Asesulfaami K
| Asesulfaamikalium | |
|---|---|
 |
|
 |
|
| Tunnisteet | |
| IUPAC-nimi | Kalium-6-metyyli-2,2-diokso-2H-1,2λ6,3-oksatiatsin-4-olaatti |
| CAS-numero | |
| PubChem CID | |
| SMILES | CC1=CC(=O)[N-]S(=O)(=O)O1.[K ] |
| Muut nimet | Asesulfaami K |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | C4H4KNO4S |
| Moolimassa | 201,242 g/mol |
| Ulkomuoto | valkoinen kiteinen jauho |
| Sulamispiste | 225 °C (437 °F; 498 K) |
| Tiheys | 1,81 g/cm3 |
| Liukoisuus veteen | 270 g/l 20 °C lämpötilassa |
Asesulfaamikalium eli asesulfaami K on kaloriton keinotekoinen makeutusaine. Se on 180–200 kertaa makeampi kuin sakkaroosi, yhtä makea kuin aspartaami, kolmasosan niin makeaa kuin sukraloosi ja puoliksi niin makea kuin sakariini. Aineen elintarvikelisäainekoodi on E950, ja sitä käytetään usein keinotekoisesti makeutetuissa virvoitusjuomissa. Aineen makeuden havaitsi vahingossa saksalainen kemisti Karl Clauß vuonna 1967lähde?.
Löytyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Asesulfaamikalium löydettiin vuonna 1967 vahingossa. Karl Clauss sekä Harald Jensen käsittelivät toista vastaavaa ainetta (5,6-dimetyyli-1,2,3-oksatiatsin-4 (3H)-oni-2,2-dioksidi) Hoechst AG:n kemianlaitoksella. Koetta suorittaessa Karl osui sormellaan syntyneeseen yhdisteeseen, minkä jälkeen hän käänsi kirjan sivua lipaisten sormea, jolla oli ainetta koskenut, ja tämän yhteydessä maistoi makean vivahteen kielellään. Aine patentoitiin vuonna 1975.[1][2][3]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 2003 Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto (FDA) hyväksyi asesulfaami K:n yleisenä makeutusaineena ja arominvahventeena ruoassa, paitsi lihassa ja siipikarjassa tietyin käyttöehdoin, sekä vuonna 2020 kalorittomana (eng. non-nutritive) makeutusaineena ruoan käytössä. Asesulfaami K:ta on myyty brändinimillä Sunett ja Sweet One.[2]
Vuonna 1988 Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto (FDA) hyväksyi asesulfaami K:n käytön tietyissä ruoka- ja juomakategorioissa.[2] Pari vuotta myöhemmin, vuonna 1990, Maailman terveysjärjestö (WHO), Yk:n elintarvike- ja maatalousjärjestö (FAO) ja JECFA (Joint FAO/WHO Expert Committee on Food Additives) antoivat asesulfaami K:lle elintarvikelisäaineen merkinnän makutehosteena ja makeutusaineena.[4]
Makeutusaine Sunett valmistetaan Saksassa, ja se kuuluu yhdysvaltalaiselle kemianteollisuusyritykselle Celaneselle.[1] Makeutusaine Sweet Onen omistaa Stadt Holdings Corporation.[5]
Rakenne ja ominaisuudet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Asesulfaamikalium on hajutonta valkoista kiteistä jauhetta. Se liukenee hyvin veteen ja pienissä määrin etanoliin.[6] Se on stabiili ja termisesti erityisen kestävä. Sitä käytetään lisäaineena esimerkiksi kevytelintarvikkeissa, koska sen avulla saadaan tuotteeseen sokerin kaltainen makea maku. Aineen hyväksyttävä päivittäinen enimmäissaanti eli ADI-arvo on 9 mg/kg/vrk.[7]
Asesulfaamikaliumilla on hyvä säilyvyysaika. Koska yhdiste kestää hyvin lämpöä, se soveltuu erinomaisesti ruoanlaittoon ja leivontaan.[8]
Verrattaessa aspartaamiin, asesulfaami K on stabiili kuumissa sekä kohtalaisen happamissa tai emäksisissä olosuhteissa. Tämän ansiosta sitä voidaan käyttää elintarvikelisäaineena.
