Béla Tarr
| Béla Tarr | |
|---|---|
 Béla Tarr Sodankylän elokuvajuhlilla kesäkuussa 2012. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 21. heinäkuuta 1955 |
| Ammatti | elokuvaohjaaja |
| Ohjaaja | |
| Tunnetuimmat ohjaukset | Sátántangó |
| Palkinnot | |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Béla Tarr (s. 21. heinäkuuta 1955) on unkarilainen elokuvaohjaaja, joka tunnetaan erityisesti pitkillä otoilla kuvatuista filosofisista, mustavalkoisista elokuvistaan. Hän aloitti uransa 1970-luvulla ja on ohjannut yhdeksän pitkää elokuvaa. Tarr on niin sanotun hitaan elokuvan keskeisiä nimiä. Vuonna 2011 Tarrin elokuva Torinon hevonen (A torinói ló) palkittiin Berliinin elokuvajuhlilla hopeisella karhulla.
Elämä ja ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nuoruus ja varhaiset elokuvat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tarr syntyi Budapestissa vuonna 1955 ja ryhtyi tekemään dokumenttielokuvia jo teini-iässä. Omien sanojensa mukaan Tarr pyrki useita kertoja yliopistoon, mutta häntä ei hyväksytty opiskelijaksi. Hän ohjasi ensimmäisen pitkän elokuvansa Családi tüzfészek (engl. Family Nest) jo vuonna 1979 ennen hakeutumistaan elokuvakouluun.[1] Esikoiselokuva ja Tarrin elokuvakoulun aikana ohjaamat elokuvat Szabadgyalog (engl. The Outsider, 1981) ja Panelkapcsolat (engl. The Prefab People, 1982) ovat hänen myöhempiä elokuviaan selvästi realistisempia ja rytmiltään lähellä perinteistä elokuvakerrontaa. Tarr käyttää yhteiskunnallisia aiheita käsittelevissä elokuvissa amatöörinäyttelijöitä, käsivaralla kuvatuissa elokuvissa on runsaasti dialogia ja ne on kuvattu pääosin todellisessa ympäristössä.[2][3] Elokuvia on usein verrattu kerronnaltaan John Cassavetesin elokuviin.[4] Tarr itse on kuitenkin kertonut nähneensä Cassaveteksen elokuvia vasta myöhemmin.[3]
Elokuvakoulun jälkeen Tarr ohjasi kaksi elokuvaa, joita pidetään siirtymänä kohti hänen myöhempää tyyliään. Televisiosovitus Macbeth (1982) koostuu vain kahdesta pitkästä otosta.[4] Vuonna 1984 julkaistu Öszi almanach (engl. Almanac of Fall) on suurempi muutos aiempiin elokuviin. Mukana on ensimmäistä kertaa säveltäjä Mihály Vig, joka on sävelsi kaikkien Tarrin myöhempien elokuvien musiikin. Elokuvan leikkaaja on Ágnes Hranitzky, Tarrin tuleva vaimo. Yhteiskunnallinen realismi painui taka-alalle ja tilalle tuli elokuvallinen runollisuus.[2]
Myöhäiskauden elokuvat ja tyyli
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Seuraavassa elokuvassa Kárhozat (engl. Damnation, 1987) Tarrin elokuvallinen tyyli oli kypsynyt. Leikkaaja Hranitzkyn ja säveltäjä Vigin lisäksi ydinryhmään liittyvät käsikirjoittaja/kirjailija László Krasznahorkai ja kuvaaja Gabor Medvigy. Tarrin myöhemmän kauden mustavalkoiset elokuvat on kuvattu pitkillä tarkasti suunnitelluilla otoilla, jotka haastavat hitaudellaan vallitsevan näkemyksen elokuvakerronnasta.[2] Elokuvat tapahtuvat hylätyssä, lohduttomassa maailmassa Unkarin maaseudulla. Elokuvissa ei ole nimettyjä paikkoja tai osoittelevaa poliittista viestiä. Kerronnallisesti juonellisia tapahtumia tärkeämpää on usein läsnäolo.[5]
Tarrin seuraava elokuva, vuoden 1994 Sátántangó (engl. Satan's Tango) on seitsemäntuntinen eepos, jossa on vain 150 ottoa.[5] Vastarinnan melankolia (2000) kertoo tarinan pikkukaupungista, johon saapuu sirkus. Sirkuksen johtaja lietsoo väkijoukon äärimmäiseen väkivaltaan. A Londoni férfi (engl. The man from London) vuodelta 2007 perustuu Georges Simenonin romaaniin. Torinon hevonen (2011) viittaa tarinaan, jonka mukaan filosofi Friedrich Nietzsche menetti järkensä nähtyään miten ajuri pieksi hevostaan vuonna 1889. Elokuva kertoo ajurin tarinan.[1][6] Torinon hevonen voitti hopeisen karhun Berliinin elokuvajuhlilla vuonna 2011 ja Tarr lopetti elokuvien ohjaamisen, omien sanojensa mukaan koska oli saavuttanut päätepisteen, puhtaan elokuvallisen kielen, johon oli aina pyrkinyt.[1]
Arvostus ja merkitys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tarr on yksi hitaaksi elokuvaksi nimetyn taide-elokuvan suuntauksen keskeisistä nimistä.[7] Hänen estetiikkaansa on verrattu sekä Andrei Tarkovskin että unkarilaisen Miklos Jancson elokuviin.[8] Esimerkiksi yhdysvaltalainen Gus van Sant on kertonut Tarrin tyylin vaikuttaneen merkittävästi omiin elokuviinsa. Tarrin tavoin myös van Sant käyttää pitkiä ottoja.[9] Myös Jim Jarmuschin elokuvissa näkyy Tarrin vaikutus.[2] Vuonna 2016 Tarrin elokuvat Vastarinnan melankolia ja Torinon hevonen äänestettiin BBC:n kyselyssä tämän vuosisadan 100 parhaan elokuvan joukkoon. Vastaajina oli 177 elokuva-asiantuntijaa eri puolilta maailmaa.[10]
