C-reaktiivinen proteiini

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo proteiinista. Muita merkityksiä on täsmennyssivulla.
Tunnisteet
Tietokannat
Nimet CRP
Entrez 1401
OMIM 123260
RefSeq NM_000567
UniProt P02741

CRP eli c-reaktiivinen proteiini on maksan syntetisoima akuutin vaiheen (ts. akuutin infektion eli tulehduksen) proteiini. Se kuuluu pentameeristen proteiinien ryhmään nimeltä pentraksiinit (engl. pentraxins), ja se muodostuu viidestä samanlaisesta ei-kovalenteilla sidoksilla yhdistyneestä alayksiköstä. Kukin alayksikkö koostuu 206:sta aminohaposta ja on massaltaan 23 017 Da, jolloin koko CRP-molekyylin massa on noin 118 kDaselvennä. CRP-geeni sijaitsee ensimmäisessä kromosomissa (1q21-q23) ja koostuu kahdesta eksonista, joita erottaa yksi introni.

CRP:n löysivät W.S. Tillett ja T. Francis Jr keuhkokuumepotilaiden seerumista vuonna 1930, jolloin he totesivat – silloin vielä tuntemattoman ja nimeämättömän – CRP:n sitoutuvan pneumokokin kapselin C-polysakkaridiin.[1] C.M. MacLeod ja O.T. Avery havaitsivat vuonna 1943 kyseisen aineen olevan proteiini ja kehittivät termin ”akuutti vaihe”, jolla he tarkoittivat akuuttia infektiota sairastavien potilaiden veren seerumin ominaisuuksia.[2] G. Lofstrom todisti vuonna 1944 akuutin vaiheen proteiinien olevan läsnä sekä akuuteissa että kroonisissa tulehdustiloissa, jolloin CRP todettiin epäspesifiseksi akuutin vaiheen proteiiniksi.[3]

CRP:n kolmiulotteinen rakenne.[4]

Toiminta elimistössä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

CRP:n on todettu sitoutuvan solun erilaisin ainesosiin, kuten polysakkarideihin, lipideihin, nukleiinihappoihin, nukleotideihin sekä kationeihin kuten hepariiniin, protamiiniin ja histoneihin. CRP:n rooli elimistössä on osana luontaista immuniteettia ja vierasaineiden eliminointimekanismia. CRP on klassisen komplementtijärjestelmän aktivoija ja edistää vierasaineiden opsonisaatiota ja fagosytoosia.[5]

Diagnostinen käyttö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

CRP on lääketieteessä paljon käytetty kliinisen kemian alaan kuuluva laboratoriokoe, jonka viitealue on yleisimpiä mittausmenetelmiä käyttäen alle 10 mg/l. Pois lukien maksa-sairaudet, diagnosoi merkittävässä määrin muut sairaudet.[6] HS-CRP (laser nephometri,uCRP Immunonefelometri [7])selvennä antaa tarkkoja tuloksia alhaisilla tulehdusarvoilla, erottelukyvyltään jopa 0,04 mg/l ja viitearvot alle 3 mg/l.[8] CRP- ja hsCRP-määritykset voidaan tehdä nykyisin myös pikatestilaitteella kapillaarikokoverinäytteestä, jolloin tulos on käytettävissä heti vastaanottotilanteessa, eikä potilasta tarvitse lähettää laskimoverinäytteenottoon tai odotella laboratoriovastausten valmistumista.[9]

Käyttö tulehdustilojen yhteydessä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

