Botokudit
| Botokudit | |||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
|
Merkittävät asuinalueet
|
|||||||||||||
| Kielet | portugali, krenakki | ||||||||||||
| Uskonnot | kristinusko, perinteiset uskot | ||||||||||||
Botokudit (port. Botocudos) ovat brasilialainen intiaaniheimo, joiden nykyiset asuinalueet sijaitsevat Mato Grosson, Minas Geraisin ja São Paulon osavaltioiden alueilla. Vuoden 1997 arvion mukaan botokudien puhumalla macro−ge−kieliin kuuluvalla krenakin kielellä oli vielä 150 puhujaa, mutta suurin osa heistä on vanhuksia. Botokudikieliä oli aiemmin useampia, mutta nykyisin krenakki on niistä ainut säilynyt.[1] Krenakin lisäksi botokudit puhuvat portugalia.[2]
Nimitystä Botocudos on käytetty myös aweikoma- ja xeta-heimoista, joita ei kuitenkaan nykyisin lasketa kuuluviksi varsinaisiin botokudeihin.
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Botokudien alkuperäiset asuinalueet sijaitsivat Atlantin rannikon sademetsissä nykyisen Bahian osavaltion alueella, mutta he joutuivat vetäytymään sieltä tupi-kieliä puhuvien heimojen tieltä. He muuttivat tämän myötä sademetsäalueen ja Brasilian ylängön savannialueiden välille, josta he edelleen muuttivat 1700−luvulla Minas Geraisin ja Espírito Santon nykyisten osavaltioiden alueelle.[3] 1500−luvulla botokudit aloittivat hyökkäykset jesuiittasiirtokunta vastaan ja nämä hyökkäykset jatkuivat 1600−luvulle saakka. Näihin aikoihin alueen portugalilaisissa siirtokunnissa tapahtui myös paljon intiaaneihin vaikuttanut elinkeinorakenteen muutos. Alueelta oli aikoinaan kaivettu kultaa, mutta sen loppuessa siirtomaahallinto alkoi tukea maataloutta ja karjanhoitoa. Nämä taas tarvitsivat enemmän tilaa, mikä johti siirtolaisasutuksen leviämiseen. Asutus levisi tavallisesti jokien varsia pitkin.[4]
Väkivalta nähtiin tehokkaimpana tapana levittäytyä intiaanien alueille. Botokudien hyökkäykset armeijan tukikohtia vastaan antoivat syyn vuonna 1801 julistetulle kuninkaalliselle laille, jolla heitä vastaan lähetettiin sotajoukkoja. Näiden toiminta pakotti useat pienet botokudiryhmät asettumaan aloilleen siirtomaahallinnon heille osoittamille alueille. Suurempi osa pysyi kuitenkin erossa siirtolaisista ja hyökkäsi näiden kanssa tekemisissä olleita ryhmiä vastaan. Vastarinnasta huolimatta siirtolaisasutus ja armeijan tukikohdat levisivät vähitellen botukudien alueille. Heitä käytettiin myös pakkotöissä esimerkiksi maataloudessa ja teiden rakennuksessa 1830−luvulta lähtien. Jotkin botokudiryhmät välttelivät siirtolaisia vielä varsinaisten sotatoimien loputtuakin ja heidän sivilisoimisekseen alettiin tehdä suunnitelmia, joita toteutettiin etenkin 1870−luvulta lähtien. Botokudien lapsia kaapattiin ja heidät annettiin maatiloille ja virkamiehille. Heitä oli jopa Brasilian keisari Pedro II:lla. Tällaisen toiminnan takia alkoi syntyä uusia yhteenottoja botokudien hyökkäillessä maatiloille kaapatakseen lapsiaan takaisin. Vastarinta johti kuitenkin vain kovempiin toimiin viranomaisten taholta. Yhä useammat botokudit liittyivät lisäksi siirtolaisasutukseen hyläten vanhat elintapansa. Myös seka−avioliittojen määrä kasvoi huomattavasti ja tätä tuettiin aktiivisesti viranomaistaholta. Monet avioliitot solmittiinkin sotilastukikohdissa.[4]
