Amiga Power

Amiga Power
Aihealue	Amiga-pelit
Julkaisija	Future Publishing
ISSN	ISSN 0961-7310
Perustettu	1991
Lakkautettu	1996
Kotimaa	Iso-Britannia
Kieli	englanti
Infobox OK

Amiga Power (lyhennettynä AP) oli brittiläinen tietokonepelilehti, joka keskittyi pelkästään Amiga-peleihin. Sitä julkaisi Future Publishing 65 numeroa, toukokuusta 1991 syyskuuhun 1996.

Lehti oli monin tavoin Your Sinclair -lehden henkinen seuraaja, ja näillä lehdillä oli pitkälti sama toimitus ja samanlainen huumorintaju. Lehti keräsi paljon uskollisia faneja, joista jotkut vieläkin muistelevat lehteä ja yrittävät pitää sen henkeä yllä.

Filosofia

Amiga Power -lehdellä oli joitain periaatteita jotka muodostivat sen tietokonepelejä koskevan filosofian. Kuten melkein kaikki ajan pelilehdet, lehti merkitsi pelien arvosanat prosenttiasteikolla. Toisin kuin muut lehdet, Amiga Power uskoi vakaasti että koko asteikkoa on käytettävä arvosteluissa. Täysin keskinkertainen peli, ei hyvä eikä huono, sai siis arvosanaksi 50%. Stuart Campbell esitti periaatteen idean Kick Off '96 -arvostelussaan lehden viimeisessä numerossa:

"Ei ole paljon mieltä antaa SWOS:ille [Sensible World of Soccer] 95% jos samalla antaa jollekin Rise of the Robots:ille [surullisenkuuluisa yli-hypetetty tappelupeli, jolle lehti antoi 5%] 92%. Prosenttiarvosanat ovat merkityksettömiä ellei käytetä koko asteikkoa, eikä voi antaa asianmukaista tunnustusta jos teeskentelee että kaikki on hyvää. Miten se muka rohkaisee kehittäjiä tekemään laadukkaita pelejä? Hehän voisivat yhtä hyvin julkaista pelin puolella hinnalla ja kolmasosalla ajasta jos se kuitenkin voi saada vain 3% lisää jos sen tekee oikein. Markkinat tietenkin kuolevat paljon nopeammin jos ihmiset jatkuvasti tympääntyvät huonoihin peleihin, mutta hei - aina löytyy uusia koneita joille siirtyä ja aloittaa alusta."

Ajan pelilehdet (kuten useimmat pelilehdet nykyäänkin) antoivat yleensä "keskinkertaisille" peleille arvosanaksi noin 70%, eikä arvosanoja alle 50% annettu kuin erittäin huonoille peleille. Koska useimmat ihmiset - mukaan lukien pelien julkaisijat - olivat tottuneet tähän arvostelutapaan, AP sai julkaisijoiden keskuudessa ankaran ja epäreilun arvostelijan maineen. Lehti vihjaili joskus että muiden lehtien peliarvostelijat saivat lahjuksia julkaisijoilta antaakseen peleille hyvät arvosanat.

Reiluudesta tuli itse asiassa lehden filosofian keskeinen osa. Lehti vihasi huijaamista, ja usein moitti omia lukijoitaan jotka käyttivät huijauskoodeja edetäkseen peleissä. (Lehti tosin uskoi että sama päti toisinkin päin, ei pelienkään pitänyt huijata pelaajiaan.)

Lehti uskoi myös että pelien tuli ennen kaikkea olla hauskoja pelata, ja jos tämä ei toteutunut, muilla tekijöillä kuten graafisella laadulla, iällä tai historialla ei ollut paljon merkitystä.

Tyyli

Amiga Power kehitti tutun tyylin kuusi vuotta kestäneelle uralleen. Toimittajat pitivät sisäpiirin vitseistä, omituisista viittauksista ja toistuvista vitseistä, ja monista suosituista sanonnoista tai kirjoitustavoista tuli osa lehden kulttuuria (kuten esimerkiksi isojen kirjainten käyttäminen asioiden korostamiseksi dramaattisesti).

Lehden arvostelut kirjoitettiin henkilökohtaisella, epämuodollisella tavalla, ikään kuin arvostelija juttelisi tuttavallisesti lukijan kanssa. Toimittajat kertoivat joskus arvosteluissaan anekdootteja AP:n toimituksen viimeaikaisista tapahtumista, tai keskusteluistaan muiden toimittajien kanssa. Tämä korosti lehden mainetta omanarvontuntoisena, mutta myös loi tuttavuuden tunnelmaa josta lukijat pitivät.

