Koordinaatit: 5°N, 32°E

Etelä-Sudan

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Etelä-Sudanin tasavalta
Republic of South Sudan
lippu
lippu vaakuna

Valtiomuoto väliaikaiseen hallitukseen perustuva liittotasavalta
Presidentti Salva Kiir Mayardit
Varapresidentti Riek Machar
Pääkaupunki Juba
04°51′N, 031°36′E
Muita kaupunkeja Wau
Pinta-ala
– yhteensä 644 330 km² [1] (sijalla 43)
– josta sisävesiä –
Väkiluku (2013) 11 090 000 [1] (sijalla 75)
– väestötiheys 17,2 as. / km²
– väestönkasvu 3,92 % (2016)
Viralliset kielet englanti [2]
Lukutaito 31,9 %
Valuutta Etelä-Sudanin punta (SSP)
BKT (2013)
– yhteensä 13,542 mrd. USD [3]  (sijalla 108)
– per asukas 1 278 USD [3]
HDI (2019) 0,433 (sijalla 185)
Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous 45 %
– teollisuus 40 %
– palvelut 15 %
Aikavyöhyke UTC 2
– kesäaika ei käytössä
Itsenäisyys
Sudanista
9. heinäkuuta 2011
Lyhenne SS
– ajoneuvot: SSD
– lentokoneet: Z8
Kansainvälinen
suuntanumero		 211 [4]
Tunnuslause ”Justice, Liberty, Prosperity”
Kansallislaulu ”South Sudan Oyee!”

Etelä-Sudanin tasavalta (engl. Republic of South Sudan), lyhyemmältä nimeltään Etelä-Sudan (engl. South Sudan), on valtio Afrikassa. Se on maailman uusin itsenäinen valtio. Etelä-Sudan itsenäistyi 9. heinäkuuta 2011 Sudanista, joka samana päivänä tunnusti sen itsenäisyyden.[6][7] Alueen itsenäisyydestä järjestettiin kansanäänestys 9.–15. tammikuuta 2011.[8] Itsenäisyyttä kannatti 98,83 prosenttia äänestäjistä.[9] Sudanin presidentti Omar al-Bashir hyväksyi äänestystuloksen.[10] Etelä-Sudanin itsenäinen valtio syntyi lopulta 9.7.2011.[11] Se on ensimmäinen Afrikan maa, joka on itsenäistynyt siirtomaavallasta vapautuneesta maasta eroamalla.

Jo ennen itsenäistymistä aluetta hallitsi Sudanin kansanvapautusarmeija/liike (SPLA/SPLM), jolla oli oma hallitus ja omat asevoimat. Etelä-Sudanin itsenäistyttyä YK:n turvallisuusneuvosto päätti perustaa Etelä-Sudaniin rauhanturvaoperaation, johon lähetettiin 7 000 rauhanturvaajaa. Sissiliikettä ja aluetta johti pitkään John Garang, joka kuoli onnettomuudessa vuonna 2005. Häntä seurasi presidenttinä Salva Kiir Mayardit.[12]

Väestö edustaa uskonnoltaan kansanuskontoja ja kristinuskoa. Maan virallinen kieli on englanti. Muut pääkielet ovat arabia ja juban arabia, joka on paikallinen pidgin-kieli. Maan suurin kaupunki ja pääkaupunki on Juba. Sudanin jakautuessa suurin osa sen tunnetuista öljy­varoista jäi etelän puolelle. Etelä-Sudan on presidenttijohtoinen tasavalta. Pääministerin virkaa ei ole.[13] Transparency Internationalin tekemän vuoden 2020 selvityksen mukaan Etelä-Sudan on Somalian kanssa maailman pahiten korruptoituneimpia valtioita, niiden saadessa vain 12 pistettä 100:sta.[14]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sudanin ensimmäinen sisällissota alkoi jo ennen Sudanin itsenäistymistä (1955) ja jatkui vuoteen 1972 asti. Ennen itsenäistymistä Etelä-Sudanille oli luvattu, että maasta tehtäisiin liittovaltio, mutta britit jättivät vallan pohjoisen käsiin. Pettyneet etelän sotilasjoukot nousivat kapinaan.[15]

