Beitunia

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Beitunia

Beitunia

Koordinaatit: 31°53′20″N, 35°10′03″E

Valtio Palestiina
Kuvernoraatti Ramallah ja al-Bireh
Väkiluku (2016)  (arvio) 25 288


















Beitunia on kaupunki Palestiinan Länsirannalla lähellä Ramallahin kaupunkia. Sen asukasluku oli vuonna 2016 arviolta 25 288.

Paikallinen moskeija.

Beitunia sijaitsee Palestiinan Länsirannalla Ramallahin ja al-Birehin kuvernoraatissa noin kolme kilometriä Ramallahin kaupungista länteen.[1] Jerusalem sijaitsee noin 14 kilometriä Beituniasta etelään.[2] Ramallahin ohella Beitunian naapuripaikkakuntia ovat 'Ein Qiniya pohjoisessa, Beit 'Ur al Fauwa, 'Ein 'Arik ja At Tira lännessä, sekä Al Jib etelässä. Kaupungin korkeus merenpinnasta on 804 metriä.[1]

Keskimääräinen vuotuinen sadanta Beituniassa on 600,4 mm ja keskimääräinen lämpötila 16°C.[1]

Häät Beituniassa 1930-luvulla.

Beitunia n nimen alkuperästä on esitetty useampia teorioita. yhden tarinan mukaan se on johdettu Rooman valtakunnan aikaisesta nimestä Beit 'Anya eli kauniin kukan talo. Toinen tarina yhdistää nimeen tarinan kreikkalaisesta naispyhimyksestä nimeltä Auniya, jonka mukaan paikkaa alettiin kutsua nimellä Beit 'Uniya. Beitunia sai oman kaupunkinsa aseman vuonna 1953.[1]

Vuonna 2012 Beitunian työssäkäyvästä väestöstä 37 % oli työllistynyt hallinnossa tai yksityisellä alalla, 24 % kaupanalalla, 19 % palveluissa, 10 % maataloudessa, 5 % teollisuudessa ja 5 % Israelin työmarkkinoilla. Työttömyysaste oli 25 %.[1] Monet paikalliset käyvät töissä Ramallahissa ja al-Birehssä, mutta asuvat beituniassa sen alemman hintatason takia.[2]

Beitunian asukasluku oli Palestiinan tilastokeskuksen arvion mukaan vuonna 2016 25 288. Vuonna 2007 vastaava lukema oli 19 496.[3] Kaupungissa on viisi moskeijaa.[1]

  1. a b c d e f Beituniya Town Profile (pdf) Palestinian Localities Study. The Applied Research Institute – Jerusalem. Viitattu 12.1.2019. (englanniksi)
  2. a b Beitunia Welcome to Palestine. Viitattu 12.1.2020. (englanniksi)
  3. Localities in Ramallah & Al Bireh Governorate by Type of Locality and Population Estimates, 2007-2016 Palestnian Central Bureau of Statistics. Arkistoitu 10.7.2019. Viitattu 12.1.2020. (englanniksi)