Toimittajat

Toisin kuin monet muut pelilehdet, AP palkkasi toimittajia heidän kirjoituskykynsä perusteella, eikä niinkään videopelitietämyksen tai -kyvykkyyden perusteella (vaikkakin useimmat toimittajat tiesivät aika paljon peleistä), uskoen että oli helpompaa oppia tietokonepelejä kuin oppia kirjoittamaan. Monille videopelitoimittajille, kuten Kieron Gillen ja Stuart Campbell, AP oli ensimmäinen askel heidän urallaan. Gillen, nykyään suosittu käsikirjoittaja Marvel Comics -kustantamolla, oli aluksi tavallinen AP:n lukija ja kirjepalstan vieras (käyttäen nimimerkkiä "C-Monster") ennen kuin lehti palkkasi hänet freelance-toimittajaksi (säilyttäen nimimerkin "C-Monster" jopa ammattilaisuralla). Toinen samanlainen henkilö oli Mil Millington (jonka lehden lukijat tunsivat nimellä "Lukija Millington"), josta tuli menestynyt romaanikirjailija, jonka esikoisromaani Things My Girlfriend and I Have Argued About ("Asioita joista olen riidellyt tyttöystäväni kanssa") myi yli 100 tuhatta kappaletta.

65 numeronsa aikana, AP:lla oli useita päätoimittajia. He olivat aikajärjestyksessä:

1. Matt Bielby, lehden ensimmäinen päätoimittaja, jonka ura muistettiin (sarkastisesti) lehden koko historian ajan "Matt Bielbyn kultakautena" (numerot 1-15)
2. Mark Ramshaw (numerot 16-24)
3. Linda Barker, lehden ainoa naispuolinen päätoimittaja (numerot 25-26; numerot 27-36 toimitti Stuart Campbell Barkerin sairastuttua, mutta Campbell ei koskaan saanut päätoimittajan virkaa)
4. Jonathan Davies (numerot 37-50)
5. Cam Winstanley (numerot 51-55)
6. Tim Norris (numerot 59-62)
7. Steve Faragher (numerot 63-65)

Numeroilla 56-58 ei ollut varsinaista päätoimittajaa, ja ne tunnettiinkin "anarkistisena yhteisökautena".

Päätoimittajan huomautus

Yksi lehden helpoimmin tunnistettavista kirjoitustavoista oli päätoimittajan huomautus. Vaikka AP ei keksinyt sitä eikä ollut ainoa joka käytti sitä, lehti käytti sitä kuitenkin huomattavan paljon ja kekseliäästi. Siitä tuli ajan saatossa yleishyödyllinen arvostelukikka.

Päätoimittajan huomautuksen on tarkoitus olla välihuomautus päätoimittajalta, joka laitetaan tekstin sekaan ikään kuin se olisi sanottu reaaliajassa. Kommentti kirjoitetaan kursiivilla ja suluissa, ja liite " - Ed" (suomeksi "toim.huom.") lisätään loppuun jotta lukija huomaa että huomautus on päätoimittajalta. Esimerkiksi kommentti "This is a comment." ("Tämä on kommentti.") kirjoitettaisiin muodossa "(This is a comment. - Ed)".

Samaa keinoa voitiin käyttää muidenkin toimittajien huomautukseen, kunhan vain liite "Ed" korvattiin vastaavan henkilön nimellä; tätä kuitenkin tehtiin harvoin. Itse asiassa, useimmat päätoimittajan huomautukset eivät olleet alkuunkaan päätoimittajan kirjoittamia, vaan vain väittivät olevansa.

Apocalypse-pelin arvostelun jälkeen (katso lukua "Konseptiarvostelut" alempana), päätoimittajan huomautuksesta tuli tapa käyttää humoristista tai ironista sensuuria. Sanan tai lauseen sensuroimiseksi, se korvattiin päätoimittajan huomautuksella, jossa sanalle ilmaistiin sovelias vaihtoehto lainausmerkeissä. Esimerkiksi sana "bastards" ("kusipäät", "paskiaiset") korvattiin kommentilla "("Bus stops" - Ed)" ("bussipysäkit").

Väkivallan ja kiroilun sensuroinnin lisäksi, päätoimittajan huomautus tarjosi lehdelle tavan viitata kilpaileviin lehtiin, korvaten lehden nimen sen kanssa loppusointuvalla salanimellä. Esimerkiksi The One -lehti mainittiin kommentilla "("Currant Bun" - Ed)" (mustaherukkapiirakka), ja Amiga Action mainittiin kommentilla "("Michael Jackson" - Ed)".