CRP:n pitoisuus veressä nousee bakteeri-infektioiden, muiden tulehdustilojen ja kudosvaurion yhteydessä nopeasti, jo muutaman tunnin kuluessa, ja pitoisuus voi kaksinkertaistua alle kahdeksan tunnin välein jopa 1000-kertaiseksi viitealueeseen verrattuna. Maksimitaso saavutetaan tyypillisesti noin 50 tunnissa. CRP nousee yleensä enemmän bakteerin aiheuttamissa tulehduksissa kuin virustulehduksissa, mutta kohonnut CRP ei ole minkään tietyn tulehdustilan merkki. Lievät tulehdukset ja virusinfektiot nostavat CRP:n tyypillisesti noin tasolle 10–50 mg/l, aktiiviset tulehdukset ja bakteeri-infektiot pitoisuuksiin 50–200 mg/l ja vakavat infektiot tai traumat tasolle > 200 mg/l. CRP:n biologinen puoliintumisaika on 19 tuntia, joten tulehduksen rauhoituttua CRP-taso laskee nopeasti. CRP on siis herkkä, mutta epäspesifinen tulehdustilan indeksi.[5] Näin ollen laajakirjoisen antibiootin valintaan käytettäväksi keuhkokuumeessa korkea CRP ei ole järkevä peruste[10].

CRP-pitoisuuden merkittävää nousua voidaan tavata mm. seuraavissa tiloissa: infektiot, reumakuume, nivelreuma, vaskuliitit, pahanlaatuiset kasvaimet, polymyalgia rheumatica, Reiterin tauti, Crohnin tauti, kudossiirteen hyljintä, lymfooma, sydäninfarkti, akuutti haimatulehdus, palovammat sekä suuret luunmurtumat.[11]

Käyttö sydän- ja verisuonisairauksissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1990-luvulla on otettu käyttöön uusia, herkkiä CRP:n mittausmenetelmiä, jotka ovat laajentaneet CRP:n diagnostista käyttöä. Jo lievästikin koholla oleva CRP-pitoisuus liittyy lisääntyneeseen aterotromboosin ja sepelvaltimotaudin riskiin eli on ennustetekijä muun muassa sydäninfarktille, aivovaltimotukokselle ja perifeeriselle valtimosairaudelle. Sydäninfarktin riski on eri tutkimusten mukaan suurentunut keski-ikäisillä ja sitä vanhemmilla henkilöillä, jos CRP-pitoisuus ylittää tason 2,1–3,6 mg/l. Syy-yhteys on kuitenkin epäselvä, joten ei olla varmoja, onko kohonnut CRP-pitoisuus sepelvaltimotaudin seuraus vai onko sillä yhteys itse taudin syntymiseen. Erään teorian mukaan paikallinen, lievä krooninen tulehdus voi vaurioittaa verisuonten endoteelia ja aiheuttaa paikallisia verihyytymiä.[5]

  1. Tillett WS, Francis Jr T (1930). "Serological reactions in pneumonia with a nonprotein somatic fraction of pneumococcus." J Exp Med 52:561–585.
  2. MacLeod CM, Avery OT (1943). "The occurrence during acute infections of a protein not normally present in the blood. II. Isolation and properties of the reactive protein." J Exp Med 73:183–191.
  3. Lofstrom G (1944). "Comparison between the reaction of acute phase serum with pneumococcus C-polysaccharide and with pneumococcus type 27." Br J Exp Pathol 25:21–26.
  4. Protein Data Bank: 1GNH.
  5. a b c Ledue TB, Rifai N (2003). "Preanalytic and analytic sources of variations in C-reactive protein measurement: Implications for cardiovascular disease risk assessment." Clin Chem 49:1258–71. PMID 12881440
  6. Pepys, MB; Hirschfield, GM: C-reactive protein: a critical update. J Clin Invest, 2003, 111. vsk, nro 12, s. 1805–12. PubMed:12813013 PubMed Central:161431 doi:10.1172/JCI18921 ISSN 0021-9738 Artikkelin verkkoversio. (PDF)
  7. https://webohjekirja.mylabservices.fi/TYKS/113.html
  8. http://huslab.fi/ohjekirja/8022.html
  9. Aidian - QuikRead
  10. Heikki Olavi Koskela, Marko Mäntynen ja Riitta-Liisa Patovirta: Miksi määräämme tarpeettoman laajakirjoista antibioottia keuhkokuumeeseen? (nettiviite) (alkuperäistutkimus) www.laakarilehti.fi/e38862. 20.2.2024. Helsinki: Lääkäriliitto ry. Viitattu 24.2.2024.
  11. Yhtyneet Laboratoriot, Käsikirja 2006 (Arkistoitu – Internet Archive)