City pop
| City pop | |
|---|---|
| Alkuperä | funk, soul, disko, lounge, yacht rock |
| Alkuperämaa | Japani |
| Kehittymisen ajankohta |
1970-luvun puoliväli |
| Kehittyneitä tyylilajeja / suuntauksia |
vaporwave, future funk |
City pop (jap. シティ・ポップ) tarkoittaa japanilaista popmusiikkia, joka oli suosituinta 1970-luvun lopulta 1980-luvun puoliväliin. Tyylilaji ilmestyi Japanin kehittyessä talousmahdiksi. Se sai vaikutteita funkista, soulista, diskosta, loungesta sekä yacht rockista. City popista kehittyneitä tyylilajeja ovat vaporwave ja future funk.[1]
City pop oli optimistista musiikkia ja heijasti Japanin senaikaista kukoistavaa taloutta. Japanin talouskuplan puhjetessa 1990-luvun vaihteessa myös city popin suosio loppui.
Määritelmä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]”City pop” -termiä pidetään mukautuvaisena. Muun muassa monet fanit väittelevät siitä, mikä on city pop -musiikkia ja mikä ei. Musiikkitoimittaja Yutaka Kimura kuvailee tyylilajia ”urbaaniksi popmusiikiksi niille, joilla on urbaani elämäntapa”.[1] City pop kuvaileekin tyypillisesti kaupunkielämää. Japanin toisen maailmansodan jälkeinen populaarimusiikki voidaan jakaa laajassa mittakaavassa ”kayōkyokuun” ja ”länsimaalaistyyliseen musiikkiin”. City pop on yksi jälkimmäisen genreistä. Tyylillisesti city pop yhdistelee löyhästi japanilaisen populaarimusiikin aiempia suuntauksia.[2] Rolling Stonen Jon Blistein kirjoittaa, ettei city pop ole tiukkarajainen genre vaan yleisnimitys tietynlaista tunnelmaa henkivälle musiikille. Vaikutteita oli esimerkiksi aikuisrockista, soft rockista, diskosta, funkista, fuusiojazzista ja Yhdysvaltain länsirannikon popista sekä latinalaisamerikkalaisesta ja karibialaisesta musiikista. City pop ei kuitenkaan suoraan jäljitellyt esikuviaan, vaan musiikki mukautettiin Japanin suurkaupunkien kulttuuriin, 1970–1980-lukujen talouskuplan vaurautta ja teknologiaa henkivään tunnelmaan.[3]
Kehittyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Äänitiedostojen kuunteluohjeet
City pop alkoi kehittyä 1970-luvulla. Tyylilajin juuret ovat new musicissa, joka on The Bandilta, Bob Dylanilta ja Lauren Canyonilta vaikutteita saanutta folkrockia. New musicia tekivät melkein kokonaan vain japaniksi laulavavat artistit. Ennen 1970-lukua suurin osa japanilaisista rockartisteista lauloi englanniksi. City popin kehittivät useat new music -artistit, kuten Haruomi Hosono ja Shigeru Suzuki. Heitä pidetään ensimmäisinä japaniksi laulavina rockmuusikoina. Suzukin vuoden 1976 kappale ”Lady Pink Panther” on vuoden 2019 kokoelma-albumin Pacific Breeze vanhin kappale. Sitä voidaan pitää kahden eri tyylilajin välisenä siltana. Kappale on suurimmilta osin folkrockia, mutta siinä on myös jousilla ja melodikalla soitettuja bossa nova -rytmejä.[3]
Monet city popin suosituimmista artisteista olivat taitavia säveltäjiä ja tuottajia. Artistit kuten Tatsurō Yamashita ja Toshiki Kadomatsu sisällyttivät monimutkaisia sovituksia ja lauluntekotekniikoita kappaleisiinsa. Japanin talouden kukoistuksen ansiosta he saivat aiempaa helpommin rahoitusta levy-yhtiöiltä: heillä oli varaa ostaa viimeisimmät äänityslaitteet ja he pystyivät luomaan city popille futuristisen äänimaailman. City popiin yhdistettyjä instrumentteja ovat muun muassa Cazio CZ-101- sekä Yamaha CS-80 -syntetisaattorit ja Roland TR-808 -rumpukone.[3]
