Dennis Gansel

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Dennis Gansel ja Jennifer Ulrich vuonna 2010.

Dennis Gansel (s. 4. lokakuuta 1973 Hannover) on saksalainen elokuvaohjaaja ja -käsikirjoittaja. Gansel kirjoitti ylioppilaaksi Hannoverissa vuonna 1993, suoritti siviilipalveluksensa vuosina 1993–1995 ja opiskeli Münchenin televisio- ja elokuvakorkeakoulussa (Hochschule für Fernsehen und Film München) vuodet 1994–2000.

Ganselin ensimmäinen täyspitkä ohjaus oli TV-trilleri Aave (Das Phantom) vuonna 2000 (Adolf Grimme -palkinto) ja ensimmäinen teatterielokuva Mädchen, Mädchen vuonna 2001. Seuraava pitkä elokuva Napola – Hitlerin eliittikoulu (2004) pääsi teatterilevitykseen myös Suomessa, ja se palkittiin Saksassa vuoden parhaana alkuperäiskäsikirjoituksena. Die Welle vuodelta 2008 palkittiin 3:nneksi parhaana saksalaisena elokuvana.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]