Yrjö I (Iso-Britannia)
Yrjö I (Georg Ludwig); (28. toukokuuta 1660 Leineschloss-palatsi, Hannover, Braunschweig-Lüneburgin herttuakunta – 11. kesäkuuta 1727 Osnabrückin piispanlinna, Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta) oli Ison-Britannian ja Irlannin kuninkaana vuosina 1714–1727. Yrjö I oli Hannoverin vaaliruhtinas ja ensimmäinen Hannover-sukuinen Britannian hallitsija.[1]
| Yrjö I | |
|---|---|
 | |
| Ison-Britannian ja Irlannin kuningas | |
| Valtakausi |
1. elokuuta 1714 – 11. kesäkuuta 1727 |
| Kruunajaiset | 20. lokakuuta 1714 |
| Edeltäjä | Anna |
| Seuraaja | Yrjö II |
| Syntynyt |
28. toukokuuta 1660 Leineschloss-palatsi, Hannover, Braunschweig-Lüneburg, Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta |
| Kuollut |
11. kesäkuuta 1727 (67 vuotta) Osnabrück, Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta |
| Hautapaikka | Ernst Augustin mausoleumi, Herrenhausenin linnan puisto, Berggarten, Hannover |
| Puoliso |
Sophia Dorothea Celle ( 1682; ero. 1694) |
| Lapset | |
| Koko nimi | Georg Ludwig |
| Suku | Hannover |
| Isä | Ernst August |
| Äiti | Hannoverin Sofia |
| Uskonto | protestantti |
| Nimikirjoitus |
 |
Suku
muokkaaGeorg Ludwigin vanhemmat olivat Braunschweigin vaaliruhtinas Ernst August ja vaaliruhtinatar Sofia von Hannover.[1] Hänellä oli kuusi sisarusta, joista hän oli vanhin lapsi. Hänen sisarestaan Sofia Charlottesta (1668–1705) tuli Preussin kuningatar Fredrik I:n puolisona. Kolme hänen veljistään oli upseereita, jotka kaatuivat taisteluissa. Nuorimmasta veljestä Ernst Augustista, Yorkin ja Albanyn herttuasta (1674–1728) tuli Osnabrückin ruhtinaspiispa.
Yrjön läheisin sukulaisside edeltäneeseen Stuart-hallitsijasukuun kulki hänen äidinäitinsä Elisabet Stuartin kautta. Tämä oli Jaakko I:n tytär ja Kaarle I:n sisar. Yrjön perintöoikeus kruunuun oli hatara, mutta uuden Ison-Britannian vallanperimyslain myötä voimistunut parlamentti käytti oikeuttaan päättää hallitsijasta ja sivuutti monet edellisen monarkin Annan lähisukulaiset. Niinpä koko ikänsä Hannoverissa eläneestä, englantia tuskin osanneesta Yrjö I:stä tuli 54-vuotiaana Ison-Britannian kuningas. Hän ohitti vallanperimyksessä noin 60 katolista sukulaistaan.[2]
Kuningas
muokkaaEspanjan perimyssodan aikana (1701–1714) Yrjö taisteli kunniakkaasti ranskalaisia vastaan. Englannin whig-poliitikot alkoivat palvella hänen suosiotaan, mutta monet toryt pysyivät uskollisina "vanhalle kruununtavoittelijalle" eli James Edward Stuartille. Kun Yrjön äiti vaaliruhtinatar Sofia von Hannover kuoli kesäkuussa 1714, hänestä tuli Hannoverin valtaistuimen perillinen, ja kuningatar Annan kuoltua elokuussa 1714, juuri hallituksen haltuuunsa saaneet whigit johdattivat hänet valtaan.[1]
Yrjön pitkien poissaolojen vuoksi luotiin de facto pääministerin virka, jota hoiti ensimmäisenä Robert Walpole. Hän vieraili hallituskautensa aikana kuusi kertaa kotimaassaan Hannoverissa.[2]