Isot kirjaimet

Noin lehden uran puolessavälissä, isoja kirjaimia alettiin käyttää yhä useammin. Yksi esimerkki tästä on lause kuten "You must ELIMINATE DISSONANT ELEMENTS" ("Sinun tulee ELIMINOIDA EPÄSOPUISET ELEMENTIT"). Isoja kirjaimia käytettiin myös lehden tunnuslauseessa "DISSEMINATE ESSENTIAL INFORMATION" ("HANKI TÄRKEÄT TIEDOT SELVILLE").

Koska isojen kirjaimien käyttöä pidetään usein huutamisena (ja lehti huusikin välillä), tämän tyylisen korostuksen oli tarkoitus olla pelottava ja kavala, riippuen asiayhteyksistä. Isoja kirjaimia käytettiin myös ilmaisemaan lainauksia Rich Pelleyltä, joka piti pitkään lehden vinkkipalstaa ja oli ilmeisesti varsin kovaääninen.

"Yesterday" ja "natch"

Yksi lehden toistuvista vitseistä oli kirjoittaa kuvaruutukaappauksen kuvatekstin loppuun ", yesterday" ("eilen"), esimerkiksi: "Quik dying of thirst, yesterday" ("Quik kuolemaisillaan janoon, eilen"), mikä oli perinteinen toimittajien tapa esittää kuivaa välinpitämättömyyttä pelin kulkua kohtaan.

Heti ensimmäisestä numerosta alkaen lehti käytti toisinaan kummallista sanaa natch, esimerkiksi: "It seems that Dynablaster doesn't run on the A500 or A600, natch." ("Näyttää ettei Dynablaster toimi A500 :lla tai A600:lla"). Useat lukijat lähettivät kirjeitä arvaillen mitä sana natch tarkoittaa, kunnes yksi lukija viimeinkin tajusi että se on yksinkertaisesti puhekielinen ilmaisu sanalle naturally ("tietenkin", "luonnollisesti").

Hahmot

Kuten henkisellä edeltäjällään Your Sinclair:illa, Amiga Power:illa oli useita humoristisia hahmoja jotka silloin tällöin esiintyivät arvosteluissa ja palstoilla. Yksi näistä oli Joe Stalin -setä, joka kirjoitti silloin tällöin päätoimittajan huomautuksia yrittäen pyyhkiä Stuart Campbellin pois maailman historiasta; Maailmanlopun Neljä Pyöräilijää, tarkan kuluttajatestauksen alijumalat; Doris Stokes, joka palasi kuolleista vieläkin huonompana meediona kuin aiemmin, ja monia muita.

Yksi "hahmo" joka oli oikeasti olemassa oli Bob-hamsteri, jonka omistaja - nimeltään David Ripley - pyysi lehteä toivomaan Bobille pikaista paranemista, koska se oli sillä hetkellä sairaana. Tämä johti siihen että lehden numeron 44 selkätaipeessa lukee "BOB IS A HAMSTER" ("Bob on hamsteri"). Bob toipui, ja sen tutkinut eläinlääkäri huomasi että se onkin naaras eikä uros. Tämä muistettiin kuolemattomasti lehden kirjepalstalla "Do The Write Thing", ja Bobista tuli yhdessä yössä pienimuotoinen julkkis. Lehti sai monia kirjeitä Bobille, yksi jopa toiselta hamsterilta, Sparkyltä. Bob kuoli ennen numeron 55 julkaisemista, minkä vuoksi kyseisen numeron selkätaipeessa lukee "BYE-BYE BOB. YOU WERE A GIRL HAMSTER" ("Hyvästi Bob. Olit tyttöhamsteri").

David Ripley osti myöhemmin Uuden Bobin.

Konseptiarvostelut

Konseptiarvostelu on arvostelu, joka kirjoitetaan abstraktiin tyyliin - mikä tahansa arvostelu joka eroaa huomattavasti perinteisestä tavasta selittää pelin idea ja analysoida sen vahvuudet ja heikkoudet. Se esitetään usein fiktiona (kuten näytelmänä) joka arvostelee pelin epäsuorasti allegoriaa hyödyntäen. Amiga Power käytti konseptiarvosteluja usein. Itse termi (jota lehti ei koskaan suoraan maininnut) pohjautuu 1970-luvun progressivisen rockin bändien "konseptialbumeihin".

