Dodo (yhdistys)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee yhdistystä. Katso muut merkitykset täsmennyssivulta.
Dodo ry
Perustettu 1995
Toimiala Globaalit ympäristöongelmat, kaupunkisuunnittelu, aavikoituminen
Kotipaikka Helsinki
Puheenjohtaja Kirmo Kivelä[1]
Aiheesta muualla
Dodo.org

Dodo ry on vuonna 1995 perustettu suomalainen ympäristöjärjestö. Muista Suomessa toimivista ympäristöjärjestöistä Dodo poikkeaa keskustelevuudellaan ja kaupunkilaisuudellaan. Dodon toiminta on kuitenkin laaja-alaista: se toteuttaa ja on toteuttanut esimerkiksi kaupunkisuunnitteluun, tuulivoiman käytön edistämiseen ja aavikoitumisen ehkäisemiseen liittyviä hankkeita.

Vuonna 2010 Suomen Arkkitehtiliitto myönsi kestävän kehityksen TunnustusPAANU-palkinnon järjestölle sen toiminnasta urbaanin, asukaslähtöisen ja ekologisen kaupungin hyväksi tehdystä työstä.[2] Vuonna 2011 Helsingin kaupunki antoi Dodolle kaupunkiviljelystä vuoden ympäristöpalkinnon. Palkinnon luovuttanut apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri perusteli palkinnon antamista seuraavasti: Dodo ry on toiminut uranuurtajana kaupunkiviljelyn edistämisessä ja herättänyt keskustelua kaupunkitilan paremmasta hyödyntämisestä.. [3]

Dodo on saanut nimensä Mauritiuksella asuneen ja ihmisen sukupuuttoon metsästämän dodolinnun mukaan. Nimenvalinnallaan Dodo ry haluaa viitata siihen, että vastaava kohtalo näyttää todennäköiseltä myös ihmisen kohdalla. Dodo ry on aiemmin tunnettu nimellä Dodo - Tulevaisuuden elävä luonto ry.[4]

Keskeisiä hankkeita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dodon keskeisiä hankkeita ovat olleet Malissa toimiva aavikoitumisenehkäisyhanke Sinsibere, Madagaskarlla toimiva sademetsiensuojeluhanke Tany maitso, kaupunkikulttuurihankkeet Kaupunkilaiset Utopiat ja Mihin elämä tarttuu, luomutuotekartoitushanke Luomukori sekä yhdessä Luonto-Liiton, Maan ystävien ja Nuorten Akatemian kanssa yhteistyössä toteutettu ilmastonmuutostiedotushanke Ilmari. Dodo on myös aloittanut Tuotewiki-hankkeen, jossa tavoitteena on kerätä tietoa eri tuotteiden eettisyydestä ja ekologisuudesta wiki-pohjaiseen tietosanakirjaan.

Vuodesta 2009 alkaen Dodon kaupunkiviljelyryhmä on tutkinut ruuantuotannon mahdollisuuksia kaupungissa ja edistänyt toiminnallaan kaupunkiviljelyä pääkaupunkiseudulla.[5] Dodon alaisuuteen kuuluvat muun muassa Pasilan kääntöpöydän viljelytoiminta sekä Kalasataman ja Teurastamon alueen säkkiviljelmät.[6][7][8]

Aikoinaan Dodon keskustelupiiristä lähti liikkeelle Lumituuli oy, joka on edelleen Suomen ainoa yksityishenkilöiden omistama tuulisähkön tuottaja. Dodo on myös vuosina 2006 ja 2007 järjestänyt Helsingissä kaupunkilaisuutta ja kuluttamista käsittelevät Megapolis-tapahtumat.[9][10]

Taustatietoja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dodo on jäsenenä Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry:ssä[11] sekä Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa ry:ssä[12].

Rahoituksen lähde 2022 2021 2020 2019 2018 2017 2016 2015 2014 2013 2012
Opetus- ja kulttuuriministeriön yleisavustus nuorisojärjestöille[13] 0 € 0€ 0 € 0 € 18 500 € 22 000 € 22 000 € 20 000 € 18 000 € 18 000 € 18 000 €
  1. Yhteystiedot Dodo ry. Arkistoitu 16.3.2016. Viitattu 15.3.2016.
  2. Suomen Arkkitehtiliiton kestävän kehityksen TunnustusPAANU Dodo ry:lle[vanhentunut linkki] SAFA
  3. Dodon kaupunkiviljelijöille Helsingin kaupungin ympäristöpalkinto
  4. Dodo ry - esittely Dodo ry. Arkistoitu 11.1.2008. Viitattu 13.1.2008.
  5. Kaupunkiviljely Dodo ry. Viitattu 26.8.2013.
  6. Kääntöpöytä Dodo ry. Viitattu 26.8.2013.
  7. Kaupunkiviljely Kalasatamassa Dodo ry. Viitattu 26.8.2013.
  8. Kaupunkiviljely Teurastamolla Dodo ry. Viitattu 26.8.2013.
  9. Megapolis 2021 - ympäristöongelmat ratkaistaan kaupungeissa Dodo ry. Arkistoitu 20.5.2008. Viitattu 13.1.2008.
  10. Megapolis 2022 - kaupunkilainen ratkaisee ympäristöongelmat Dodo ry. Arkistoitu 24.12.2007. Viitattu 13.1.2008.
  11. Yleiset mielipidelehdet Kulttuuri- ja mielipidelehtien liitto Kultti ry. Viitattu 13.1.2008.
  12. Jäsenrekisteri Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa ry. Arkistoitu 10.1.2008. Viitattu 13.1.2008.
  13. Avustukset valtakunnallisten nuorisoalan järjestöjen toimintaan 23.5.2018. Opetus- ja kulttuuriminiseriö. Arkistoitu 24.5.2018. Viitattu 23.5.2018.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]