Arttu Kangas

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Arttu Kangas
Henkilötiedot
Syntynyt13. heinäkuuta 1993 (ikä 31)
Yleisurheilija
Pituus 185 cm[1]
Paino 120 kg[1]
Laji kuulantyöntö
Seura Kankaanpään seudun Leisku
Valmentaja Jarmo Kangas
Ennätykset 20,30 m (Raasepori 2016)

Tietolaatikko päivitetty 1. syyskuuta 2021

Arttu Aleksanteri Kangas (s. 13. heinäkuuta 1993 Kankaanpää) on suomalainen kuulantyöntäjä. Hän edusti Kankaanpään seudun Leiskua.[1] Vuoteen 2018 asti häntä valmensi Matti Yrjölä, sen jälkeen Mika Halvari ja vuonna 2021 Jarmo Kangas. Joulukuussa 2021 Kangas ilmoitti lopettavansa urheilu-uransa ja keskittyvänsä jatkossa opiskeluun ja perhe-elämään.[2][3][1]

Kangas on voittanut seitsemän kertaa ulkoratojen SM-kultaa. Vaasan Kalevan kisoissa 2013 hän voitti työnnettyään ensimmäisen kerran urallaan yli 19 metriä (19,07).[4] Kuopion Kalevan kisoissa 2014 hän voitti tuloksella 19,22 m.[1] Porin Kalevan kisoissa 2015 Kangas voitti mestaruuden uransa siihen mennessä toiseksi parhaalla tuloksella 19,73, joka hyväksyttiin protestin jälkeen.[5] Oulun Kalevan kisoissa 2016 hän voitti kultaa tuloksella 19,38, Seinäjoen Kalevan kisoissa 2017 tuloksella 19,53, Lappeenrannassa 2019 tuloksella 18,33 ja Tampereella 2021 tuloksella 18,63. Jyväskylän Kalevan kisoissa 2018 Kangas oli hopealla tuloksella 18,56 ja Turun Kalevan kisoissa 2020 tuloksella 18,21. Sisäradoilla hän on voittanut kultaa vuosina 2014, 2015, 2016, 2017, 2018 ja 2019 sekä saanut hopeaa 2020. Kyröskosken kuulakarnevaaleilla 2012 Kangas sijoittui neljänneksi miesten kuulassa silloisella ennätyksellään 17,85.[1] Vuonna 2013 Kangas voitti kuulakarnevaalit tuloksella 18,92.[6]

Alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa Barcelonassa 2012 Kangas oli neljäs tuloksella 19,85 (6 kg kuula).[1] Alle 23-vuotiaiden EM-kilpailuissa 2013 Kangas oli seitsemäs uudella ennätyksellään 18,94 metriä.[7] Toukokuussa 2014 hän työnsi ikäluokkansa Euroopan kauden kärkituloksen 19,53.[8] Zürichin EM-kisoissa 2014 Kangas karsiutui tuloksella 19,07.[9] Prahan sisäratojen EM-kilpailuissa 2015 Kangas karsiutui finaalista jääden ilman tulosta.[10] Alle 23-vuotiaiden EM-kilpailuissa 2015 hän oli yhdeksäs.[1] Hän karsiutui loppukilpailusta Amsterdamin EM-kisoissa 2016, Belgradin sisäratojen EM-kilpailuissa 2017 ja Berliinin EM-kisoissa 2018.[1]

Kankaan ennätys miesten kuulantyönnössä on 20,30 metriä, jonka hän työnsi Karjaalla Raaseporissa 12. kesäkuuta 2016. Hallissa Kangas on työntänyt 20,18 metriä.[1]

Vuonna 2010 Kangas työnsi viiden kilon kuulalla 20,71 metriä, joka oli 17-vuotiaiden Suomen ennätys. Kuuden kilon kuulaa hän on työntänyt 20,31 metriä.[1]

Arttu Kankaan veli Aaron Kangas on maaottelutason moukarinheittäjä.[11]

  1. a b c d e f g h i j k Arttu Kangas Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu). Viitattu 1.9.2021.
  2. Arttu Kangas jättää kuularingit: ”20 metrin ylitykset jäivät parhaiten mieleen” Yleisurheilu.fi. 1.12.2021. Viitattu 20.8.2022.
  3. Mika Halvari Arttu Kankaan valmentajaksi: Nostetaan sitä huonon päivän tasoa Yleisurheilu. 27.9.2018. Viitattu 29.1.2019.
  4. Lehtisaari, Matti: Arttu Kangas liittyi 19 metrin kuulakerhoon 27.7.2013. Yle Urheilu. Viitattu 26.6.2016.
  5. Pusa, Ari: Arttu Kankaalle protestin kautta uran toiseksi paras kuulakaari HS.fi. 31.7.2015. Viitattu 31.7.2015.
  6. Hämeenkyrö, 41. Kyröskosken kuulakisa 6.7.2013 Tilastopaja.fi. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 26.6.2016.
  7. Salo, Martti: Kangas ennätystyönnöllään kuulafinaalin seitsemäs Yle Urheilu. Viitattu 26.6.2016.
  8. Kuulantyönnössä paras suomalaistulos kuuteen vuoteen Sportti.com. 27.5.2014. Viitattu 12.8.2014.
  9. Parkkonen, Jaakko: Arttu Kankaan tie katkesi karsintoihin Yle Urheilu. 12.8.2014. Viitattu 26.6.2016.
  10. Manner, Petra: Suomalaisen kuulalupauksen EM-karsinta täyskatastrofi Yle Urheilu. 5.3.2015. Viitattu 26.6.2016.
  11. Kankaan veljekset lajivoittoihin ja Artun polttarijuhliin yleisurheilu.fi. 31.8.2018. Suomen Urheiluliitto ry. Viitattu 29.7.2020.