Lehden konseptiarvosteluja olivat muun muassa:

• Lauantai-iltana puoli yhdeltätoista esitetty elokuva, jonka teksti oli paljolti sensuroitu (Apocalypse),
• Have I Got News for You (Suomessa Uutisvuoto) -sarjan jakso (Impossible Mission 2025),
• Michael Aspelin juontama talk-show, jossa vierailee pelin sankari (Woody's World),
• Tieteisfiktioskenaario, jossa pelin sankarin täytyy vakuuttaa arvostelija että peli on tarpeeksi hyvä että hän pääsee siirtokunta-alukselle pois tuhoutuvalta maapallolta. Jos peli on huono, hänet teloitetaan haulikolla. Lopuksi peli todetaan keskinkertaiseksi ja sankari jää maapallolle kuolemaan (Quik the Thunder Rabbit),
• Arvostelu joka koostuu melkein yksinomaan pitkistä, jaarittelevista päätoimittajan huomautuksista, jossa itse arvostelija saa esittää vain lyhyitä välihuomautuksia (Dizzy's Excellent Adventures),
• Löyhästi asiaan liittyvä tieteisfiktiotarina mysteerisestä "Darrenista", jossa varsinaiset asialliset kommentit esitetään päätoimittajan huomautuksina (Transarctica),
• Arvostelu joka koostuu sarkastisista monivalintatehtävistä, jonka lopussa lukija voi antaa pelille oman henkilökohtaisen arvosanansa riippuen reaktioistaan pelin huumoriin (Worms),
• Oikeussalidraama jossa lehteä syytetään Amigan murhaamisesta (Kick Off '96).

Lehden viimeinen numero koostui pelkästään konseptiarvosteluista ja -artikkeleista, joista jokaisessa kirjoittaja koki väkivaltaisen kuoleman. Numeron viimenen sivu oli käsikirjoitus josta kävi ilmi että he olivat kaikki nyt taivaassa, paitsi päätoimittaja Steve Faragher ja taidetoimittaja Sue Huntley, jotka näytettiin takakannessa taistelemassa Maailmanlopun Neljän Pyöräilijän kanssa Butch Cassidyn ja Sundance Kidin tyyliin.

Mainokset

Kuten useimpien lehtien, AP:nkin piti julkaista mainoksia sisarlehdissään. Toisin kuin useimmat lehdet, se luopui perinteisestä tavasta julkaista mainossivu jossa oli kuvia videopelihahmoista. Sen sijaan se keksi outoja, joskus interaktiivisia, mainoksia joilla ei ollut paljonkaan tekemistä Amigan pelien kanssa. Mieleenpainuvin näistä oli O.J. Simpsonin syytepeli, joka antoi lukijoiden valita Simpsonin tuomion sattumanvaraisesti.

Kilpailut

Suurin piirtein jokainen videopelilehti julkaisee silloin tällöin kilpailuja. AP julkaisi nekin omalla erityisellä tavallaan, usein haastaen lukijoiden hoksottimet tai luovuuden. Lehti teki myös usein outoja lisäyksiä kilpailujen sääntöihin, kuten esittäen erikoisia uhkauksia jos osallistumiskiellossa olevat henkilöt yrittäisivät osallistua, tai erityisesti kieltäen lukija Stuart N. Hardyä osallistumasta kilpailuun.

Esimerkkejä kilpailuista

• "Suunnittele taistelija": Yksi lehden suosituimmista kilpailuista, jossa lukijoita pyydettiin suunnittelemaan hahmo Shadow Fighter -tappelupeliin. Kun tulokset julkistettiin, lehti oli hieman pettynyt lukijoiden luovuuden puutteeseen: "Mikä teitä lukijoita oikein vaivaa? Luuletteko tosiaankin että vain koska olette piirtäneet hahmolle kokinhatun ja esiliinan emme muka huomaa että se on piirretty läpi Kenin kuvasta?". Lehti myös pilkkasi useita hahmoesityksiä ennen kuin julisti voittajan.
• "Suunnittele ansa vakoojalle" (numero 41): Toinen suosittu kilpailu, jossa lukijoita pyydettiin suunnittelemaan ansa jota James Bond -tyylisten elokuvien pääpahikset voisivat käyttää, tärkeänä lisäyksenä että kuten elokuvissa, sankarin täytyy päästä ansasta pakoon. Voittanut esitys oli erityisen mutkikas juoni useiden maiden halki, koostuen yli 30 peräkkäisestä tapahtumasta, joista useimmat riippuivat siitä että joku nyt vain sattui olemaan oikeassa paikassa juuri oikealla hetkellä.
• "Säkillinen roinaa": Tämän kilpailun järjesti lehti itse, ja se oli huonosti piiloteltu yritys päästä eroon toimitukseen kerääntyneestä roinasta tarjoamalla se kilpailun palkinnoksi.

