Amnesty Internationalin kritiikki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Amnesty Internationalin tunnus.

Tässä artikkelissa käsitellään Amnesty Internationalia kohtaan esitettyä kritiikkiä.

Puolueettomuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Amestyn luonne ja toiminta on muuttunut merkittävästi 1990- ja 2000-luvuilla. Perustamisestaan lähtien Amnesty keskittyi kampanjoimaan erityisesti mielipidevankien vapauttamiseksi. Toiminnan perustana olivat maakohtaisten tutkijoiden tekemät selvitykset. Amnestyn Head of Research Office (HORO) eli tutkimustoimiston johto tarkasti kaikki tiedot, ennen niiden käyttöä järjestön tiedotteissa. Puolueettomuutta pidettiin keskeisenä.[1] Pierre Sanén pääsihteerikaudella, 1992-2001, tutkijoiden roolia vähennettiin ja jäsenaktiivisuus nähtiin tärkeämpänä. HORO lakkautettiin 1994 ja sen johtaja Malcolm Smart erosi Amnestysta.[2]

Keskittyminen tiettyihin valtioihin

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Observer -lehden toimittaja Nick Cohen on kritisoinut Amnestyn huomion kääntämisestä pois ihmisoikeuksista ja Yhdysvaltoihin kohdistuvasta suhteettomasta kritiikistä.[3]

The Economistin Edward Lucasin mukaan Amnesty näyttää muistuttavan "tyypillistä vasemmistolaista painostusryhmää", kun se on syyttänyt Viroa venäläisvähemmistön huonosta kohtelusta.[4][5]

Israel-mielinen[6] järjestö NGO Monitor taulukoi miten paljon Amnestyn vuosiraportti 2006 kritisoi kutakin maata Lähi-idän alueella. Järjestön mukaan Amnesty keskittyi suhteettoman paljon Israelin kritisoimiseen verrattuna sellaisiin alueen maihin kuin Saudi-Arabia, Sudan tai Syyria.[7] Myös Harvardin yliopiston oikeustieteen professori Alan Dershowitz sanoi Jerusalem Post -lehdessä vuonna 2006 Amnestyn olevan Israelin vastainen ja lisäksi vääristelevän kansainvälistä oikeutta Israelia koskevissa sotarikossyytöksissä.[8]

Elokuussa 2022 julkaistu Amnestyn raportti syytti Ukrainan armeijaa joukkojen sijoittamisesta siviilialueille, mukaan lukien kouluihin, mikä vaarantaa siviilit. Ukraina ja useat läntiset tiedotusvälineet ovat syyttäneet Amnestyä venäjänmieliseksi, "Putinin propagandisteiksi" ja "hyödyllisiksi idiooteiksi".[9][10] Amnestyn johtokunnan jäsen ja kansalaisaktivisti Syksy Räsänen sanoi, että Itä-Ukrainassa 2014–2022 käyty konflikti oli "sisällissota". Ulkopoliittisen instituutin johtajan Mika Aaltolan mukaan termin käyttö on Venäjän propagandan toistamista.[11]

Amnesty on oman sisäisen tutkintansa mukaan hutiloinut Ukrainaa koskevaa raporttia laatiessaan useilla tavoilla. The New York Timesin mukaan sisäisen tutkinnan loppuraportti oli jyrkempi ennen julkisuuteen annettua versiota, jota Amnesty oli taivutellut pehmentämään.[12][13] Ukraina on poistanut Amnesty akkreditoinnin, eikä päästänyt järjestöä esim. tutkimaan väitettyjä Izjumin joukkohautoja.[14]

Seksuaalirikokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1990-luvulle asti Amnestya arvosteltiin siitä, että se ei huomioinut juuri lainkaan seksuaalisen suuntautumisen takia vangittuja ihmisiä tai sotien seurauksena seksuaalirikoksien uhriksi joutuneita naisia. Tilanne kuitenkin muuttui vuonna 1991, kun Amnesty päätti julistaa homoseksuaalisuuden takia vangitut ihmiset mielipidevangeiksi ja ehdotti sotatilan aikana tehdyn raiskauksen määrittelemistä sotarikokseksi.[15]

Muuta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katolinen kirkko on arvostellut Amnestya sen uuden aborttilinjan vuoksi ja vaati vuonna 2007 katolilaisia lopettamaan järjestön tukemisen[16].

