Colin King-Ansell

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Durward Colin King-Ansell (s. 1947) on uusiseelantilainen uusnatsi.[1][2]

King-Ansell oli puolentoista vuoden ajan vangittuna osuudestaan vuonna 1968 tehtyyn synagogan tuhopolttoon Aucklandissa.[3] 20. lokakuuta 1977 hän sai Aucklandissa kolmen kuukauden vankeustuomion etnisen vihan lietsonnasta. 27. kesäkuuta 1978 korkein oikeus lievensi tuomion sakkorangaistukseksi. King-Ansell teki valituksen, joka hylättiin heinäkuussa 1979.[4] Tuomio langetettiin juutalaisvastaisesta pamfletista, josta tehtiin 9 000 kopiota ja jota uusnatsit jakoivat ihmisten postilaatikoihin Aucklandissa.[5] Pamflettia jaeltiin myös juutalaisille ja muutosten tekemisen jälkeen Tyynenmeren saarilta muuttaneille. Pamflettiin oli painettu kuvat Jeesuksesta ja Adolf Hitleristä. Siinä lainattiin sekä Raamattua että Mein Kampfia. Tuomio oli ensimmäinen Uudessa-Seelannissa vihapuheesta langetettu. Sosiologi Paul Spoonleyn mukaan uusnatsien vaikuttaminen Uudessa-Seelannissa ei ollut maassa yleisessä tiedossa ennen tapausta.[4]

King-Ansell johti perustamaansa[4] Uuden-Seelannin kansallissosialistista puoluetta 1970-luvulla. Hänen vaalimenestyksensä jäi 35 ääneen vuonna 1972 ja 19 ääneen vuonna 1975. King-Ansellin johtamaa puoluetta vastaan kilpaili toinen, vielä epäsuositumpi kansallissosialistipuolue. Puolueet syyttelivät toisiaan muun muassa liiallisesta äärimmäisyydestä, häiritsevyydestä tai pehmeydestä maoreja kohtaan.[2] Myöhemmin King-Ansell toimi Unit 88 -liikkeessä. Hän väitti vuonna 2006 luopuneensa uusnatsismista 25 vuotta aiemmin.[3] 2000-vuosikymmenen lopussa King-Ansell nousi taas julkisuuteen seuratessaan Kyle Chapmania valkoista nationalismia edustaneen New Zealand National Front -liikkeen puheenjohtajana.[6][3]

King-Ansell työskenteli pitkään seripainajana. Hän perusti vuonna 2004 Hāweraan oman liikkeensä. 30. syyskuuta 2019 liiketiloihin murtauduttiin ja sieltä varastettiin muun muassa tietokoneet. King-Ansell huomasi murron seuraavana aamuna, ja tunteja myöhemmin tilat tuhoutuivat tulipalossa.[3]

  1. King-Ansell, Durward Colin Michigan State University Libraries, viitattu 6.7.2024 (englanniksi)
  2. a b Philip Matthews, Chasing the conspiracy: The long history of racism and extremism in New Zealand Stuff 10.3.2023, viitattu 6.7.2024 (englanniksi)
  3. a b c d Brianna McIlraith, Former right-wing leader fears past actions might be linked to burglary and fire at his Hāwera business Stuff 7.10.2019, viitattu 6.7.2024 (englanniksi)
  4. a b c Torika Tokalau, Our Truth, Tā Mātou Pono: The 1977 hate speech attack on Jews in Auckland’s Remuera Stuff 5.2.2021, viitattu 6.7.2024 (englanniksi)
  5. Incitement to racial disharmony: King-Ansell v Police The New Zealand Law Journal 20.5.1980, viitattu 6.7.2024 (englanniksi)
  6. Jeff Neems, Former leader's move may irk National Front Stuff 6.5.2009, viitattu 6.7.2024 (englanniksi)