Alice Sara Ott
Alice Sara Ott (s. 1988) on saksalais-japanilainen pianisti. Hänen isänsä on saksalainen ja äitinsä japanilainen. Hän ihastui pianoon 3-vuotiaana osallistuessaan vanhempiensa kanssa resitaaliin ja aloitti seuraavana vuonna soittotunnit. Ott pääsi 12-vuotiaana Karl-Heinz Kämmerlingin oppilaaksi Salzburgin Mozarteumiin. Vuonna 2002 hänestä tuli nuorin finalisti kansainvälisen Hamamatsu-pianokilpailun historian aikana, ja hänet nimettiin sen "lupaavimmaksi artistiksi". Hänen muihin kilpailumenestyksiinsä kuuluvat ensipalkinnot Köthenin Bach-kilpailussa (2003) ja kansainvälisessä Val Tidone -musiikkikilpailussa.[1]
Ott turvasi suuren ja lojaalin seuraajakunnan olemassaolon Japanissa vuonna 2006 osallistumalla vuosikymmenen ajan kestäneeseen "100 kansainvälistä pianistia" -sarjaan sen loppuvaiheessa. Hän on kertonut pyrkivänsä jakamaan klassista musiikkia niin laajalle yleisölle kuin mahdollista, koska ei pidä sitä vain rikkaille, koulutetuille varattuna taidemuotona vaan katsoo kouluttautumisen kuuntelun kautta riittävän.[1]
Ottin kansainvälinen ura kasvoi korkean profiilin debyyttien muodossa Euroopan maissa. Näihin kuuluu Maurice Ravelin pianokonserton (G-duuri) esitys Zürichin Tonhalle-orkesterin ja David Zinmanin kanssa vuonna 2006. Vuonna 2008 huomattavaksi menestykseksi osoittautui pääsy Baselissa Murray Perahian korvaaminen lyhyellä varoitusajalla resitaalissa. Kamarimusiikin merkeissä Ott pääsi debytoimaan Luzernin (2010) ja Verbierin festivaaleille (2012). Seuraavien vuosien kohokohtiin kuuluivat ensiesiintymiset Toronton ja Chicagon sinfoniaorkesterien sekä Los Angelesin filharmonikkojen kanssa, ensiresitaali Wigmore Hallissa ja yhteistyökiertue Ólafur Arnaldsin kanssa.[1]
Ott solmi eksklusiivisen levytyssopimuksen Deutsche Grammophonin kanssa vuonna 2008. Seuraavana vuonna ilmestyi debyyttialbumi, jolla hän tulklitsi Franz Lisztin haastavat Transsendentaaliset etydit. Seuraava albumi koostui Frédéric Chopinin kaikista valsseista; levy ilmestyi tammikuussa 2010 säveltäjän kaksisataavuotissyntymäpäiväjuhlien kunniaksi. Ensimmäinen orkesterilevytys samalle levymerkille koostui Pjotr Tšaikovskin ja Lisztin konserttojen levytyksestä Thomas Hengelbrockin johtamien Münchenin filharmonikkojen kanssa. Tämä levy toi Ottille "vuoden nuoren artistin" tittelin Echo Klassik -palkintojenjaossa. Hänen muiden levytystensä joukossa on tulkintoja Ludwig van Beethovenin, Modest Mussorgskin, Franz Schubertin, Clara Schumannin, Igor Stravinskyn, Edvard Griegin, Claude Debussyn, Erik Satien ja Ravelin teoksista.[1]
Helmikuussa 2019 Ott julkisti tiedon saamastaan MS-taudin diagnoosista. Hänen siskonsa on pianisti Mona Asuka Ott.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Deutsche Grammophon: Alice Sara Ott (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Around the Music Festival: Alice-Sara Ott announces multiple sclerosis
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Viralliset sivut (englanniksi)