1800−luvun loppupuolella niin sanottuja sivistymättömiä botokudiryhmiä oli vielä seitsemän. Rautateiden rakennus lävisti lopulta nämäkin alueet. SPI eli Servico de Protecao ao Indio perusti heidän mailleen tukikohtia, joihin botokudeja houkuteltiin siirtymään. Suuri osa näistä lopetettiin kuitenkin kun niiden asukkaiden määrä väheni. Vuonna 1918 alkuperäisestä viidestä tukikohdasta oli jäljellä enää yksi. Botokudien määrä oli vähentynyt useilla tuhansilla eurooppalaiskontaktin alettua.[4] Vuonna 1920 SPI antoi vielä jäljellä olleille botokudeille pienen maa−alueen, joka heillä on edelleen hallussaan. Kuitenkin vielä 1900-luvun aikana SPI:n seuraaja Fundação Nacional do Índio siirsi heitä useaan otteeseen paikasta toiseen ja lisäksi heidän alueilleen siirrettiin joitakin intiaaneja muilta alueilta.[3]
Kulttuuri
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Botokudit elivät metsästyksellä ja keräilyllä. He jakautuivat erilaisiin alaryhmittymiin, joiden tärkein tehtävä oli puolustaa tietyn ryhmän aluetta. Ryhmäjako ei kuitenkaan ollut selvä, sillä eri ryhmät yhdistyivät ja jakaantuivat jatkuvasti uusiksi ryhmiksi.[5] Yhteen ryhmään kuului tavallisesti 50–200 henkilöä, jotka kuuluivat useimmiten samaan sukuun. Metsästys ja keräilyalueet oli määritelty ryhmien välillä tarkkaan, mutta kiistat niistä olivat silti suurin syy botokudien sisäisiin ja muiden intiaanin kanssa käytyihin yhteenottoihin. Sisäiset kiistat olivat myös tavallinen syy eri botokudiryhmien yhdistymiselle. Sodankäynti tapahtui sekä perinteiseen tapaan että rituaalisina yhteenottoina.[4] Siirtolaiset väittivät botokudien harjoittaneen kannibalismia, mutta luotettavia todisteita tästä ei ole löytynyt[3]. Botokudit käyttivät puisia levymäisiä koristeita, joilla he levensivät alahuuliaan ja korviaan. Botokudien nimi juontuu portugalilaisten näistä levyistä käyttämästä pilkkanimestä botoque.
Joidenkin tutkijoiden mielestä botokudit edustivat Amerikan mannerta ennen intiaaneja asuttanutta väestöä, joka on sittemmin kadonnut laajalti intiaanien tieltä. Heidät on yhdistetty Lagoa Santasta löytyneisiin ihmisjäännöksiin, jotka ovat 15 000 vuotta vanhoja. Todisteena tästä on käytetty joitakin botokudien muista intiaaneista erottavia fyysisiä piiteitä, kuten syvemmällä sijaitsevia silmiä ja kulmikkaampaa leukaa. Joitakin viitteitä tästä teoriasta on löydetty tutkimalla botokudien DNA:ta heidän jälkeläisistään ja museoista saaduista luunäytteistä. Varmasti asiaa ei ole kuitenkaan voitu todeta.[6]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Frank Salomon ja Stuart B. Schwartz: The Cambridge History of the Native Peoples of Americas Volume III Part 2. Cambridge University Press, 1999. ISBN 0-521-33393-8 (englanniksi)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Botocudo Casa de les Llengües. Viitattu 22.4.2012. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
- ↑ Krenak − A language of Brazil Ethnologue. Viitattu 22.4.2012. (englanniksi)
- ↑ a b c Krenak, History of the contact Maria Hilda Baqueiro Paraiso. Viitattu 22.4.2012. (englanniksi)
- ↑ a b c d Salomon ja Schwartz 1999, s. 341−345
- ↑ Salomon ja Schwartz 1999, s. 290
- ↑ Charles C. Mann: 1491 – New Revalations of the Americas Before Columbus, s. s. 163−166. Vintage Books, 2011. ISBN: 978-0-307-27818-0 (englanniksi)