Aleksandra Ionowa
Aleksanteri Ahola-Valo | Andreas Alariesto | Annukka Grönlund | Martti Innanen | Einari Junttila | Arto Ali-Eskola | Edvin Hevonkoski | Enni Id | Aleksandra Ionowa | Alice Kaira | Matias Keskinen | Nikolai Lehto | Jussi Löf | Kalervo Palsa | Matti Rutanen | Veijo Rönkkönen | Ilmari Salminen | Olli Seppänen | Kaarina Staudinger-Loppukaarre | Vihtori Storck | Ilkka Juhani Takalo-Eskola | Heikki Tuomela | Ensio Tuppurainen | Sigurd Wettenhovi-Aspa
William Blake | Aleksanteri Ahola-Valo | Banksy | Jean-Michel Basquiat | Hieronymus Bosch | Salvador Dalí | Jean Dubuffet | Max Ernst | H. R. Giger | Alex Grey | Keith Haring | Edward Hicks | Frida Kahlo | Theodor Kittelsen | Mati Klarwein | Paul Kondas | Séraphine Louis | Gustave Moreau | Grandma Moses | Niko Pirosmani | Maria Primatšenko | Henri Rousseau
Aleksandra Ionowa (19. huhtikuuta 1899 Lahti – 14. huhtikuuta 1980 Lahti[1]) oli "mystisen taiteen mestariksi" nimitetty suomenvenäläinen kuvataiteilija.
Rikkaaseen venäläisperheeseen syntynyt Aleksandra opiskeli Helsingissä venäläisessä kimnaasissa aatelisten joukossa. Valmistuttuaan hän piti vuosina 1918–1933 kodissaan sotilaskahvilaa[1].
Ionowa koki elämänsä kannalta ratkaisevan henkisen kokemuksen 14. heinäkuuta 1946. Hän kuvaili kokemusta näin: "Taivas oli minussa ja minä olin taivaassa". Tämän jälkeen hän tunsi olevansa taiteilija, ja tuotti piirustuksia, maalauksia sekä musiikki-improvisaatioita, johon ei ollut aiemmin kyennyt. Ionowan taide onkin herättänyt kiinnostusta erityisesti rajatiedon harrastajien piirissä ja taidetta on käsitelty rajatiedon lehdessä Ultrassa sekä Ultra-päivillä.[2]
Taiteilijan kyvyt saaneen Ionowan mukaan ”lahjaksi saatu pitää lahjaksi antaa”, joten hän ei koskaan myynyt teoksiaan, vaan antoi niitä lahjoituksina. Niukan elantonsa hän sai luontaistaloudesta.
Julkisuuteen Aleksandra Ionowa astui vasta vuonna 1964 kirkkoherra Voitto Viron saattelemana. Samana vuonna pidettiin hänen ensimmäinen näyttelynsä Helsingissä. Voitto Viron vuonna 1965 kokoaman, Ionowan taiteesta kertovan kirjan Taivas oli minussa mukaan teoksia oli silloin noin 4 000, mutta Ionowa-seuran edustajan mukaan niitä voi nykyään olla jopa kymmenen tuhatta. Taiteilija itse sanoi, että hänellä oli aina inspiraatio.
Ionowan taiteessa erikoista on hänen käyttämiensä tekniikoiden monipuolisuus sekä työskentelytavan nopeus. Useimmat guassi-, hiili-, liitu-, lyijykynä-, pastelli- ja öljyvärityöt on tehty muutamassa minuutissa, eikä niitä ole korjailtu jälkeenpäin.
Vuonna 1969 perustettiin Ionowan Seura, jolle Ionowa lahjoitti toistatuhatta taideteosta käsittäneen kokoelmansa. Niitä varten perustettiin vuonna 1973 Ionowa-Säätiö, joka talletti teokset vuonna 1975 Lahden taidemuseoon.[1][3] Seura julkaisi myös LP-levyn nimeltään Aleksandra Ionowa Soittaa Ja Lukee Mietelmiään - Improvisations On The Piano And Reflections In Verse. Ionowan teoksia on ollut näytteillä myös muun muassa Valamon Kulttuurikeskuksessa Heinävedellä.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Kuolleita (maksullinen artikkeli) Helsingin Sanomat 27.4.1980, HS Aikakone. Viitattu 21.3.2018.
- ↑ Ionowa-seura ry. Uskonnot Suomessa: Uskonnot Suomessa -hanke. Arkistoitu 2.4.2015. Viitattu 16.8.2012.
- ↑ Lahden museot saavat lisää teoksia (maksullinen artikkeli) Helsingin Sanomat 30.10.1975, HS Aikakone. Viitattu 21.3.2018.
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ionowa, Aleksandra: Taivas oli minussa: Aleksandra Ionowan taidetta. (Esitellyt Voitto Viro) Helsinki: WSOY, 1965.
- Ionowa, Aleksandra: Kuvia ja mieterunoja. Lahti: Ionowa-seura, 1971.
- Kopponen, Väinö: ”Aleksandra Ionowa: Ionowan taiteen symboliikasta”, Ionowa-kokoelma: Lahden kaupunginmuseo. (Toimittanut Ulla Korhonen) Lahti: Ionowa-seura & Lahden kaupunki, 1979. ISBN 951-849-009-0
- Kopponen, Väinö: Aleksandra Ionowa: Toisenlaisen todellisuuden kuvaaja. (Esitelmä Aleksandra Ionowan näyttelyssä Jyväskylän Kesässä 30.6.1980) Turku: Karatas, 1980.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| ||||||||||