Toinen sisällissota alkoi pohjoisen arabien ja etelän ei-arabilaisen väestön välillä vuonna 1983 etelän arabilaistamis- ja islamilaistamisohjelmia vastaan.[16] Etelän joukkoja kouluttivat muun muassa Etiopiassa kuubalaiset.[17] Sudanin toinen sisällissota (1983–2005) oli 22 vuotta kestänyt konflikti Khartumin Sudanin keskushallituksen ja Etelä-Sudanissa toimineen Sudanin kansanvapautusarmeijan (SPLA) välillä. Sota alkoi eteläisessä Sudanissa, mutta se levisi myös muualle, kuten Nuba-vuorille ja Sinisen-Niilin alueelle. Kaksi miljoonaa ihmistä kuoli tässä konfliktissa, joka johti lopulta itsenäisen Etelä-Sudanin valtion syntymiseen vuonna 2011. Konflikti alkoi vuonna 1983, kun Sudanin presidentti Jaafar Nimeiri määräsi islamilaisen šaria-lain voimaan islamilaisen pohjoisemman Sudanin lisäksi myös kristittyjen ja animistien asuttamalle Etelä-Sudanin autonomiselle alueelle. Vastareaktiona luotiin John Garangin johtama SPLA käymään sotaa Sudanin armeijaa vastaan. Nimeirin kaaduttua vallankaappauksessa vuonna 1985 Sudanin hallitukset tulivat halukkaammiksi sovintoon ja aloitettiin neuvottelut, jotka johtivat lopulta vuoden 2005 rauhansopimukseen. Kuusi vuotta sodan jälkeen vuonna 2011 syntyi lopulta rauhanomaisesti itsenäinen Etelä-Sudanin valtio.[18]

Etelä-Sudanissa on kärsitty ajoittain nälän­hädästä. Vuonna 1988 nälkä tappoi 250 000 ihmistä Gharb Bahr al-Ghazalissa. Uusi nälänhätä syntyi vuonna 1998.[19]

Sudanin parlamentissa hyväksyttiin joulukuussa 2009 alueen itsenäisyydestä järjestettävän kansanäänestyksen ehdot, joiden mukaan itsenäistyminen toteutuu, jos puolet äänestäjistä sitä kannattaa, mutta äänestysprosentin oli oltava vähintään 60 ja myös alueelta muuttaneiden oli saatava äänestää vaalissa. SPLM ei hyväksynyt ehtoja, vaan marssi ennen niiden hyväksymistä ulos parlamentista.[20]

Huhtikuun 2010 vaalien jälkeen kenraali George Athor Deng Dut nousi joukkoineen kapinaan Jonglein osavaltiossa häviämiensä vaalien jälkeen ja syytti viranomaisia vaalituloksen väärentämisestä istuvan kuvernöörin hyväksi. Itsenäisyydestä järjestettävän kansanäänestyksen vuoksi presidentti Salva Kiir Mayardit armahti kenraalin ja hänen tukijansa lokakuussa 2010. Helmikuussa 2011 taistelut jatkuivat.[21][22] 12. maaliskuuta 2011 Athorin joukot hyökkäsivät Malakalin kaupunkiin öljyntuotantoalueelle. Etelä-Sudanin viranomaiset syyttivät pohjoista kapinallisten tukemisesta.[23] 15. elokuuta 2011 Etelä-Sudan hyväksyttiin virallisesti Afrikan unionin jäseneksi.[24]

Kesällä 2013 hallitsevan puolueen sisällä näkyi kiistoja, kun presidentti Salva Kiir (joka on dinka) erotti varamiehensä Riek Macharin, joka kuuluu toiseksi suurimpaan etniseen ryhmään nuereihin. Vuoden loppupuolella YK varoitti kytevästä sisällissodasta dinkojen ja nuerien välillä. Tuhannet ihmiset hakivat turvaa YK:n tukikohdista.[25]

