Dana Hee
Dana Hee (s. Dana Lynn Davidson; 9. marraskuuta 1961) on yhdysvaltalainen taekwondoin, sijaisnäyttelijä, elokuva- ja televisionäyttelijä, valmentaja, urheiluselostaja ja kanatilan pitäjä.[1][2][3][4]
Lapsuudessaan Hee oli kokenut kovia. Kolmivuotiaana hänen äitinsä hylkäsi Danan ja hänen kaksi veljeään. Seuraavat yhdeksän vuotta he viettivät lastenkodissa. Lapsuuteen kuului myös orpokoteja ja sijaisperheissä asumista. Hän joutui seksuaalisen hyväksikäytön ja perheväkivallan uhriksi. Tapahtumien seurauksena hänen itseluottamuksensa heikkeni ja hän oli lähellä tehdä itsemurhan 20-vuotiaana. Vastapainona traumaattisille kokemuksilleen Dana ryhtyi harrastamaan taistelulajeja.[3][2]
Ollessaan 23-vuotias (1980), Hee alkoi harjoittelemaan Shotokan-tyylin karatea. Vuonna 1984 hän vaihtoi taekwondoon. Vuosina 1985–1987 hän voitti 21 Yhdysvaltain kansallisen liiton kilpailua. Hee voitti myös hopeaa taekwondon Yhdysvaltain mestaruuskilpailuista vuosina 1986, 1987 ja 1988 sekä kultaa maan vuoden 1988 olympiajoukkueen karsinnoissa.[2] Vuoden 1988 kesäolympialaisissa Hee otteli taekwondon kevytsarjan (55–60 kg) kultamitalistiksi.[1][5][6] Taekwondo oli näissä kisoissa näytöslajina.[5]
Olympiavoittonsa jälkeen Hee ryhtyi naispuoliseksi sijaisnäyttelijäksi, toimintaelokuvien näyttelijäksi, malliksi sekä sittemmin taekwondo-tapahtumien urheiluselostajaksi ja ammattikuuluttajien taustoittajaksi.[2] Hee on esiintynyt sijaisnäyttelijänä esimerkiksi Sandra Bullockin, Geena Davisin, Cameron Diazin, Jennifer Garnerin, Daryl Hannahin, Nicole Kidmanin, Gwyneth Paltrowin, Rene Russon ja Uma Thurmanin asemasta.[2] Hee näyttelee esimerkiksi Jeri Ryanin sijalla useissa scifi-sarjan Star Trek: Voyager kuudennen ja seitsemännen tuotantokauden jaksoissa.[3]
Hee on yhdistänyt monen taistelulajin liikkeitä näytellessään, karaten ja taekwondon ohella esimerkiksi aikidoa, nyrkkeilyä, capoeiraa, jujutsua, kungfuta ja painia. Hän on tehnyt stuntkohtauksia esimerkiksi elokuviin Batman Forever (1995), Mortal Kombat (1995), Independence day – Maailmojen sota (1996), Batman & Robin (1997), Lethal Weapon 4 (1998), Astronautin vaimo (1999), Charlie’s Angels (2000), Gangs of New York (2000), Terminator 3: Rise of the Machines (2003), Spider-Man 2 (2004) ja The Avengers (2012). Hän on näytellyt esimerkiksi mutantoitunutta Siliä elokuvassa Peto (1995) Mileenanaa elokuvassa Mortal Kombat: Annihilation (1997) ja Siannia televisiosarjassa Mortal Kombat: Conquest (1998).[2][4] Hän on esiintynyt myös muun muassa Salaiset kansiot, C.S.I. Miami, Alias, Baywatch, ja Profiler-televisiosarjoissa.[4]
Vuoden 2004 jälkeen Dana Hee siirtyi osin loukkaantumisten seurauksena sijaisnäyttelijän roolista erityisesti kannustuspuhujan, urheilutapahtumien juontajan ja urheiluselostajan tehtäviin.[2][4]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Hee, Dana taekwondodata.com. Viitattu 12.2.2021. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g Dana Hee. Makes a Difference in the World martialartsentertainment.com. 12.4.2015. Viitattu 12.2.2021. (englanniksi)
- ↑ a b c Dana Hee Biography imdb.com. Viitattu 12.2.2021. (englanniksi)
- ↑ a b c d Tan, Caroline: Life After the Olympics: From Gold Medalist to Hollywood Stuntwoman and Chicken Rancher 8.8.2012. nbclosangeles.com. Viitattu 12.2.2021. (englanniksi)
- ↑ a b Official Report, Games of the XXIVth Olympiad Seoul 1988, Volume 2: Competition Summary and Results s. 715–725. September 1989. Seoul Olympic Organizing Committee. Viitattu 12.2.2021. (englanniksi)
- ↑ Dana Hee olympedia.org. Viitattu 12.2.2021. (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Karin Schwartz (DEN) vastaan Dana Hee (USA), Soulin olympiakisojen 1988 finaali (englanniksi) (youtube.com)
- Dana Hee - Mortal Kombat (englanniksi) (youtube.com)