Amnestyn julkilausuman, jossa Guantamon vankileiriä kutsuttiin "Gulagiksi", on väitetty loukanneen todellisen Gulagin uhreja.[17][18][19][20]

Vuonna 2010 Amnesty vastusti tšetšeenitaustaisen Ahmed Chatajevin luovutusta Ukrainalta Venäjälle, jossa tätä vastaan oltiin nostettu rikossyytteitä. Amnesty perusteli julkilausumaansa sillä, että sen mielestä oli olemassa merkittävä riski sille, että Chatajevia olisi Venäjällä kidutettu eikä hän olisi saanut reilua oikeudenkäyntiä. Chatajevin mahdolliseen syyllisyyteen Amnesty ei kuitenkaan ottanut kantaa.[21][22] Tapaus nousi esille uudestaan vuonna 2016, kun sittemmin ISIS:kseen liittynyt Chatajev toimi ilmeisesti Turkin lentoasemalle tehdyn terrori-iskun suunnittelijana[23].

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Stephen Hopgood: Keepers of the flame: understanding Amnesty International, s. 80-92. Ithaca: Cornell University Press, 2006. ISBN 978-0-8014-4402-9
  2. ↑ Stephen Hopgood: Keepers of the flame: understanding Amnesty International, s. 127-128. Ithaca: Cornell University Press, 2006. ISBN 978-0-8014-4402-9
  3. ↑ Nick Cohen: Keep fighting for human rights – Is Amnesty International forsaking its time-honoured role as champion of the oppressed? The Observer, 5.6.2005. Artikkelin verkkoversio.
  4. ↑ An excess of conscience – Estonia is right and Amnesty is wrong. The Economist, 14.12.2006. Artikkelin verkkoversio.
  5. ↑ David B. Rivkin Jr. ja Lee A. Casey: Amnesty Unbelievable National Review Online. 27.5.2005. Viitattu 11.6.2008.
  6. ↑ http://www.economist.com/world/international/displaystory.cfm?story_id=9804231
  7. ↑ NGO Monitor – Amnesty International Report for 2006 ngo-monitor.org. Viitattu 31.5.2008.
  8. ↑ Alan Dershowitz: Amnesty Int'l redefines 'war crimes'. The Jerusalem Post, 30.8.2006. Artikkelin verkkoversio.
  9. ↑ https://www.thetimes.co.uk/article/1a05d628-14e3-11ed-b5dc-213f5c972cc4
  10. ↑ https://www.bloomberg.com/opinion/articles/2022-08-08/amnesty-international-comes-to-putin-s-aid-again-with-its-ukraine-report?leadSource=uverify wall
  11. ↑ https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/c3e4bcb3-1182-4a0a-9189-e771b61526a7
  12. ↑ Vilma Romsi: Sisäinen tutkinta: Amnesty teki useita virheitä syyttäessään Ukrainaa siviilien vaarantamisesta yle.fi. 28.4.2023. Viitattu 1.5.2023.
  13. ↑ Freyborg, Hanna: NYT sai käsiinsä Amnestyn sisäisen raportin, jossa järjestö teilaa oman, raivoa herättäneen Ukraina-raporttinsa tiedot Helsingin Sanomat. 28.4.2023.
  14. ↑ https://www.krone.at/2812768
  15. ↑ Power, s. 13-20 (Johdanto)
  16. ↑ Vatican urges end to Amnesty aid BBC. Viitattu 09.01.2008.
  17. ↑ Margers Pinnis, Baltic Association to the United Nations: The Real Gulag. The New York Times, 31.5.2005. Artikkelin verkkoversio.
  18. ↑ Anne Applebaum: Amnesty's Amnesia. Washington Post, 8.6.2005. Artikkelin verkkoversio.
  19. ↑ Kenneth Anderson: An American Gulag? Human rights groups test the limits of moral equivalency. The Weekly Standard, 13.6.2005, 10. vsk, nro 37. Artikkelin verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
  20. ↑ Anne Bayefsky: Amnesty’s Absurdity National Review Online. 6.6.2005. Viitattu 11.6.2008.
  21. ↑ https://www.amnesty.org/en/press-releases/2016/07/amnesty-internationals-call-on-the-extradition-of-ahmed-chataev/
  22. ↑ https://www.amnesty.org/en/documents/eur50/001/2010/en/
  23. ↑ http://edition.cnn.com/2016/07/01/europe/turkey-istanbul-ataturk-airport-attack/

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Amnesty International

Hyvä artikkeliHistoria - Lupaava artikkeliHistoria Suomessa - Kritiikki
Pääsihteerit: Peter Benenson - Eric Baker - Martin Ennals - Thomas Hammarberg - Ian Martin - Pierre Sané - Irene Khan - Salil Shetty
Muuta: Chimes of Freedom - Ihmisoikeudet nyt! - Keepers of the Flame - Salaisen poliisin pallit - Vesi murtaa kiveä

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Amnesty_Internationalin_kritiikki&oldid=22766276”