Elias Käkelä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Elias Käkelä
Elias Käkelä vuonna 1913.
Elias Käkelä vuonna 1913.
Kansanedustaja
2.2.1914–3.4.1917
Ryhmä/puolue SDP
Vaalipiiri Viipurin läntinen
Henkilötiedot
Syntynyt31. joulukuuta 1883
Lappee
Kuollut2. toukokuuta 1918 (34 vuotta)
Lappeenranta
Ammatti talollinen

Elias Käkelä (31. joulukuuta 1883 Lappee – 2. toukokuuta 1918 Lappeenranta) oli suomalainen poliitikko, joka toimi SDP:n kansanedustajana vuosina 1914–1917.[1] Käkelä teloitettiin sisällissodan aikana Lappeenrannan vankileirillä, vaikka hän ei osallistunut punakaartin punaisten siviilihallinnon tehtäviin. [2] Käkelän katsottiin joutuneen tilille punaisten tekemisistä ollessaan kotipitäjänsä keskeinen sosialidemokraattinen vaikuttaja.[3]

Elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Työväenliikkeessä ja kansanedustajana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lappeen Hyypiälässä syntyneen Elias Käkelän vanhemmat olivat talollinen Juhana Käkelä (s. 1858) ja Anna Karhu (s. 1860). Hän kävi kansakoulun ja viljeli pientilaa Hytin kylässä.[1][4] Käkelän talo toimi myös paikallisten työväenjärjestöjen kokoontumispaikkana.[5][6] Hän oli Hytin työväenyhdistyksen perustajajäsen ja puheenjohtaja sekä Melkkolan työväenyhdistyksen puheenjohtaja. Käkelä kuului Lappeenrannan Työväen Osuuskaupan hallitukseen ja toimi urheiluseura Hytin Jyryn sekä SVUL:n Etelä-Saimaan piirin puheenjohtajana.[2][7] Kunnalliselämässä hän vaikutti muun muassa taksoituslautakunnan jäsenenä.[8] Käkelä oli kotipitäjänsä näkyvin sosialidemokraatti yhdessä Heikki Torvisen kanssa.[9] Käkelä valittiin kansanedustajaksi vuonna 1914. Hän putosi eduskunnasta jo yhden kauden jälkeen kesän 1916 vaaleissa. Samana syksynä Käkelästä tuli Lappeen kuntakokouksen puheenjohtaja, jonka ohella hän toimi kunnan tilintarkastajana.[1][10]

Sisällissota ja kuolema

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helmikuun vallankumouksen jälkeen keväällä 1917 Käkelä valittiin Lappeen elintarvikelautakunnan puheenjohtajaksi.[2] Hän anoi tehtävästään kahdesti eroa, mutta kuntakokous ei suostunut pyyntöön pitäessään Käkelää tehtävään parhaiten sopivana.[3] Lokakuun eduskuntavaaleissa Käkelä jäi toistamiseen varasijalle.[11] Yleislakon aikana Lappeenrannan kaupungin ja maalaiskunnan lakkokomitea nimitti Käkelän Työväen vallankumoukselliseen kunnallisneuvostoon, jonka muita jäseniä olivat muun muassa Jere Juutilainen, Emil Lehén, Viktor Ripatti ja Taavi Starck.[12] Elintarvikepulan velloessa Käkelä oli pahassa välikädessä, kun häntä painostivat elintarvikelautakunnan määräyksiin kyllästyneet rikkaat talolliset ja toisaalta nälkiintynyt työväestö.[3] Käkelä joutui kahnauksiin Lappeenrannan punakaartin kanssa, kun se yritti joulukuussa takavarikoida Lappeenrannan Oluttehtaan mallasvaraston leiväntekoa varten.[13] Punakaartin kerrottiin myös pidättäneen hänet kuulusteltavaksi.[14]

Sisällissodan käynnistyttyä Käkelä valittiin punaisten perustamaan Lappeen kunnallisneuvostoon.[15] Lappeenrannan punaisten paetessa huhtikuun lopussa Viipuriin hän päätti jäädä vartioimaan kotiinsa piilottamiaan kunnan rahoja. Käkelä katsoi, ettei hänellä ollut tarvetta paeta, koska hän ei kapinan aikana ollut missään tekemisissä punakaartien tai punaisten siviilihallinnon kannsa.[16] Valkoisten saavuttua Lappeenrantaan 26. huhtikuuta Käkelä lähti kaupunkiin, jossa hänet pidätettiin ja vietiin vankileirille.[17] Kaksi päivää myöhemmin ilmestyneessä Etelä-Saimaassa oli Käkelän, Kaarlo Ketolan ja Heikki Torvisen allekirjoittama julistus, joka kehoitti vielä antautumatta olleita punakaartilaisia pidättäytymään väkivaltaisuuksista.[18]

