Betty Gillies

Betty Gillies
Gillies noin vuonna 1943.
Henkilötiedot
Syntynyt	1. tammikuuta 1908 Long Island, New York, Yhdysvallat
Kuollut	14. lokakuuta 1998 (90 vuotta)
Kansalaisuus	Yhdysvallat
Ammatti	lentäjä
Sotilashenkilö
Palvelusmaa(t)	Yhdysvallat
Palvelusvuodet	1942–1944
Taistelut ja sodat	toinen maailmansota
Joukko-osasto	Women’s Auxiliary Ferrying Squadron Women Airforce Service Pilots
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Betty Gillies (o.s. Huyler; 1. tammikuuta 1908 Long Island, New York, Yhdysvallat – 14. lokakuuta 1998) oli yhdysvaltalainen lentäjä. Hänet hyväksyttiin ensimmäisenä lentäjänä toisen maailmansodan aikaiseen Women’s Auxiliary Ferrying Squadron -joukkoon, joka myöhemmin yhdistettiin Women Airforce Service Pilots -järjestöön. Sen jäsenenä Gillies lensi Yhdysvaltain armeijan ilmavoimien lentokoneita muissa kuin taistelutehtävissä. Hän ja Nancy Harkness Love olivat ensimmäiset naiset, jotka lensivät B-17 Flying Fortress -pommikoneella. Vuosina 1939–1941 Gillies kampanjoi naislentäjien Ninety-Nines-järjestön puheenjohtajana sen puolesta, että naisten sallittaisiin lentää myös raskauden aikana.

Varhaiset vuodet

Betty Gillies (omaa sukua Huyler) syntyi 1. tammikuuta 1908 Long Islandilla, New Yorkin osavaltiossa. Hän aloitti lentämisen vuonna 1928 opiskellessaan sairaanhoitoa ja sai lupakirjansa 21-vuotiaana vuonna 1929. Hän alkoi heti kartuttaa lentotunteja saadakseen kaupallisen lupakirjan ja liittyi vielä samana vuonna Amelia Earhartin perustamaan naislentäjien Ninety-Nines-järjestöön yhtenä alkuperäisjäsenistä.

Gillies oli naimisissa B. A. ”Bud” Gilliesin kanssa, joka oli Grumman Aircraftin apulaisjohtaja ja koelentäjä. Myös Betty Gillies työskenteli Grummanin palveluksessa lentäjänä. Hän kuljetti Grumman G-44 Widgeon -koneella tehtaan henkilöstöä ja lennätti osia niiden valmistajilta yhtiön tehtaalle Long Islandille. Pariskunnalla oli kolme lasta, joista nuorin kuoli joulukuussa 1941 nelivuotiaana leukemiaan.

Vuosina 1939–1941 Gillies toimi Ninety-Ninesin johtajana. Johtajuuskautensa aikana Gillies johti järjestön kampanjointia Civil Aeronautics Authorityä vastaan, sillä se ei sallinut naisten lentää raskauden tai sen jälkeisen toipumisajan kuluessa. Naislentäjille tämä oli ongelma, sillä kaupallisen lupakirjan ylläpitämiseksi lentäjien tuli lentää vähintään kymmenen tuntia kuuden kuukauden aikana, ja lupakirjan uusiminen oli kallista ja työlästä. Kampanjoinnin taustalla olivat pitkälti Gilliesin omat kokemukset, sillä hän oli saanut lapsensa edellisen vuosikymmenen aikana. Ninety-Ninesin kampanjoinnin ansoista säännöksiä muutettiin sallivammiksi. Johtajuutensa aikana hän kehotti myös yhdistyksen jäsenistöä varautumaan mahdollisesti lähestyvään sota-aikaan esimerkiksi kouluttautumalla.

Sotavuodet

Ensimmäiset B-17-pommikonetta lentäneet naiset, Nancy Harkness Love ja Gillies, vuonna 1943.