Vuoden 2013 lopulla taistelut hallituksen ja kapinallisten välillä olivat kehittymässä täysimittaiseksi sisällissodaksi. Avustusjärjestöjen arvioiden mukaan tuhannet ovat saaneet surmansa. YK lähetti lisää joukkoja alueelle.[26]

Syyskuussa 2018 Etelä-Sudanin presidentti Salva Kiir ja kapinallisjohtaja Riek Machar allekirjoittivat historiallisen rauhansopimuksen Etiopiassa. Sopimus päätti virallisesti Etelä-Sudania viisi vuotta vaivanneen sisällissodan, joka oli vaatinut yli 300 000 kuolonuhria ja oli ajanut yli 3,5 miljoonaa ihmistä kodeistaan.[27]

Salva Kiir, Etelä-Sudanin presidentti vuodesta 2011

Helmikuussa 2020 entinen kapinallisjohtaja Riek Machar vannoi virkavalansa Etelä-Sudanin ensimmäisenä varapresidenttinä sinetöiden kuusi vuotta aiemmin alkaneen Etelä-Sudanin sisällissodan päättymisen. Samassa yhteydessä astui virkaansa myös kolme muuta varapresidenttiä, joista yksi oli maan "perustajaisän" John Garangin leski Rebecca Garang, Presidenttinä jatkoi maata sen itsenäistymisestä lähtien johtanut Salva Kiir. Uusi siirtymävaiheen yhtenäishallitus aloitti myös toimintansa. Aikaisemmat sopimukset rauhasta olivat nopeasti kaatuneet. Vuonna 2011 itsenäistynyt Etelä-Sudan ajautui veriseen sisällissotaan sen jälkeen, kun presidentti Salva Kiir erotti joulukuussa 2013 Riek Macharin varapresidentin virasta. Etelä-Sudanin kaksi suurinta etnistä ryhmää dinkat ja nuerit alkoivat tämän jälkeen hyökätä toisiaan vastaan. Sopimus siirtymävaiheen hallituksen luomisesta vuoden 2018 rauhansopimuksen mukaisesti oli aiemmin lykkääntynyt kahdesti ja helmikuu 2020 oli asetettu ehdottomaksi takarajaksi.[28]

Osavaltiot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Etelä-Sudanin osavaltiot.

Etelä-Sudaniin kuuluu kymmenen osavaltiota. Samat osavaltiot kuuluivat myös Sudanin aikaisempien 26 osavaltion joukkoon. Ne muodostivat aiemmin kolme provinssia: Equatorian maan eteläosassa (kuvassa sinisellä), Bahr el Ghazalin maan länsiosassa (vihreällä) ja Ylä-Niilin provinssin maan itäosassa (keltaisella).[29]

Sudanin aikana osavaltiot tunnettiin arabiankielisillä nimillään. Jo autonomian ehtoihin kuului, että englannista tuli Etelä-Sudanin virallinen kieli. Kielen vaihtaminen käy kuitenkin hitaasti.[30]

Maantiede ja ilmasto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Terässilta Valkoisen-Niilin yli Jubassa.
Etelä-Sudanin kartta.

Niilin vesistöön kuuluva joki, jota Ugandassa kutsutaan Victorian Niiliksi, ylittää rajan Nimulessa ja on siitä eteenpäin nimeltään Bahr al Jabal (suom. Vuoristojoki). Bahr al Jabal oli aikoinaan myös alueella sijainneen valtion nimenä. Bahr al Jabalissa on useita koskia ennen kuin se saapuu Suddin laajalle suoalueelle. Se laskee No-järveen, jossa se yhtyy Bahr el Ghazalin (Gasellijoki) kanssa varsinaiseksi Valkoiseksi-Niiliksi. Bahr el Ghazal esiintyy alueen osavaltioiden nimissä. Bahr al Jabalista haarautuu Bahr el Zeraf -niminen sivuhaara, joka sekin kulkee Suddin alueen läpi ja päättyy lopulta Valkoiseen-Niiliin.