Amiga Power:in säännöllisiä palstoja

Oh Dear

"Oh Dear" ("voi hyvä tavaton") oli yksi lehden ensimmäisistä palstoista, jossa esiteltiin erityisen surkeita Amigan pelejä. Palsta loppui varsin pian.

Kangaroo Court

"Kangaroo Court" ("näytösoikeudenkäynti") oli palsta jossa esiteltiin toimittajien henkilökohtaisia ärsyyntymisiä videopeleihin. Yksi useimmiten mainituista ärsyttävistä seikoista oli "liukkaat jäämaailmat" - tasohyppelypelien jääteemaiset maailmat, joiden kaikki tasot olivat liukkaita, mikä teki etenemisestä vaikeaa. (Myös muut lehdet käyttivät termiä "liukkaat jäämaailmat" pitkään AP:n loppumisen jälkeen.) Toinen ärsyttävä seikka oli pelintekijöiden tapa laittaa peliin bonusesine, josta ei ollutkaan hyötyä vaan haittaa, koska se muutti pelin ohjauksen käänteiseksi.

Vastatakseen näihin ärsyyntymisiin, lehti aloitti säännöllisen näytösoikeudenkäyntipalstan, jossa se ensin esitti niin kutsutun "rikoksen", minkä jälkeen tuli "syyttäjän puheenvuoro", jossa esitettiin miksi kyseinen seikka oli niin ärsyttävä.

Lopuksi tuli "rangaistus", joka oli yleensä varsin pitkä, tuskallinen ja oudosti toteutettu teloitus.

Kuten oikeissa näytösoikeudenkäynneissäkin, palstalla ei ollut minkäänlaista "puolustuksen puheenvuoroa".

In The Style Of

"In The Style Of" ("jonkin tyyliin") oli palsta jossa esiteltiin kuvausta pelistä jonkin muun asian tyyliin, useimmiten toisen pelin. Se alkoi takasivun jälkikirjoituksena, mutta pian laajeni lukijoille avoimeksi kilpailuksi, ja siirtyi uutisosastoon.

Lukijat voivat lähettää levykkeitä joille olivat tallentaneet Deluxe Paint:illa piirtämänsä In The Style Of -kuvat, ja joka kuukausi lehti valitsi niistä omasta mielestään parhaan ja julkaisi sen lehdessä. Lehti antoi myös kuvalle pisteitä yhdestä kymmeneen, ja lähetti lukijalle palkinnoksi Amiga-pelejä 20 punnalla per piste. Toistuvana vitsinä lehti keksi aina kaukaa haetun syyn puolittaa ensiksi miettimänsä arvosana.

Ehkä omituisin esitys oli It's a skull, dance-musiikkikappale jonka vuorosanat koostuivat pelkästään Valhalla and the Lord of Infinity -pelin sämplätystä puheesta.

The Disseminator

The Disseminator ("selvittäjä") esiintyi lehden loppuvaiheilla. Se oli yksinkertaisesti taulukko viimeaikaisista peleistä ja niiden AP:lta ja kahdelta muulta lehdeltä, The One Amiga ja Amiga Action, saamista arvosanoista.

Lehti toivoi että taulukko antaisi heille tavan paljastaa muiden lehtien pisteissä esiintyvät "häiritsevät trendit" (jotka usein johtuivat siitä että kilpailevat lehdet joutuivat silloin tällöin arvostelemaan keskeneräisiä versioita peleistä - tai joskus jopa muiden koneiden versioita peleistä - saadakseen "yksinoikeuden" arvosteluihin).

Palsta mainitsi myös huomioita peleistä, kuten minkä lehtien kannessa ne olivat esiintyneet, tai oliko niitä ylipäätään julkaistu.

Just Who Do We Think We Are?

Siinä missä useimmat lehdet esittelivät toimittajansa suppeana listauksena, Amiga Power käytti koko sivun mittaista palstaa Just Who Do We Think We Are? ("keitä me oikein luulemme olevamme?"), jossa jokainen toimittaja esiintyi kasvokuvalla ja lyhyellä esittelyllä. Joskus palstalla kysyttiin toimittajien mielipiteitä ajankohtaiseen asiaan, kuten jalkapalloon.

Palstasta esiintyi useita muunnelmia, kuten Who Do We Think We're Going To Be? ("keiksi me oikein luulemme tulevamme?"), tai Who Drew We Think We Are? ("kuka piirsi mitä me luulemme olevamme?"), missä toimittajat piirsivät pilakuvia toisistaan. Joskus palsta oli tarina jossa hahmoina esiintyivät lehden toimittajat.