Käyttö ja terveysriskit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Asesulfaamikaliumia käytetään yleensä yhdessä muiden keinotekoisten makeutusaineiden kanssa, jotta sille ominainen kitkerä jälkimaku ei dominoisi tuotteen makua. Asesulfaami K:n tyypillisimmät käyttökohteet ovat sokerin korvaaminen esimerkiksi salaatinkastikkeissa, maitotuotteissa, virvoitusjuomissa sekä makeisissa.[9]
Asesulfaami K on julistettu turvalliseksi makeutusaineeksi niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissakin, jossa elintarvike- ja lääkevirasto (FDA) on tehnyt sillä yli 90 tutkimusta.[10]
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Terms of Service and Privacy Policy. 12.1.2005. [Verkkojulkaisu]. Sweet One Sugar Substitute. [Viitattu 10.5.2021]. Saatavana: http://sweetone.com/privacy.html
- ↑ a b c Additional Information about High-Intensity Sweeteners Permitted for Use in Food in the United States. 2.8.2018. U.S. Food and Drug Administration. [Viitattu 27.4.2021]. Saatavana: https://www.fda.gov/food/food-additives-petitions/additional-information-about-high-intensity-sweeteners-permitted-use-food-united-states
- ↑ ERICT_CULINARYLORE: Acesulfame K discovery and developing in 1967 by Hoechst AG. Nutrinova Nutrition Specialties & Food Ingredients GimbH under the trademark Sunnet. Acesulfame K discovery and developing in 1967 by Hoechst AG. Nutrinova Nutrition Specialties & Food Ingredients GimbH under the trademark Sunnet.. OCTOBER 28 2015. Culinarylore.com.
- ↑ G. Vitarelli, F. Goergen. Maaliskuu/2020. Quality Information Pack. Sunett Brand Sweetener (Acesulfame K) [sähköinen tietoaineisto]. Celanese. [Viitattu 10.5.2021].
- ↑ EU Food Improvement Agents. Acesulfame K. Commission Regulation (EU) No 231/2012 of 9 March 2012 laying downspecifications for food additives listed in Annexes II and III to Regulation (EC) No 1333/2008 ofthe European Parliament and of the Council Text with EEA relevance. OJ L 83, p. 1–295. https://eur-lex.europa.eu/legal-content/EN/ALL/?uri=CELEX:32012R0231
- ↑ Riitta Mäkelä. 2010. Keinotekoisten makeutusaineiden määritys ympäristönäytteistä SPE-UPLC-MS/MS-tekniikalla. Laboratorioala. Helsinki. Metropolia Ammattikorkeakoulu. 49 sivua 5 liitettä. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/21957/Keinotek.pdf?sequence=1&isAllowed=y
- ↑ A. Bassoli , L. Merlini. 2003. Encyclopedia of Food Sciences and Nutrition (Second Edition). Università di Milano, Milan, Italy. Pages 5688-5695
- ↑ Mullarney, M.; Hancock, B.; Carlson, G.; Ladipo, D.; Langdon, B. The powder flow and compact mechanical properties of sucrose and three high-intensity sweeteners used in chewable tablets. Int. J. Pharm. 2003, 257, 227–236
- ↑ Medical News Today (“The benefits and risks of acesulfame potassium”), Helen West, 27.4.2020 https://www.medicalnewstoday.com/articles/318604#cancer
- ↑ National Center for Biotechnology Information (“The artificial sweetener acesulfame potassium affects the gut microbiome and body weight gain in CD-1 mice”), Mihai Covasa, 8.6.2017 https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC5464538/