Suddin alue on maailman suurimpia suoalueita. Tulvan ollessa huipussaan alueen pinta-ala on 32 000 neliökilometriä, ja sen pohjassa on paikoin jopa kymmenen kilometriä paksu mutakerros. Tulvakaudella alue on kelluvien papyrussaarten labyrintti, jossa elää runsaasti kaloja ja vesilintuja. Alueella tavataan myös 90 nisäkäslajia. Siellä saattaa elää jopa miljoona kobinantilooppia.[31] Sudd on suojeltu Ramsarin sopimuksella.[32]

Etelä-Sudanissa on kaksi vuodenaikaa: huhtikuusta elokuuhun jatkuva sadekausi ja syyskuusta maaliskuuhun kestävä kuiva kausi. Sadekaudella vallitsevat etelän ja lounaan puoleiset tuulet, joiden mukana alueelle virtaa kosteaa ilmaa Atlantilta ja Kongojoen altaalta. Sade ei ole jatkuvaa, vaan märimmilläkin alueilla sadepäivien välissä on poutapäiviä. Kuivalla kaudella alueelle ulottuvat Pohjois-Sudanin koillisenpuoleiset tuulet. Lämpötila on korkeimmillaan juuri ennen sadekauden alkua.[33] Jubassa vuorokauden alin lämpötila on 20 asteen vaiheilla ympäri vuoden. Ylin lämpötila vaihtelee heinä–elokuun 31 asteesta helmikuun 38 asteeseen.[34]

Talous

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Öljytulot muodostavat 98 prosenttia Etelä-Sudanin tuloista. Sudanien alueella tuotetaan päivässä yhteensä puoli miljoonaa barrelia öljyä, josta kolme neljäsosaa tulee Etelä-Sudanin alueelta. Öljy kulkee putkea pitkin Port Sudanin satamaan pohjoisessa Sudanin poikki. Toista öljyputkea Kenian suuntaan on suunniteltu. Nykyisin tunnettujen öljyvarojen arvellaan ehtyvän lähivuosikymmeninä ja tuotannon olleen huipussaan vuosina 2011–2012.[35] Sudanin kanssa käydyt kiistat öljyn kuljetuksesta ovat pienentäneet kansantuotetta dramaattisesti.[36]

Sudan ja Etelä-Sudan sopivat vuonna 2005 öljytulojen jakamisesta puoliksi kummallekin, mutta sopimus raukesi etelän itsenäistyessä. Ennen öljytuloja alueella elettiin lähinnä omavaraisviljelystä.[37]

Öljyn lisäksi maan luonnonvaroihin kuuluvat rautamalmi, kromi, volframi, silikaattimineraalit, sinkki, hopea, kulta ja vesivoima. Maanviljelystuotteita ovat puuvilla, maapähkinä, hirssi, durra, vehnä, arabikumi, sokeriruoko, kassava, mango, papaija, banaani, bataatti, seesaminsiemen sekä lampaat ja muu karja.[38]

Suurin osa Etelä-Sudanin väestöstä on erittäin köyhää ja maan infrastruktuuri on alkeellinen. Asfalttiteitä on vähän ja matkapuhelimet harvinaisia. Varakkaita ihmisiä ovat ne, joilla on paljon karjaa. Niili on tärkeä kulkureitti.[25]

Vuonna 2013 maassa oli 85 lentopaikkaa, mutta vain kolmella niistä oli päällystetty kiitotie.[36]

Väestö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Karjaa kadulla Jubassa.