City pop -albumien kansikuvien tekijät olivat myös kiinnostuneita kapitalismin vetovoimasta. Tatsurō Yamashitan albumien kansikuvien tekijä Eizin Suzuki tuli kuuluisaksi suunnitellessaan mainoksia Japanin suurimmille yhtiöille kuten Nikonille, Suntorylle, Nissanille ja Nippon Oilille.[3]
Suosio
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]City pop oli Japanin suosituinta valtavirtamusiikkia 1970-luvun lopulta 1980-luvun puoliväliin. Monet city pop -artistit halusivat tulla maailmanlaajuisesti suosituiksi, mutta valtaosa ymmärsi ettei näin tulisi koskaan käymään. Monet japanilaiset, jotka varttuivat city popin kukoistuksen aikana, pitivät tyylilajia kliseisenä valtavirtamusiikkina. Kun 1980-luvun lopulla talouskupla puhkesi, myös city pop menetti suosionsa.[3] City popin tilalle kehittyi urbaanimpi Shibuya-kei eli ’Shibuya-tyyli’.[2]
2000-luvun uusi suosio
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]2010-luvun alussa city pop herätti länsimaalaisten valtavirran ulkopuolista musiikkia tekevien artistien kiinnostuksen.[1] Tyylilaji on inspiroinut useita vaporwave-artisteja[4] kuten Yung Bae, Saint Pepsi ja Luxury Elite.[3] Vaporwave-levy-yhtiö Business Casualin omistaja John Zobele sanoi seuraavaa:[1]
»[City popissa] on jotakin kiehtovaa ja viehättävää, kuin jokin tuntuisi tutulta mutta samaan aikaan vieraalta. [– –] Kun ensimmäisen kerran löysin city popin, tuntui kuin matkustaisin ajassa taaksepäin, laittaisin TV:n päälle ja näkisin toisesta maailmasta vanhoja mainoksia, joissa myydään samoja tuotemerkkejä ja kuluttajatuotteita mutta toisella tavalla kuin muistan.»
Mariya Takeuchin vuoden 1984 klassikkokappale ”Plastic Love” on suosittu nykyajan artistien ja yhtyeiden kuten Black Madonnan ja Gorillazin keskuudessa,[1] ja sillä on vuoteen 2021 mennessä yli 48 miljoonaa kuuntelukertaa YouTubessa.[4] Vuonna 2020 city pop -artisti Miki Matsubaran vuoden 1979 kappale ”Mayonaka no Door / Stay With Me” nousi Spotifyn senhetkisesti kuunnelluimmaksi kappaleeksi.[5] Genreä on tullut Spotifyn lisäksi saataville myös Apple Music -palveluun.[4]
City pop -artisteja ja -yhtyeitä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Anri
- Haruomi Hosono
- Toshiki Kadomatsu
- Miki Matsubara
- Omega Tribe
- Taeko Ōnuki
- Shigeru Suzuki
- Mariya Takeuchi
- Tatsurō Yamashita
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Lehtonen, Lasse: Japanilainen musiikki: Taiko-rumpujen kuminasta J-poppiin. Gaudeamus, 2019. ISBN 978-952-345-010-3
- Ronn, M. L.: Indie Author Confidential Vol. 4. Ursabrand Media, 2021. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e Arcand, Rob; Goldner, Sam: The Guide to Getting Into City Pop, Tokyo’s Lush 80s Nightlife Soundtrack Vice. 24.1.2019. Viitattu 4.9.2021. (englanniksi)
- ↑ a b Lehtonen 2019, s. 279 & 329.
- ↑ a b c d e f Blistein, Jon: City Pop: Why Does the Soundtrack to Tokyo's Tech Boom Still Resonate? Rolling Stone. 2.5.2019. Viitattu 4.9.2021. (englanti)
- ↑ a b c Ronn 2021.
- ↑ Zhang, Cat: The Endless Life Cycle of Japanese City Pop Pitchfork. 24.2.2021. Viitattu 4.9.2021. (englanti)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- City Pop on Vinyl brings back the glitzed-out sounds of Japan's bubble The Japan Times. 6.8.2020. (englanniksi)