Points of View

Points of View ("näkökannat") oli taulukko jossa lehden kaikkien toimittajien mielipiteet peleistä vedettiin yhteen, jos he olivat ylipäätään pelanneet niitä. Toimittajien tuli kirjoittaa kustakin pelistä lyhyt kommentti ja antaa sille arvosana yhdestä viiteen.

Loppuaikoina palstalla esiintyi aina vähintään yksi "vierasarvostelija" - usein joku äskettäin kuollut julkkis tai poliitikko, jonka kommentit päättyvät aina vakiomuotoiseen kommenttin "En ole pelannut koko peliä".

Do the Write Thing

Do the Write Thing ("tee kirjoitushomma", sanaleikki elokuvan Do the Right Thing – kuuma päivä nimestä) oli lehden kirjepalsta. Yksi palstan erityispiirre oli, että kirjeet otsikoitiin ottamalla sisällöstä näyte asiayhteydestä piittaamatta, usein myös lauserajoista välittämättä. Mieleenpainuvin tapaus oli eräs lukijakirje, jossa kirjoittaja humoristisesti valitti brittiläisen lehdistön AP:n päätoimittajan Linda Barkerin sairastumista kohtaan esittämän huomion puutetta (hän oli saanut aivoverenvuodon ja joutui jäämään sairauslomalle yli vuodeksi, mutta lopulta toipui) vertasi sitä lehdistön tapaan raportoida jokainen pienikin muutos kuningataräiti Elisabetin terveydentilassa: "Are the newspapers concerned [about Barker]? No! But the Queen Mother swallows a fishbone and we get three days of media panic." ("Kantaako lehdistö huolta [Barkerista]? Ei! Mutta kun kuningataräiti nielaisee kalanruodon, siitä seuraa kolmen päivän valtava mediapaniikki.") AP luonnollisesti antoi kirjeelle otsikoksi "THE QUEEN MOTHER SWALLOWS" ("kuningataräiti nielaisee"). Toinen esimerkki oli otsikko "Commander/Dangerous Knob, er, sorry" ("komentaja/vaarallinen nappi, eikun anteeksi"), joka oli peräisin kirjeestä, jossa arvosteltiin Commodoren CD32-pelikonsolin mukana tulevia pelejä Wing Commander ja Dangerous Streets.

Kirjeet ja lehden vastaukset niihin olivat aluksi varsin asiallisia, mutta vähitellen niistä tuli yhä oudompia. Lukijat alkoivat jopa kirjoittaa kirjeitä, joilla ei ollut mitään tekemistä tietokonepelien kanssa, niin että lopulta lehti joutui vartavasten pyytämään kirjeitä asiaan liittyvistä aiheista. Lehden filosofiaan kuului, että kirjepalsta määritteli lehden luonteen ja suhteen lukijoihinsa, ja siksi sille annettinkin enemmän tilaa kuin monissa muissa lehdissä, ja usein asiallisiin kirjeisiin annettiin pitkiä vastauksia, joissa ruodittiin lehden linjaa.

Amiga Power oli varsin itsetietoisesti vain peleihin keskittyvä lehti eikä piitannut hyötyohjelmista, mitä se varsin usein mainosti kirjepalstallaan. Jos lukijalla oli jokin kysymys hyötyohjelmasta tai laitteistosta, lehti vastasi joko mainostaen tietämättömyyttään, pilkaten kysymystä sarkastisesti, tai se valehteli päin naamaa. Toisinaan näitä kirjeitä koottiin ja julkaistiin erityisessä kokoelmapalstassa nimeltä Ask Amiga Power ("kysy Amiga Powerilta").

Yksi kirjeistään tunnetuksi tullut lukija oli Isabelle Rees, brittiläinen nainen, joka alkoi lähettää kirjeitä lehdelle 15-vuotiaana. Hänen varsin pitkissä kirjeissään oli iloinen sävy, ja monet lukijat tykästyivät niihin.

Rees allekirjoitti kirjeensä "Isabelle, L'Elf" ja joskus kirjoitti loppuun "hugs" ("halauksia"). Hän myös käytti huutomerkkejä varsin runsaasti. Yksi lukija kertoi huomanneensa Reesin olleen 15-vuotias yli kahden vuoden ajan, ja epäili häntä siksi salanimeksi. Toinen lukija vertasi häntä humoristisesti Bobiin, kirjepalstalla usein mainittuun naaraspuoliseen hamsteriin.