Etelä-Sudanissa oli vuonna 2015 asukkaita arviolta 12,043 miljoonaa, joista miehiä 50,75 prosenttia ja naisia 49,25 prosenttia. Vuosittainen väestönkasvu vuonna 2014 oli 2,93 prosenttia, syntyvyys tuhatta henkeä kohti 37,7 ja kuolleisuus 8,4. Miesten elinajanodote oli 59 vuotta ja naisten 61,9 vuotta. Väestö on nuorta: alle 15-vuotiaiden osuus oli 45,8 prosenttia. Kaupunkiväestön osuus oli 19 prosenttia.[39]

Etelä-Sudanin väestö koostuu monista etnisistä ryhmistä, joista suurimmat ovat dinkat, nuerit ja šillukit. Suurin osa asukkaista harjoittaa perinteisiä heimouskontoja.[37]

Koulutus on suuri haaste, sillä on arvioitu aikuisista 75 prosenttia olevan lukutaidottomia, ja vain kaksi prosenttia ikäluokasta käy edes alakoulun loppuun.[40] Lukutaidottomina on varsinkin naisia, esimerkiksi vuoden 2009 arvion mukaan 84 prosenttia, kun samaan aikaan miehistä 40 prosenttia osasi lukea.[1] Vuonna 2015 yli 15-vuotiaiden eteläsudanilaisten lukutaitoprosentti oli YK:n kehitysohjelma UNEPin mukaan eräs maailman alhaisimmista, vain 31,9 prosenttia.[41]

Maan yliopistoista vanhin on vuonna 1975 perustettu Juban yliopisto, jossa on noin 10 000 opiskelijaa.[42][43]

Terveydenhuolto on puutteellista. Esimerkiksi äitiyskuolleisuus on eräs maailman korkeimmista, sillä vuonna 2015 maassa menehtyi keskimäärin 789 äitiä 100 000 synnytystä kohden.[44]

Uskonto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etelä-Sudanissa ei ole virallista pääuskontoa. Perustuslaki tunnustaa kaikki uskonnot ja toteaa, että valtio ja uskonto tulee pitää erillään. Uskonto on kuitenkin maassa tärkeä asia ja se on ollut kansaa yhdistävä tekijä myös vaikeina sisällissotien vuosikymmeninä. Enemmistö Etelä-Sudanin väestöstä on kristittyjä. Vuonna 2017 väestöstä 37,2% oli roomalaiskatolisia kristittyjä ja 36,5% episkopaalisiin kirkkoihin tai muihin kristillisiin ryhmiin kuuluvia. 19,7% väestöstä on animisteja tai perinteisiä uskontoja harjoittavia, joista suurin osa asuu Etelä-Sudanin eteläisen osan kylissä. Muslimeja on 6,25 % Etelä-Sudanin väestöstä.[45]

Etelä-Sudanin vielä ollessa osa Sudania 1980-luvulla keskushallinto yritti ottaa islamin uskon käyttöön maan eteläisessä osassa. Etelässä kuitenkin kieltäydyttiin islamistisesta hallituksesta. Tämä vastustus sai aikaan sisällissodan vuosina 1983–2005. [18]

Politiikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vapauksien kehitys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Freedom Housen vuoden 2022 raportin mukaan Etelä-Sudan ei ole vapaa maa. Sudanista vuonna 2011 itsenäistynyt Etelä-Sudan joutui sisällissotaan vuonna 2013, kun presidentti Salva Kiir Mayarditin ja hänen erottamansa varapresidentin Riek Macharin välinen erimielisyys laukaisi taistelut heidän kannattajiensa keskuudessa ja jakoi maan etnisesti. Vuoden 2018 rauhansopimus viivästytti entisestään myöhässä olevia kansallisia vaaleja ja loi epämukavan vallanjakojärjestelyn poliittisen eliitin keskuudessa, joka on johtanut rehottavaan korruptioon, talouden romahdukseen sekä siviileihin, toimittajiin ja avustustyöntekijöihin kohdistuviin julmuuksiin.[46]