Lappeenrannan kenttäoikeus, jonka jäseniä olivat muun muassa Pekka Roiha ja Lappeenrannan komendantti Uno Serenius, kuulusteli Käkelää 29. huhtikuuta. Hän kertoi muun muassa kätkeneensä kotiinsa 300 000 markkaa kunnan rahoja.[19] Käkelän pojan Oivan kertoman mukaan Serenius kävi hänen kanssaan hakemassa rahoja, mutta äiti ilmoitti, että kunnan edustaja oli jo noutanut ne. Samassa yhteydessä Serenius antoi Käkelän hyvästellä perheensä. Käkelällä oli hallussaan myös 50 000 markkaa, jotka hän oli nostanut Lappeenrannan Työväen Osuuskaupasta. Kuulustelujen aikana hän tarjosi lompakkoaan säilytettäväksi nimismies Gunnar Tallrothille, joka kieltäytyi ottamasta sitä vastaan. Omaiset saivat lompakon myöhemmin haltuunsa, mutta rahat sekä mukana ollut kultakello olivat kadonneet. 2. toukokuuta Serenius kuljetti Käkelän Lappeenrannan linnoituksen valleille kahden sotilaan saattamana. Toisen saattajan Toivo Korpilinnan mukaan Serenius vei Käkelän rinteeseen kaivetun joukkohaudan reunalle ja ampui hänet revolverillaan.[17] Valkoiset yrittivät myöhemmin peitellä teloitusta laittamalla liikkeelle ristiriitaisia huhuja. Käkelän väitettiin muun muassa päässeen vankileiriltä ja lähteneen resiinalla kotiinsa, mutta hän joutui ammutuksi, kun ei totellut valkoisten vartion pysähtymiskäskyä.[20] Joissakin lähteissä Käkelän kuolinpäivä on 29. huhtikuuta, mutta esimerkiksi sotatuomari Toivo Tapanaisen papereissa Käkelä on merkitty ammutuksi 2. toukokuuta ja haudattu joukkohauta P1:een.[21][17] Käkelää huhuiltiin eduskuntaan vielä vuonna 1919, jolloin vaalipiirin keskuslautakunta oli täydentämässä niin sanottua tynkäeduskuntaa Käkelällä ja toisella teloitetulla varaedustajalla Riku Penttisellä.[22]

Jälkipyykki

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kesäkuussa 1918 Käkelän puoliso jätti oikeuskanslerille pyynnön puolueettoman selvityksen tekemisestä miehensä kohtalosta. Se valmistui kesällä 1921, mutta teloitukseen johtaneita syitä ei virallisesti kyetty selvittämään. Tämän jälkeen käytiin oikeutta Käkelän halussa olleiden rahojen katoamisesta ja niiden korvaamisesta leskelle. Pitkä oikeusprosessi päättyi selvittämättömänä, eikä Sereniusta saatu vastuuseen katoamisesta.[23] Paljon huomiota herättäneessä toisessa jutussa Lappeen kunnallisneuvoston puheenjohtajana toimineelta Elias Kuukalta ja Maria Käkelältä ulosmitattiin elintarvikelautakunnalle otettu 32 000 markan panttilaina. Myöhemmin kunnallislautakunta päätti maksaa rahat takaisin, mutta päätöksestä tehtiin vielä valitus. Korkein hallinto-oikeus piti kuitenkin 1925 päätöksen voimassa.[24] Keväällä 1926 Viipurin läänin maaherra määräsi Lappeen kunnan maksamaan Käkelän leskelle yli 12 000 markkaa maksamatta jääneitä palkkioita hänen toiminnastaan elintarvikelautakunnan puheenjohtajana 1917-1918.[25]