Yksityiselämä ja poliittiset näkemykset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tarr on naimisissa elokuviensa leikkaajan Ágnes Hranitzky kanssa. Hän on usein jakanut vaimonsa kanssa elokuviensa ohjauskrediitin.[1] Ohjaamisen lopetettuaan Tarr perusti vuonna 2013 Sarajevoon elokuvakoulun, jossa hän opetti jatko-opiskelijoita.[11] Tarr lähti kuitenkin koulusta vuonna 2016.[12] Tarr on puhunut avoimesti Unkaria johtavan Viktor Orbánin politiikkaa vastaan.[13]
Tarr oli yksi tekijävieraista vuoden 2012 Sodankylän elokuvajuhlilla, jossa esitettiin muun muassa ohjaajan elokuvat Torinon hevonen (2011), Kárhozat (1987), Vastarinnan melankolia (2000), Sátántangó (1994)[11] ja A Londoni férfi (2007).[14]
Filmografia ohjaajana
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Családi tüzfészek (engl. Family Nest), 1979 – ohjaus, käsikirjoitus
- Szabadgyalog (engl. The Outsider), 1981 – ohjaus
- Panelkapcsolat (engl. The Prefab People), 1982 – ohjaus
- Öszi almanach (engl. Almanac of Fall), 1984 – ohjaus
- Kárhozat (engl. Damnation), 1987 – ohjaus, käsikirjoitus
- Sátántangó (engl. Satan's Tango), 1994 – ohjaus, käsikirjoitus
- Vastarinnan melankolia (unk. Werckmeister harmóniák), 2000 – ohjaus, käsikirjoitus
- A Londoni férfi (engl. The man from London), 2007 – ohjaus, käsikirjoitus
- Torinon hevonen (unk. A Torinói ló), 2011 – ohjaus
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Carr, Jeremy: Tarr, Béla – Senses of Cinema www.sensesofcinema.com. 2017. Senses of Cinema. Viitattu 27.10.2020. (englanniksi)
- ↑ a b c d Dialogues & Film Retrospectives: Bela Tarr walkerart.org. 2007. Walker Art Centre. Arkistoitu 31.10.2020. Viitattu 27.10.2020. (englanniksi)
- ↑ a b Why Béla Tarr's movie Werckmeister Harmonies is a masterpiece www.theguardian.com. 19.4.2003. The Guardian. Viitattu 1.11.2020.
- ↑ a b Jones, Jenny: A few words on Bela Tarr walkerart.org. 3.9.2007. Walker Art Centre. Arkistoitu 6.11.2020. Viitattu 27.10.2020. (englanniksi)
- ↑ a b McLaren, Rose: The Prosaic Sublime of Béla Tarr www.thewhitereview.org. 2012. The White Review. Viitattu 27.10.2020. (englanniksi)
- ↑ Where to begin with Béla Tarr www2.bfi.org.uk. British Film Institute. Viitattu 27.10.2020. (englanniksi)
- ↑ James, Nick: BFI | Sight & Sound | Syndromes of a new century old.bfi.org.uk. 2010. Sight & Sound. Arkistoitu 2.8.2020. Viitattu 27.10.2020. (englanniksi)
- ↑ Romney, Jonathan: Interview: Bela Tarr, Hungarian director www.theguardian.com. 24.3.2001. The Guardian. Viitattu 27.10.2020. (englanniksi)
- ↑ Gus Van Sant in the light of Béla Tarr walkerart.org. 17.3.2008. Walker Art Centre. Arkistoitu 6.11.2020. Viitattu 27.10.2020. (englanniksi)
- ↑ The 21st Century’s 100 greatest films www.bbc.com. BBC. Viitattu 27.10.2020. (englanniksi)
- ↑ a b Hannula, Marja: Ihmisen kasvot kertovat elokuvaohjaajalle kaiken. Helsingin Sanomat, 18.6.2012, s. C 1.
- ↑ Béla Tarr www.imdb.com. IMDb. Viitattu 27.10.2020. (englanniksi)
- ↑ Macfarlane, Steve: Marrakech Film Festival 2016: An Interview with Director Béla Tarr www.slantmagazine.com. Slant Magazine. Viitattu 27.10.2020. (englanniksi)
- ↑ Béla Tarr www.msfilmfestival.fi. Sodankylän elokuvajuhlat. Arkistoitu 6.3.2016. Viitattu 22.6.2012.
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Botz-Bornstein, Thorsten: Organic Cinema: Film, Architecture, and the Work of Béla Tarr. New York: Berghahn, 2017. ISBN 978-1-78533-566-2.
- Kylmälä, Otto: ”Elämän oppitunti – Sántántangó Sodiksessa”, Filmihullu 4/2012.
- Makkonen, Velipekka: ”Saatana saapuu Unkariin”, essee Tarrista, Filmihullu 4/2012.
- Rantanen, Tytti: Béla Tarr ja Euroopan varjoisat visiot. Niin & näin 1/2017.
- Tammi, Eero: ”Ihmettä odottaessa – Béla Tarrin Sántántangó”, Filmihullu 4/2012.
- Tammi, Eero: ”Savuttava karhiainen”, Béla Tarrin haastattelu, Filmihullu 4/2012.
- Waarala, Hannu: ”Maailman dreyeriläisin elokuva: ’Jos silmä olisi eläin, näkeminen olisi sen sielu” – Aristoteles: De Anima”. Filmihullu 4/2012.
