Cdon
Cdon | |
---|---|
Tunnuslause | Pohjoismaiden suurin tavaratalo |
Yritysmuoto | osakeyhtiö |
Perustettu | 1999 |
Avainhenkilöt |
Marcus Lindqvist Puheenjohtaja Magnus Fredin Toimitusjohtaja |
Toimiala | Postimyynti |
Henkilöstö | 102 (joulukuu 2008)lähde? |
Emoyhtiö | Qliro Group AB |
Kotisivu | cdon.fi |
Cdon on ruotsalainen verkkokauppa, joka aloitti toimintansa vuonna 1999. Yrityksen omistaa ruotsalaisen holdingyhtiö Qliro Groupin tytäryhtiö CDON AB. Kauppa toimii koko Euroopan alueella, mutta on keskittynyt Suomeen, Ruotsiin, Norjaan ja Tanskaan, joiden kielillä sen kotisivut on julkaistu.[1] Yritys on erikoistunut useimpien verkkokauppojen tapaan viihteeseen: musiikkiin, elokuviin ja peleihin. Valikoimassa on lisäksi kodinelektroniikkaa, kuten puhelimia, kameroita ja tietokoneita sekä myös kirjoja, vaatteita, kenkiä sekä kauneuteen liittyviä tuotteita. Uusi CDON Marketplace antaa yrityksille mahdollisuuden myydä tuotteitansa ja näin tavoittaa jopa 2 miljoonaa asiakasta Pohjoismaissa.lähde?
Lokakuussa 2021 mm. elokuvia myyvä Discshop-verkkosivusto ilmoitti lopettavansa toimintansa. Cdon hankki yrityksen toiminnan ja varaston.[2][3][4]
Qliro Group
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Cdon on osa Qliro Groupia. Qliro Groupiin kuuluvat muun muassa Nelly.com-vaateliike, Lekmer-lelukauppa, fitnesstukku.fi ja Room21-sisustusliike. Vuonna 2010 Qliro Groupin liikevaihto oli 2,2 miljardia Ruotsin kruunua, mikä vastaa euroissa noin 250 miljoonaa.[5]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ CDON.fi cdon.fi. CDON.fi. Viitattu 2.3.2012. (suomeksi)
- ↑ CDON on ostanut Discshopin ja heidän tuotevarastonsa, cdon.fi, viitattu 22.10.2021
- ↑ Elokuvien verkkokauppa Discshop lopettaa toimintansa – ”Kiitos tästä ajasta”, Episodi, 21.10.2021
- ↑ Discshop.fi-profiilin julkaisu Facebookissa, 21.10.2021
- ↑ Allabolag.se allabolag.se. Viitattu 2.3.2012. (ruotsiksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kaupan kotisivut
- Yrityksestä-sivu (Arkistoitu – Internet Archive)
- Qliro Groupin kotisivut (Arkistoitu – Internet Archive)