Takasivu

Lehden takasivu varattiin usein jollekin hauskalle aiheelle jolla ei ollut paljon tekemistä lehden muun sisällön kanssa. Lehden uran ensimmäisen kolmasosan aikana siinä esiteltiin pelihahmojen esittelyitä, peliteollisuuden työntekijöiden haastatteluita, "peli jonkin toisen asian tyyliin" -kuvia ja satunnaisia artikkeleja.

Lehden uran puolivälissä, takasivu alkoi hämärtää rajaa Amigan pelien ja tosielämän välillä. Sivulla esiteltiin esimerkiksi lomamatkaoppaita peleissä esiintyviin kuvitteellisiin paikkoihin (kuten Rainbow Islands tai SimCity). Näissä artikkeleissa pelejä usein parodioitiin ja sotkettiin muuhun kulttuuriin, yhdessä numerossa esimerkiksi esiteltiin Monkey Island -pelin alkuanimaatio John Woon elokuvan tyyliin, sisältäen reilusti yliampuvaa väkivaltaa.

Lehden loppuaikoina takasivusta tuli yhä ja yhä oudompi, eikä sillä usein ollut varsinaista yhteyttä lehden muuhun sisältöön. Tämän väitetään johtuneen sivun siirtymisestä Jonathan Nashin vastuulle.

Joitain esimerkkejä oudoista takasivuista olivat numeron 58 "Hoi hup la!", kuvitteellisen kuntoutusohjelman mainos, ja numeron 60 kuvitteellisen Bexhill-teatterin sirkusesityksen mainos, sisältäen mainintoja "kuuluisista" esiintyjistä kuten Miss Kempley Toog, Disturbo, Hettie O'Jings ja Hämmästyttävä Sweffo. Kummatkin näistä mainoksista oli piirretty 1800-luvulla julkaistujen oikeiden mainosten tyyliin. Kummallakaan ei ollut tietenkään mitään tekemistä tietokonepelien kanssa.

Muita takasivun aiheita olivat T-paitojen sloganit, lehmät, ja päätoimittajan huomautuksen mysteeri.

Seuraavassa numerossa

Melkein kaikissa lehdissä, myös AP:ssä, oli "seuraavassa numerossa" -sivu, jossa esiteltiin lyhyesti seuraavassa numerossa käsiteltäviä aiheita. Lehden ensimmäisten noin 30 numeron ajan se oli pieni strippi lehden takakannessa, jossa oli pari riviä seuraavan numeron sisällöstä, ja usein hyvin pieni kuva jostain markkinoille pian tulevasta pelistä.

Tämä antoi lehdelle mahdollisuuden käyttää useita kuukausia toistuvaa vitsiä pelistä Hired Guns. Peli myöhästyi julkaisusta kuukausi toisensa jälkeen, kun julkaisja siirsi julkaisuajankohtaa. Tämän vuoksi Amiga Power käytti samaa kuvaa pelistä joka numerossa noin kuuden kuukauden ajan, nöyrästi vakuutellen lukijoitaan että ehkä se ensi kuussa saattaisi ilmestyä.

Kun peli sitten lopulta julkaistiin, lehti julkaisi siitä saman kuvan, esittääkseen ilahtumistaan siitä että pääsi viimeinkin arvostelemaan pelin.

Seuraavassa numerossa kuva oli edelleen samassa paikassa, koska lehti väitti että se jäi lehteen jumiin eikä sitä saatu siitä irti.

Amiga Power:in epäsäännöllisiä palstoja

APATTOH

APATTOH, eli Amiga Power All Time Top One Hundred ("Amiga Powerin parhaat 100 peliä koskaan") oli vuosittainen palsta, joka alkoi numerosta 0 (Amiga Format -lehden kylkiäisenä julkaistusta esikatselunumerosta), ja siitä eteenpäin julkaistiin vuoden välein.

Palstalla listattiin lehden mielestä parhaat 100 Amigan peliä koskaan. Lehden filosofian mukaisesti, pelit listattiin sen mukaan mitä toimittajat niistä pitivät, ei myynnin tai mainosten mukaan. Tämän vuoksi laajasti hypetetyt pelit saattoivat jäädä listalla varsin alas, tai tippua siltä kokonaan pois. Tunnetuin esimerkki tästä on Frontier, jota jokainen muu lehti ylisti parhaana avaruuslentosimulaattorina koskaan, mutta jonka Amiga Power listasi sijalla 100/100 (kärjistäen mielipidettään listaamalla seuraavaksi ylemmälle sijalle PD-version klassisesta Pong-pelistä).

