tuglas palasi Viroon 1917, asettui aluksi Tarttoon ja muutti vuonna 1944 Tallinnaan. Hänen puolisonsa oli vuodesta 1918 Elo Tuglas (1896–1970). Tuglas valittiin viidesti Viron kirjailijaliiton puheenjohtajaksi (1922–1939), ja hän toimi myös Virolaisen Kirjallisuuden Seuran puheenjohtajana vuodet 1929–1940. Josif Stalinin kulttuuripolitiikan aikana hän joutui epäsuosioon ja julkaisukieltoon, ja hänet erotettiin kirjailijaliitosta vuosiksi 1950–1955.

Kirjallisuustieteilijänä Tuglas tutki Juhan Liiviä, A. H. Tammsaarea ja Mait Metsanurkia ja laati kirjallisuusarvosteluja. Häneen omaan kirjalliseen tuotantoonsa vaikutti tanskalainen kirjailija Georg Brandes. Hänen kirjailijantyössään yhdistyvät omintakeisella tavalla realismi ja romantiikka. Myöhäistuotannossa erottuu psykologista realismia (esimerkiksi romaanissa Pikku Illimar 1937). Tuglas aloitti kirjallisten matkakertomusten suuntauksen teoksellaan Teekond Põhja-Aafrikas (1928–1930). Hänen teoksiaan on käännetty useille kielille.

Tuglaksen mukaa on nimetty vuonna 1982 Suomessa perustettu Tuglas-seura, joka on Suomen ja Viron kulttuurisuhteita edistämään tarkoitettu ystävyysseura. Seuran jäsenlehti Elo on nimetty Elo Tuglaksen mukaan.[4]

Tuglas kuului kirjailijaryhmä Siuruun.[5]

Teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomennettu kaunokirjallisuus ja mietelmät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Vilkkuva tuli, novelleja, suom. Emilia Tavia (= Aino Thauvón-Suits). Helsinki : Otava 1911
    • Tuomen helpeet
    • Kesäyön rakkaus
    • Midia
    • Vilkkuva tuli
    • Iltataivas
  • Kohtalo, novelleja, suom. Aino Kallas. Helsinki: Otava 1919
    • Maailman lopussa
    • Ihmissyöjät
    • Vapaus ja kuolema
    • Popi ja Huhuu
    • Kultainen rengas
  • Kultainen rengas (novellit on suomennettu novellivalikoimista); suomentanut Raili Kilpi-Hynynen. Helsinki: Kansankulttuuri 1962
    • Popi ja Huhuu
    • Ilmissyöjät
    • Ilma on kiihkoa tulvillaan
    • Ihmisen varjo
    • Vapaus ja kuolema
    • Rakkaus suviyössä
    • Elämä on arvoitus
    • Viha
    • Tiedonjano
    • Keisarin kokki
    • Rakkauskirje
    • Viikinkien verta , Kultainen rengas
    • Kangastus
    • Notturno
    • Viimeinen tervehdys
  • Pikku Illimar: lapsuuteni romaani (Väike Illimar: ühe lapsepôlve lugu); suomentanut Raili Kilpi-Hynynen. Helsinki: Tammi 1967
  • Felix Ormusson, romaani (Felix Ormusson); suom. Otto Aho. Oulu: Pohjoinen 1988 ISBN 951-749-088-7 (Sis. alkusanat: Kai Laitinen: "Kesän ja rakkauden helle")
  • Marginalia, aforismi- ja mietelmäkokoelma; suom. Johanna Laakso; esipuhe: August Eelmäe. Oulu: Pohjoinen 1986 ISBN 951-749-015-1
  • Popi ja Huhuu, novelli; sama teksti useilla kielillä; Tallinn: Perioodika 1986
  • Taivaan ratsastajat (Taevased ratsanikud); novelli; sama teksti useilla kielillä; Tallinn: Kunst 1986
Antologioissa
  • Ihmisen varjo: ynnä muita virolaisia novelleja, toim. Elsa Enäjärvi. Porvoo: WSOY 1924
    • Tuomen helpeet
    • Kesäyön rakkaus
    • Ihmisen varjo
  • Maailman hymy: kokoelma maailmankirjallisuuden etevintä huumoria; toim. Kaarlo Marjanen ja Ensio Rislakki. Kuopio: Kivi 1947
    • Kunhan vatsa tulee kylläiseksi
  • Eestiläinen novelli, toimittanut Heino Puhve. Tallinna: Perioodika 1979
    • Viikinkien verta
    • Merenneito
  • Sukukansojen novelleja, toim. Juha Rikama, Marja-Leena Tuurna. Helsinki: WSOY 1985 IBN 951-0-12781-7
    • Rakkaus suviyössä
    • Ihmissyöjät
  • Sirpaleissa, suom. Aino Kaasinen. Nastola: FinnEpos 1991 ISBN 952-9523-12-2
    • Marginalia
    • Onnen vaaka
    • Kevät
Kunnelmat
  • Etsin itseäni ja omaa aikaani: runoa ja proosaa vuosisadan alusta: välähdyksiä virolaisen kirjailijan Friedebert Tuglaksen ja hänen aikalaistensa maailmasta, Yleisradio 1986

Muu kirjallisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Viron ja Unkarin kirjallisuuden historia, osa: "Viron kirjallisuuden historia". Helsinki: Otava 1939
  • Muistelmat vuosilta 1895–1910 (Mälestused); suom. Raili Kilpi. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura 1986 ISBN 951-717-427-6

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Friedebert Tuglas (Arkistoitu – Internet Archive) viitattu 29.4.2009
  2. ↑ Zetterberg, Seppo: Uusi Viron historia, s. 202. SKS, 2017. ISBN 978-952-222-838-3
  3. ↑ Sata vuotta Tuglaksesta Kaupunginosat.net. Viitattu 29.4.2009.
  4. ↑ Tuglas-seurasta, Tuglas.fi
  5. ↑ Facta 2001, WSOY 1985, 15. osa, palsta 15

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Friedebert_Tuglas&oldid=22682477”