Kulttuuri ja kansalliset tunnukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etelä-Sudanin kuusivärinen lippu on maan vapautusliikkeen (Sudan People’s Liberation Army, SPLA) entinen tunnus. Maan valuutta on Etelä-Sudanin punta. Kuva-aiheiksi ehdotettiin sekä poliitikkoja että kulttuuri- ja luontoaiheita.[5] Kaikkiin seteleihin aiheeksi tuli edesmennyt etelän kapinallisten arvostetuin johtaja, tohtori John Garang.[47][48] Kansallislaulun teksti syntyi 49 runoilijan yhteistyönä, ja sävelmä valittiin yleisökilpailulla.[49]

Urheilu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etelä-Sudanilla on maajoukkueet jalkapallossa ja koripallossa.[5] Nykyisen Etelä-Sudanin alueella syntyneet koripalloilijat Manute Bol, Deng Gai ja Luol Deng ovat pelanneet NBA:ssa.[50][51] Koska maalla ei ollut Lontoon vuoden 2012 kesäolympialaisten aikaan kansallista olympiakomiteaa, kilpaili eteläsudanilainen maratonjuoksija Guor Marial itsenäisenä olympiaurheilijana olympialipun alla. Hän sijoittui Lontoossa 47:nneksi ajalla 2.19.32.[52][53]

Media

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etelä-Sudanissa radio on suosituin tiedonvälityksen väline. Sanomalehdet ovat toiseksi suosituimpia, vaikka ne ovat monille paikallisille liian kalliita. Televisio-alalla ei ole paljoa kilpailua ja sen kehitystä haittaa köyhyys ja rajallinen sähkö- ja televiestintäinfrastruktuuri.[54]