Myös Käkelän piilottamien kunnan rahojen kohtalo jäi epäselväksi.[26] Tapaus putkahti esille vielä vuonna 1925 jääkärimajuri Ingevald Pippingiä vastaan käydyssä oikeudenkäynnissä, jonka aikana eräs sotilas väitti luovuttaneensa rahat hänelle. Pippingin edustajien Axel Charpentierin ja Magnus Hovilan mukaan rahat kuitenkin olisivat päätyneet nimismies Tallrothin kautta elintarvikelautakunnan uudelle puheenjohtajalle.[27]

Perhe

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elias Käkelän puoliso oli Maria Partanen (1886-1956), jonka kanssa hän avioitui vuonna 1903.[1] Parikunnalla oli kolme lasta.[19] Heidän poikansa oli ministeri Valto Käkelä, jonka tytär on kansanedustaja Anneli Kiljunen.[28]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Tikka, Marko; Arponen, Antti O.: Koston kevät : Lappeenrannan teloitukset 1918. Porvoo; Helsinki; Juva: WSOY, 1999. ISBN 951-02345-0-8

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d Elias Käkelä Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 5.6.2007.
  2. ↑ a b c Tikka & Arponen 1999, s. 280.
  3. ↑ a b c Tikka & Arponen 1999, s. 77–78.
  4. ↑ Tikka & Arponen 1999, s. 64.
  5. ↑ Ensi sunnuntaina Hyttiin!. Kansan Ääni, 19.10.1909, nro 118, s. 1. Kansalliskirjasto. Viitattu 5.7.2024.
  6. ↑ L:rannan sos. dem. nuor. os. toimii iltaman Hytissä. Kansan Ääni, 6.11.1909, nro 126, s. 1. Kansalliskirjasto. Viitattu 5.7.2024.
  7. ↑ Arponen, Antti O.: Rutolan kylän miehet teloitettiin kolmessa päivässä 9.11.2003. Etelä-Saimaa. Viitattu 5.7.2024.
  8. ↑ Kuulutus. Itä-Suomen Sanomat, 28.12.1907, nro 149, s. 4. Kansalliskirjasto. Viitattu 5.7.2024.
  9. ↑ Tikka & Arponen 1999, s. 63.
  10. ↑ Lappeen kuntakokouksessa. Maakansa, 28.9.1916, nro 109, s. 4. Kansalliskirjasto. Viitattu 5.7.2024.
  11. ↑ Edustajanvaalissa. Työ, 17.10.1917, nro 239, s. 1. Kansalliskirjasto. Viitattu 5.7.2024.
  12. ↑ Tikka & Arponen 1999, s. 88.
  13. ↑ Tikka & Arponen 1999, s. 96–97.
  14. ↑ Lappeen kunnan esimies joutunut törkeän väkivallan alaiseksi. Etelä-Saimaa, 27.12.1917, nro 132, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 5.7.2024.
  15. ↑ Tikka & Arponen 1999, s. 110–111.
  16. ↑ Tikka & Arponen 1999, s. 193–194.
  17. ↑ a b c Tikka & Arponen 1999, s. 258–261.
  18. ↑ Tikka & Arponen 1999, s. 211–212.
  19. ↑ a b Tikka & Arponen 1999, s. 230–231.
  20. ↑ Tikka & Arponen 1999, s. 261.
  21. ↑ Käkelä, Elias Juhonpoika Sotasurmasampo 1914–1922. 2019. Kansallisarkisto. Viitattu 5.7.2024.
  22. ↑ Jäännöseduskunnan täydentäminen. Kansan Työ, 31.1.1919, nro 25, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 5.7.2024.
  23. ↑ Tikka & Arponen 1999, s. 310.
  24. ↑ Lappeen elintarvikelautakunnan juttu. Suomen Sosialidemokraatti, 15.5.1925, nro 110, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 5.7.2024.
  25. ↑ Muuan korvausjuttu. Etelä-Saimaa, 10.4.1926, nro 38, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 5.7.2024.
  26. ↑ Tikka & Arponen 1999, s. 303.
  27. ↑ Major I. Pippings mål om ärekränkning före för första behandling. Hufvudstadsbladet, 29.1.1925, nro 29, s. 5. Kansalliskirjasto. Viitattu 5.7.2024. (ruotsiksi)
  28. ↑ Onko kansanedustajissa aviopareja, sisaruksia tai usean sukupolven edustajia? 5.6.2017. Eduskunnan kirjasto. Viitattu 5.7.2024.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Elias_Käkelä&oldid=22493731”