Erich Hartmann

Erich Hartmann
Henkilötiedot
Syntynyt	19. huhtikuuta 1922 Weissach, Saksa
Kuollut	20. syyskuuta 1993 (71 vuotta) Weil im Schönbuch, Saksa
Sotilashenkilö
Palvelusmaa(t)	Natsi-Saksa  Saksa
Palvelusvuodet	1940–1945 1956–1970
Taistelut ja sodat	Toinen maailmansota
Sotilasarvo	Majuri (Wehrmacht) Eversti (Bundeswehr)
Kunniamerkit	Rautaristin ritariristi tammenlehvin, miekoin ja timantein
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Erich Alfred ”Bubi” Hartmann (19. huhtikuuta 1922 – 20. syyskuuta 1993) oli ilmailuhistorian menestynein hävittäjälentäjä. Hän saavutti toisessa maailmansodassa Luftwaffen palveluksessa 352 ilmavoittoa pudotussuhteen ollessa 4.05.

Ässien ässä

Hartmann palveli Saksan Luftwaffessa toisen maailmansodan aikaan kuuluen siihen ikäluokkaan hävittäjälentäjiä, joka sai vielä hyvin perusteellisen (18 kuukautta) koulutuksen ennen rintamalle siirtymistä. Ennen toista maailmansotaa hän oli lentänyt purjekoneella äitinsä opettamana. Hän aloitti hävittäjälentäjänä kersanttina itärintamalla liittyen JG 52 (Jagdgeschwader 52) -yksikköön lokakuussa 1942. Hänen Walter Krupinskilta saamansa lempinimi ”Bubi”, ”poju”, kuvaa hänen nuorekasta olemustaan.

Alku oli heikko. Kohdattuaan parinjohtajansa kanssa vihollisia hän lensi edelle, ”roiski luoteja”, eksyi ja teki pakkolaskun noin 30 kilometrin päähän tukikohdasta.

Hänen lentueensa kutsumanimi oli ”Karaya” Hartmannin radiokutsun ollessa ”Karaya 1”. Sen tunnus oli ”Punainen, nuolen lävistämä sydän.” Hartmann lisäsi siihen eri muotoja tyttöystävänsä ja sittemmin vaimonsa nimestä kuten ”Usch” tai ”Ursel”. Henkilökohtaisena tunnuksena hän käytti koneen nokkaan maalattua tyyliteltyä mustaa tulppaanin lehteä, josta vastustajat antoivat hänelle nimeksi ”Musta Piru”. Tämä kuvio tosin alkoi toimia Hartmannia vastaan pudotuslukujen pienenemisenä kun neuvostolentäjät oppivat varomaan tulppaanikuvioitua konetta. Tämän seurauksena Hartmann alkoi hiljalleen palata käyttämään perusvärityksellistä konetta, antaessa uusien lentäjien tutustua rintamalentämiseen "turvallisella tulppaanikuvioisella koneella."

Hän taisteli pääosin Neuvostoliiton rintamalla vuosina 1942–1945. Hän kieltäytyi liittymästä Adolf Gallandin kokoamaan Me-262 yksikköön palaten itärintamalle I/JG 52:n komentajan everstiluutnantti Herman Grafin (202 pudotusta) toiveesta.

Hartmann käytti miltei ainoastaan Messerschmitt Bf 109 G-6 -hävittäjää. Hän suoritti 1 404 taistelulentoa osallistuen noin 825 ilmataisteluun. Näissä hän saavutti 352 ilmavoittoa (joista 6 oli U.S. 15th Air Forcen North American P-51 Mustangia ja 61 Sturmovikia), mikä on lukumääräisesti ylittämätön saavutus. Häneltä ei kaatunut yhtään siipimiestä rottenflieger yli 1 400 taistelulennon aikana (yksi ammuttiin alas).

Ennen nousuaan parinjohtajaksi hän oli lentänyt useiden ässien siipimiehenä oppien näiltä erilaisia taistelutekniikoita. Näitä oppeja yhdistellen Hartmann kehitti itselleen sopivan taistelutaktiikan ”havaitse-päätä-hyökkää-irrottaudu”. Hartmann ampuikin enintään 140 metrin päästä, jolloin ohiampumisen riski pieneni huomattavasti.

Hartmann teki pakkolaskun 14 kertaa, mutta säästyi loukkaantumisilta. Erään alasampumisen jälkeen hän jäi muutamaksi tunniksi venäläisten vangiksi, mutta pakeni omien puolelle.

Hartmann palkittiin 25. heinäkuuta 1944 rautaristin ritariristillä tammenlehvin, miekoin ja timantein (Ritterkreuz des Eisernes Kreuzes mit Eichenlaub, Schwertern und Brillianten)

Viimeinen ilmavoitto tuli Jakovlev Jak-7 -hävittäjästä 8. toukokuuta 1945, jona päivänä hän antautui amerikkalaisille joukoille. He luovuttivat kuitenkin Hartmannin Puna-armeijalle.

Vankeus

Hartmann joutui Neuvostoliitossa sotarikosoikeudenkäyntiin. Eräs syy oli tietenkin se, että häntä oli käytetty natsi-Saksan propagandassa. Neuvostoliitto oli luvannut hänen alasampumisestaan rahapalkkion sodan aikana. Sotarikosoikeudenkäynnissä hänet tuomittiin 25 vuodeksi vankeuteen. Rangaistus suoritettiin työvankilassa. Hän oli vankeudessa vuodet 1945–1955 eri sotavankileireillä Neuvostoliitossa. Tammikuussa 1997 Venäjän hallitus myönsi Hartmannin tuomion olleen laiton vapauttaen hänet samalla kaikista syytteistä.

Takaisin sotilaslentäjäksi

Hartmann liittyi vuonna 1959 Länsi-Saksan ilmavoimiin aloittaen kapteenina. Koulutus suihkuhävittäjien käyttöön tapahtui Yhdysvaltain ilmavoimien tukikohdassa New Mexicossa. Hän saavutti lopulta everstin arvon. Hän erosi jouduttuaan epäsuosioon kritisoituaan voimakkaasti Bundesluftwaffen F-104 Starfighter -hankintaa. Hän siirtyi eläkkeelle everstinä 1970-luvulla.

Hartmann kuoli syöpään vuonna 1993, mutta näki ajan, jolloin toisen maailmansodan eri puolten hävittäjälentäjät kiersivät puhumassa ilmailuväelle ja sotaveteraaneille eri puolella maailmaa.

Lähteet

• Musciano, Walter: Messerschmitt aces, s. 128–132. New York: TAB/Aero Books, 1989. ISBN 0-8306-8379-8
• Spick Mike: Luftwaffen hävittäjä-ässät. Koala-kustannus, 1999. ISBN 952-5186-07-5 (suomeksi)
• Weal, John: Itärintaman Bf 109-ässät. Osprey, 2001: Koala. ISBN 952-5186-23-7

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Erich Hartmann Wikimedia Commonsissa

Kirjallisuutta

• Toliver, Raymond F. & Constable, Trevor J.: Erich Hartmann. ((The blond knight of Germany: A biography of Erich Hartmann, 1986.) Suomennos: Petri Kortesuo) Helsinki: Koala-kustannus, 2003. ISBN 952-5186-46-6