Duncan-luokka (taistelulaiva)
| Duncan | |
|---|---|
 kaavakuva luokan aluksesta |
|
 |
|
| Tekniset tiedot | |
| Uppouma |
13 270 t (palvelus) 14 900 t (max) |
| Pituus | 132 m |
| Leveys | 23 m |
| Syväys | 7,85 m |
| Koneteho | 18 000 ihp (13 MW) |
| Nopeus | 19 solmua |
| Miehistöä | 720 |
| Aseistus | |
| Meritorjunta |
4 × 12"/L40 BL Mk IX tykkiä 12 × 6"/L45 BL Mk VII tykkiä 10 × 12 naulan QF tykkiä 6 kolminaulaista QF tykkiä 2 konekivääriä 4 × 18" torpedoputkea |
| Ilmatorjunta |
14 × 12 naulan tykkiä 14 × 3 naulan tykkiä 2 × Maxim konekivääriä |
Duncan-luokka oli Britannian Kuninkaallisen laivaston kuuden taistelulaivan muodostama alusluokka, joka laskettiin vesille vuosina 1900-1903. Vuonna 1889 Britannian merimahdin perusta oli Välimerelle sijoitetuissa taistelulaivoissa, joiden kyky arvioitiin kestämään Venäjän ja Ranskan laivastojen yhteenlaskettu taisteluarvo. Maa teki hyökkäämättömyyssopimuksen Ranskan kanssa 1904 ja seuraavana vuonna Venäjän laivasto tuhoutui Tsushiman taistelussa. HMS Dreadnoughtin vesillelasku 1906 aiheutti alusluokan vanhenemisen yhdessä yössä.
Luokka tilattiin täydentämään vuoden 1898 laivasto-ohjelmaa, kun todettiin Ranskan ja Venäjän laivasto-ohjelmien ylittävän kuninkaallisen laivaston kapasiteetin. Luokan kaksi viimeistä alusta lisättiin vuosien 1899–1900 laivasto-ohjelmaan. Alukset olivat pienennettyjä Fromidable-luokan aluksia, ja niiden panssarointia oli kevennetty nopeusvaatimuksien saavuttamiseksi. Alusten tuli olla nopeampia kuin Venäjän keisarilliselle laivastolle valmistuvien alusten. Suunnitellun uppouman tuli olla kuitenkin 14000 tonnia.[1]
Alukset suunniteltiin kuitenkin vastaamaan lähinnä London-luokan aluksia ja tuon luokan suojaa lisäävät keksinnöt otettiin käyttöön. Niiden vyön ja tornien paksuus oli kuitenkin pienempi. Seitsemän tuumainen vyö oli 238 jalkaa pitkä ja se oli 15 jalkaa veden pinnan alapuolella. Se jatkui keulaan oheten portaittain kolmeen tuumaan.[1]
Alusten nopeustarpeen vuoksi koneiden tehoa kasvatettiin 3000 hevosvoimalla 18000 hevosvoimaan. Samalla rungonmuotoa muutettiin vastaamaan 19 solmun huippunopeutta ja 18 solmun todellista nopeutta. Aluksen nelisylinteriset TE moottorit otettiin ensimmäistä kertaa käyttöön, ja ne kytkettiin kahteen akseliin. Moottoreihin oli kytkettynä 24 Belleville kattilaa.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Coward, B. R.: Battleships & Battlecruisers of the Royal Navy since 1861. Runnymede, Englanti: Ian Allan Ltd, 1986. ISBN 0-7110-1573-2 (englanniksi)
- Gardiner, Robert (ed.): Conway's All the World's Fighting Ships 1860–1905. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 2002. ISBN 0-85177-133-5 (englanniksi)
- Gardiner, Robert (ed.): Conway's All the World's Fighting Ships 1906–1921. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1985. ISBN 0-85177-245-5 (englanniksi)
- Hore, Peter: The Ironclads. Lontoo, Englanti: Anness Publishing Ltd, 2006. ISBN 1-84476-299-8 (englanniksi)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]|
HMS Albemarle – HMS Cornwallis - HMS Duncan - HMS Exmouth - HMS Montagu - HMS Russell |
| Edeltäjä: Formidable-luokka – Seuraaja: KIng Edward VII -luokka |
| X peruutettu C valmistunut sodan päätyttyä |