Yhdysvaltalaisen Freedom Housen mukaan Etelä-Sudanin siirtymävaiheen perustuslaki takaa lehdistönvapauden, mutta sitä ei noudateta käytännössä.[54] Toimittajia uhkaa häirintä ja pidätykset viranomaisten epäedullisiksi katsomien raporttien vuoksi.[13] Toimittajat ilman rajoja -järjestön julkaiseman vuosiraportin (2020) mukaan lehdistövapaus on Etelä-Sudanissa heikko. Maa sijoittui sijalle 138 järjestön pisteyttämästä 180 maasta ja kuuluu maailmanlaajuisesti lehdistönvapauden viisiportaisella asteikolla toiseksi heikoimmalle tasolle, vaikean lehdistönvapauden luokkaan. Sisällissodasta toipuvassa maassa lehdistö raportoi yhteiskunnan tapahtumista säästeliäästi, vain tärkeimmiksi katsomistaan tapahtumista. 2010-luvulla on murhattu kymmenen toimittajaa, ja presidentti Salva Kiir on sanallisesti uhkaillut kriittisiä toimittajia, jotka "työskentelevät maataan vastaan". [55][56]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c South Sudan – Demographic trends Encyclopædia Britannica. Viitattu 28.12.2014.
  2. ↑ At a Glance Offical Website of Governmet of South Sudan. 12.7.2011. Arkistoitu Viitattu 26.2.2020. (englanniksi)
  3. ↑ a b 5. Report for Selected Countries and Subjects IMF. Viitattu 25.12.2013.
  4. ↑ Dial Plus Country Code 211 for South Sudan Sudan Catholic radio network. 15.7.2011. Arkistoitu 7.3.2012. Viitattu 25.7.2011. (englanniksi)
  5. ↑ a b c South Sudan: How do you set up a nation? BBC News. 8.7.2011. BBC. Viitattu 25.7.2017. (englanniksi)
  6. ↑ Pelli, Petja: Maailmaan syntyy uusi maa. Helsingin Sanomat, s. B 1. 9.7.2011.
  7. ↑ Etelä-Sudan juhlii itsenäistymistään Yle Uutiset. 9.7.2011. Viitattu 25.7.2017.
  8. ↑ Etelä-Sudanin itsenäisyysäänestys päättyy Iltalehti. 15.1.2011. Viitattu 29.5.2017.
  9. ↑ Etelä-Sudan Globalis. Suomen YK-liitto. Arkistoitu 28.11.2016. Viitattu 25.7.2017.
  10. ↑ Sudanin presidentti hyväksyy Etelä-Sudanin äänestystuloksen Iltalehti. 7.2.2011. Viitattu 25.7.2017.[vanhentunut linkki]
  11. ↑ Etelä-Sudan on kohta uusin valtio maailmankartalla Yle Uutiset. Viitattu 27.2.2020.
  12. ↑ Profile: Salva Kiir BBC News. 26.4.2010. BBC. Viitattu 4.1.2011. (englanniksi)
  13. ↑ a b South Sudan country profile BBC News. 6.8.2018. Viitattu 26.2.2020. (englanti)
  14. ↑ CPI 2020 Transparency International. Viitattu 19.12.2021. (englanniksi)
  15. ↑ Sudan – First Civil War GlobalSecurity.org. Viitattu 25.7.2017. (englanniksi)
  16. ↑ Sudan Second Civil War 1983–2004 GlobalSecurity.org. Viitattu 25.7.2017. (englanniksi)
  17. ↑ Cuba es Juba El País. 12.1.2011. Viitattu 25.7.2017. (espanjaksi)
  18. ↑ a b Samuel Momodu: Second Sudanese Civil War (1983-2005) blackpast.org. 23.12.2018. Viitattu 26.2.2020. (englanti)
  19. ↑ Famine in Sudan, 1998 Human Rights Watch. Viitattu 29.5.2017. (englanniksi)
  20. ↑ Etelä-Sudanin itsenäisyyshanke edistyy Yle Uutiset. 22.12.2009. Viitattu 4.1.2011.
  21. ↑ 20 killed in fresh armed clashes with Athor’s rebels in South Sudan ReliefWeb. 9.2.2011. Viitattu 29.5.2017. (englanti)
  22. ↑ South Sudan ceasefire broken: Athor attacks Jonglei BBC News. 10.2.2011. BBC. Viitattu 29.5.2017. (englanniksi)
  23. ↑ South Sudan accuses President Bashir of plot BBC News. 12.3.2011. BBC. Viitattu 29.5.2017. (englanniksi)
  24. ↑ The AU Adds 54th Star to Its Flag (PDF) Goverment of the Republic of South Sudan. Arkistoitu 12.9.2013. Viitattu 22.2.2012. (englanniksi)
  25. ↑ a b Q&A: South Sudan army clashes BBC News. BBC. Viitattu 21.12.2013. (englanniksi)
  26. ↑ Jo tuhansien pelätään kuolleen Etelä-Sudanin taisteluissa Helsingin Sanomat. 25.12.2013. Arkistoitu 27.12.2013. Viitattu 25.12.2013.
  27. ↑ Etelä-Sudanin presidentti ja kapinallisjohtaja allekirjoittivat rauhansopimuksen – Viisi vuotta jatkunut tuhoisa sisällissota päättyy Yle Uutiset. Viitattu 26.2.2020.
  28. ↑ South Sudan rivals strike power-sharing deal BBC News. Viitattu 26.2.2020. (englanti)
