A.T. Eko
A.T. Eko (s. 9. huhtikuuta 2001)[1] on suomenhevonen ja vuoden 2010 ravikuningas.[2] Sen isä on Suikun Ero ja emä A.T. Viksu. Sen säkäkorkeus on 159 cm.[1]. A.T. Ekon omistaa Einari Vidgrén Oy, ja sitä ohjasti hevosen valmentaja Eero Hakkarainen. Ori lopetti kilpauransa vuonna 2012.
Vieremäläinen liikemies Einari Vidgrén osti A.T. Ekosta puolet, kun hevonen oli viisivuotias. Hevosen yhteisomistajuus tuotti ongelmia, ja lopulta Vidgrén osti itselleen myös toisen osuuden. Myöhemmin A.T. Ekolle tuli ongelmia, ja sen luultiin nuoruutensa liian kovien kilpailujen takia olevan jo uransa lopulla, mutta Eero Hakkaraisen valmennuksessa se onnistui 9-vuotiaana nousemaan ravikuninkaaksi.[3] Hevosen nimen etuliite tulee köyliöläisestä hevosenkasvattajasta Aapo Teperistä, jonka tilalla syntyneiden A.T.-hevosten joukossa on monta tähtijuoksijaa.[4]
A.T. Eko on voittanut muun muassa L. Fabritius -muistoajon, Satakunta Seniorin, Savo-ajon sekä useita V75- ja V75 -finaalilähtöjä. Kylmäverihevosten Suur-Hollola-ajossa se oli toinen vuonna 2007.[1] Ravikuninkaan tittelin A.T. Eko saavutti Oulun kuninkuusraveissa 2010. Ori voitti kaksi osalähtöä ja sijoittui mailin matkalla toiseksi.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Sukuposti Viitattu 26.7.2010
- ↑ I.P. Vipotiina ja A.T. Eko loistivat Oulussa (Arkistoitu – Internet Archive).
- ↑ a b Linna, Tommi: Miehet itkivät, kun A.T. Eko voitti. Helsingin Sanomat 26.7.2010 s. A 15.
- ↑ Aapo Teperin kasvatit keräävät mainetta raviradoilla[vanhentunut linkki]