Ninety-Ninesin jäsen ja Gilliesin hyvä ystävä Nancy Harkness Love johti vuonna 1942 pyrkimyksiä perustaa Yhdysvaltoihin naislentäjistä koostunut joukko, joka lentäisi Yhdysvaltain armeijan ilmavoimien lentokoneita muissa kuin taistelutehtävissä ja vapauttaisi siten miehiä rintamalle. 1 400 lentotunnin kokemuksen omannut Gillies oli yksi ensimmäisistä, jotka Love kutsui mukaan joukkoon, joka sai nimekseen Women’s Auxiliary Ferrying Squadron (WAFS). Hän läpäisi vaaditun tarkastuslennon 10. syyskuuta 1942 ja ilmoittautui joukkoihin mukaan 21. syyskuuta alkaen.

Gillies oli joukkojen ensimmäinen varsinainen jäsen Loven jälkeen. Hänet nimitettiin 6. lokakuuta Loven avustajaksi, mikä teki hänestä joukon komentoketjussa toiseksi korkeimman. Hän johti kuuden lentäjän joukkoa WAFS:n ensimmäisellä siirtolentotehtävällä 22.–23. lokakuuta. Joukkojen kasvaessa Gillies nimitettiin New Castlen lentotukikohtaan sijoitetun WAFS-osaston komentajaksi. Maaliskuussa 1943 Gillies lensi ensimmäisenä naisena yksipaikkaista P-47 Thunderboltia, joka oli asevoimien raskain hävittäjäkone. Koska Gillies oli vain vähän yli 150-senttinen, hän tarvitsi peräsimen polkimille jatkopalat, jotta pystyi sekä käyttämään peräsintä että näkemään ulos ohjaamosta.

Elokuussa 1943 WAFS yhdistyi Jacqueline Cochranin johtaman Women’s Flying Training Detachmentin (WFTD) kanssa Women Airforce Service Pilots -järjestöksi (WASP). Samassa kuussa Gillies ja Love saivat ensimmäisinä naisina kelpuutuksen raskaan B-17 Flying Fortress -pommikoneen komentajiksi. Syyskuussa 1943 he olivat lähdössä toimittamaan B-17F-konetta Englantiin, mutta tehtävä peruttiin ennen kuin he ehtivät lähteä Pohjois-Amerikasta.

Gillies jatkoi New Castleen sijoitettujen WASP-joukkojen komentajana WASP:n lakkauttamiseen 20. joulukuuta 1944 saakka.

Sodan jälkeen

WASP:n lakkauttamisen ja sodan päättymisen jälkeen Bud Gillies sai paikan Ryan Aeronautical Companyltä, ja pariskunta muutti San Diegoon. Betty Gillies osallistui ensimmäisen kerran naisille tarkoitettuun All-Woman Transcontinental Air Race -lentokilpailuun vuonna 1949 ja toimi kilpailun johtajana vuosina 1953–1961. Gillies itse piti tätä yhtenä merkittävimmistä saavutuksistaan ilmailun parissa, sillä kilpailu nosti esiin tavanomaisia naislentäjiä.

Vuonna 1964 presidentti Lyndon B. Johnson nimitti Gilliesin ensimmäiseen Yhdysvaltain ilmailuhallinnon naisista koostuvaan neuvonantolautakuntaan. Kansainvälinen ilmailuliitto myönsi hänelle ilmailua ja ilmaurheilua toimillaan edistäneille tarkoitetun Paul Tissandier -diplomin vuonna 1977. Vuonna 1982 hän sai National Aeronautic Associationin Elder Statesman of Aviation Award -palkinnon.

Gillies lopetti lentämisen yli 50 vuoden uran jälkeen vuonna 1986 heikentyvän näkönsä vuoksi. Hän osallistui vielä vanhoilla päivilläänkin Ninety-Ninesin vuotuiseen kokoontumiseen. Hän kuoli 14. lokakuuta 1998.

Lähteet

• Byrn Rickman, Sarah: Nancy Love and the WASP Ferry Pilots of World War II. University of North Texas Press, 2008. ISBN 978-157-441-241-3 Esikatselu Google Booksissa (viitattu 11.4.2023). (englanniksi)

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Betty Gillies Wikimedia Commonsissa