Kaksi peliä säilyi listan kärkisijalla varsin pitkään. Ensimmäinen oli Rainbow Islands, tasohyppely-kolikkopelin konversio Amigalle, jota lehti piti ensimmäiset kaksi vuottaan Amigan parhaana tietokonepelinä. Toinen oli Sensible Soccer, joka nousi listan kärkeen heti ilmestymisvuottaan seuraavana vuonna (se ilmestyi liian myöhään ehtiäkseen saman vuoden listalle), eikä sen jälkeen enää tippunut pois kärkisijalta, paitsi tehdäkseen tilaa omalle jatko-osalleen Sensible World Of Soccer.

Whatever Happened To...

Whatever Happened To... ("mitä oikein tapahtui...") oli kaksiosainen palsta, jossa esitettiin jotain joka oli ennen jossain tilassa ja nyt jossain toisessa. Aihe vaihteli, eikä se aina liittynyt tietokonepeleihin.

Yksi esimerkki oli Whatever Happened To... Game Reviews?" ("mitä oikein tapahtui... peliarvosteluille?"), jossa AP arveli että pelien julkaisjoiden antamilla mainoslahjoilla ja muiden lehtien kirjoittamilla hyvillä arvosteluilla saattoi olla yhteys keskenään. Lehti esitti että jos näin oli, 73% oli alhaisin arvosana jonka arvostelija pystyi pelille antamaan jäämättä julkaisijan suosion ulkopuolelle, mikä teki tästä "keskinkertaisen" pelin arvosanan muissa lehdissä.

Diary Of A Game

Diary Of A Game ("pelin päiväkirja") oli useampiosainen palsta jota käytettiin lehdessä neljä kertaa. Palstalla seurattiin kehityksen alla olevan pelin edistymistä pelin tekijöiden kirjoittaman päiväkirjan muodossa. Pelit olivat:

• Mega-Lo-Mania 2: Aiemman pelin Mega-Lo-Mania jatko-osa. Peli ei koskaan edennyt paria kuvahahmotelmaa pidemmälle ja haudattiin pian.
• Spodland: Lehden julkaiseman "suunnittele peli" -kilpailun voittaja. Kilpailussa pyydettiin lukijoita suunnittelemaan peli, jonka ohjelmistotiimi The Hidden sitten oikeasti toteuttaisi. Peli eteni melkein pelattavaan versioon asti, mutta sen kehitys keskeytyi yhtäkkiä, eikä se koskaan valmistunut eikä tullut markkinoille.
• Cannon Fodder: Tästä tuli lehden koko historian parhaan arvostelun saanut peli ja varsinainen menestys.
• Sensible Golf: Cannon Fodder -pelin pelimoottoriin perustuva golf-peli.

F-Max

Loppuvuosiaan Amiga Power mainosti kuvitteellista virvoitusjuomaa nimeltään F-Max, "lievästi poreileva kalajuoma", jonka mainoslause oli "kokonainen valtameri virkistystä".

Kylkiäislevykkeet

Numeron 29 kylkiäislevykkeellä oli Squigs, Amiga Power:in itsensä ideoima ja Jon Hibbinsin toteuttama peli syyskuulta 1993.

Aiheesta muualla

• AP2^{[vanhentunut linkki]}, toimittajien Jonathan Nash ja Stuart Campbell toteuttama webbipohjainen jatko-osa lehdelle.
• World Of Stuart, Stuart Campbellin oma kotisivu.
• House of Nash, Jonathan Nashin oma kotisivu.
• Digiworld, lyhytkestoinen yritys saada lehti Digitiser elvytettyä Internetiin, tekijöinä Stuart Campbell, Jonathan Nash ja Kieron Gillen.
• Need to Know, lehden toimittajan Dave Greenin teknologia-aiheinen webbisivu.
• Games Press (Arkistoitu – Internet Archive), lehden toimittajan Jonathan Daviesin katsaus tietokonepelimaailmaan.
• The Weekly, Jonathan Nashin ja Mil Millingtonin webbisivu.
• Things My Girlfriend and I Have Argued About, webbisivu, johon Millingtonin esikoisromaani perustuu.
• Kieron Gillen's workblog, C-Monsterin eli Kieron Gillenin blogi.
• Amiga History Guide: Amiga Power, toinen versio lehden historiasta.
• It's a skull, OctaMED-musiikkitiedosto jonka lukija lähetti lehteen. Tätä voi soittaa Windowsissa DeliPlayerilla tai Linuxissa XMMS:llä ja ModPlugilla.