  29. ↑ States of Southern Sudan Official Website of Government of South Sudan. (englanniksi)
  30. ↑ South Sudan says ‘bye bye’ to Arabic Radio Netherlands Worldwide. 2012. Arkistoitu 23.5.2012. Viitattu 21.12.2013. (englanniksi)
  31. ↑ Wild Africa BBC Science & Nature. BBC. Arkistoitu 6.4.2004. Viitattu 25.7.2017. (englanniksi)
  32. ↑ Southern Sudan’s Vast Wetlands Conserved Under UN Treaty Environment News Service. 1.11.2006. Viitattu 25.7.2017. (englanniksi)
  33. ↑ Country Guide: Sudan (Internet Archive) BBC Weather. BBC. Arkistoitu 25.10.2005. Viitattu 25.7.2017. (englanniksi)
  34. ↑ Average Conditions: Juba, Sudan BBC Weather. BBC. Arkistoitu 9.1.2006. Viitattu 25.7.2017. (englanniksi)
  35. ↑ Can Sudan’s oil feed north and south? BBC News. 4.7.2011. BBC. Viitattu 25.7.2017. (englanniksi)
  36. ↑ a b South Sudan The World Factbook. CIA. Arkistoitu 24.4.2020. Viitattu 25.7.2017. (englanniksi)
  37. ↑ a b South Sudan profile BBC News. BBC. Viitattu 25.7.2017. (englanniksi)
  38. ↑ About Southern Sudan (Arkistoitu – Internet Archive) Official website of Government of South Sudan. (englanniksi)
  39. ↑ Sudan, South Encyclopædia Britannica World Data Analyst: Country Snapshots. 2016. Viitattu 19.4.2017. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  40. ↑ Analysis: South Sudan struggles to meet demand for education 2012. IRIN. Viitattu 25.12.2013. (englanniksi)
  41. ↑ Arkistoitu kopio (2015 tiedot) UNDP, undp.org. Arkistoitu 25.6.2016. Viitattu 20.6.2018. (englanniksi)
  42. ↑ Arkistoitu kopio (Kohta About the University) jubauni.net. Arkistoitu 30.6.2019. Viitattu 20.6.2018. (englanniksi)
  43. ↑ Juba britannica.com. Viitattu 20.6.2018. (englanniksi)
  44. ↑ Trends in Maternal Mortality: 1990 to 2015. Estimates by WHO, UNICEF, UNFPA, World Bank Group and the United Nations Population Division (PDF) (Maakohtaiset arviot äitiyskuolleisuudesta liitetaulukossa 7 s. 51–57/78 (Annex 7. Estimates of maternal mortality ratio (MMR, maternal deaths per 100 000 live births), number of maternal deaths, lifetime risk, percentage of AIDS-related indirect maternal deaths and proportion of deaths among women of reproductive age that are due to maternal causes (PM), by country, 2015)) ISBN 978-924-156514-1. 2015. Geneve, Sveitsi: Maailman terveysjärjestö. Viitattu 19.1.2017. (englanniksi)
  45. ↑ Religious Beliefs In South Sudan WorldAtlas. Viitattu 26.2.2020. (englanniksi)
  46. ↑ South Sudan: Freedom in the World 2022 Country Report Freedom House. Viitattu 8.11.2022. (englanniksi)
  47. ↑ South Sudan pound to be launched next week BBC News. 11.7.2011. BBC. Viitattu 25.7.2011. (englanniksi)
  48. ↑ South Sudan rolls out her new currency The London Evening Post. 19.7.2011. Arkistoitu 2.10.2011. Viitattu 25.7.2011. (englanniksi)
  49. ↑ A song for south Sudan: Writing a new national anthem BBC News. 12.11.2011. BBC. Viitattu 25.7.2017. (englanniksi)
  50. ↑ Martell, Peter: World’s Newest Nation Set to Step Into Sporting Arena JakartaGlobe. 6.7.2011. Arkistoitu 14.7.2011. Viitattu 26.2.2020. (englanniksi)
  51. ↑ NBA & ABA Players Born in Sudan Basketball-Reference.com. Viitattu 25.7.2017. (englanniksi)
  52. ↑ He eivät edusta mitään maata – keitä ovat Lontoon kisojen Itsenäiset olympiaurheilijat? Ilta-Sanomat. 5.8.2012. Arkistoitu 24.9.2015. Viitattu 29.5.2017.
  53. ↑ Näin ”maaton” maratoonari pärjäsi Iltalehti. 12.8.2012. Viitattu 29.5.2017.
  54. ↑ a b South Sudan profile - Media BBC News. 6.8.2019. Viitattu 23.12.2020. (englanniksi)
  55. ↑ 2020 World Press Freedom Index Reporters without borders, rsf.org. Viitattu 26.12.2020. (englanniksi)
  56. ↑ South-Sudan - End of a series of murders? 2020 World Press Freedom Index. Reporters without borders, rsf.org. Viitattu 26.12.2020. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Etelä-Sudan&oldid=22691470”