Yrjö muodosti pääosin whigeistä koostuvan ministeristön. Vaikka jakobiittien kapinat vuosina 1715 ja 1719 tukahdutettiin helposti, hän ei ollut suosittu hallitsija Englannissa. Rumia huhuja hänen vangitun puolisonsa kohtelusta levitettiin laajalti, ja hänen kahden saksalaisen rakastajattarensa ahneus toi huonoa mainetta hänen hovilleen. Hän yritti kuitenkin uutterasti täyttää velvoitteensa uutta valtakuntaansa kohtaan. Koska hän ei osannut puhua englantia, hän kommunikoi ministereidensä kanssa ranskaksi. Vaikka hän lopetti osallistumisen hallituksen kokouksiin, hän tapasi keskeisten ministerien kanssa yksityisesti – askel, joka johti hallituksen rappeutumiseen, sillä hallitus oli suurelta osin johtanut maata kuningatar Annan hallituskaudella. Hänen älykäs diplomaattinen harkintakykynsä antoi hänelle mahdollisuuden auttaa solmimaan liiton Ranskan kanssa vuosina 1717–1718. Siitä huolimatta hänen oli usein vaikea saada tahtoaan lävitse sisäpolitiikassa, jossa hänen täytyi olla tekemisissä vahvatahtoisten ministerien kanssa kuten Robert Walpole, James Stanhope ja Charles Townshend. Vuosina 1716–1717 Townshend ja Walpole erosivat hallituksesta protestina Stanhopen väitetyille yrityksille muokata Englannin ulkopolitiikkaa Yrjön Hannoverissä olevien maaomistusten tarpeisiin. Liittoutumalla Yrjön pojan, Walesin prinssin (tuleva Yrjö II) kanssa, jota kuningas vihasi, nämä toisinajattelijat muodostivat tehokkaan oppositioliikkeen whig-puolueen sisälle.[1]
Avioliitto ja lapset
muokkaaTuore kuningas saapui Isoon-Britanniaan ilman Ahldenin linnaan vangittua puolisoaan, herttuatar Sophia Dorothea Celleä, joka oli syyllistynyt puolisonsa luota karkaamiseen suunnitteluun. Avioero astui voimaan vuonna 1694.[3]
Heillä oli kaksi lasta:
- Walesin prinssi Georg August (tuleva Yrjö II) (1683–1760), jonka kanssa Yrjö oli huonoissa väleissä[2]
- prinsessa Sophia Dorothea (1687–1757), avioitui Preussin kruununprinssi Friedrich Wilhelmin kanssa, jonka puolisona hän oli tuleva Preussin kuningatar; heille syntyi 14 lasta, joista yksi oli seuraava kuningas Fredrik II Suuri ja tytär Luise Ulrike, joka oli Ruotsin kuningatar
Yrjöllä oli mukanaan kaksi rakastajatarta, jotka synnyttivät hänelle useita lapsia, jotka tosin eivät olleet perillisen asemassa. Melusine von der Schulenburgin, Kendallin ja Munsterin herttuattaren (1667–1743) kanssa hänellä oli vuosina 1692, 1693 ja 1701 syntyneet kolme tytärtä.[4]
Viimeiset vuodet
muokkaaRobert Walpolen pyynnöstä Yrjö I elvytti Bathin ritarikunnan vuonna 1725, minkä ansiosta Walpole pystyi palkitsemaan tai hankkimaan poliittisia kannattajia myöntämällä heille kunniamerkkejä. Walpolesta tuli erittäin voimakas ja hän pystyi suurelta osin nimittämään itse valitsemansa ministerit. Toisin kuin edeltäjänsä kuningatar Anna, Yrjö I osallistui harvoin hallituksen kokouksiin. Suurin osa hänen viestinnästään ja keskusteluistaan ministeriensä kanssa oli yksityistä, ja hänellä oli huomattava vaikutusvalta vain Ison-Britannian ulkopolitiikkaan. Lordi Charles Townshendin avulla hän ratifioi Ison-Britannian, Ranskan ja Preussin Hannoverin sopimuksen, joka oli suunniteltu vastapainoksi Itävallan ja Espanjan väliselle Wienin sopimukselle ja suojelemaan brittiläistä kauppaa.
Vaikka yhä enemmän riippuvaisena Walpolesta, Yrjö olisi silti voinut korvata ministerinsä tahtonsa mukaan. Walpole itse asiassa pelkäsi joutuvansa eroon virastaan Yrjö I:n hallituskauden lopulla, mutta tällaiset pelot loppuivat, kun Yrjö kuoli kotimaahansa Hannoveriin tekemänsä matkan aikana. Hän sai aivoinfarktin Deldenin ja Nordhornin välisellä tiellä 9. kesäkuuta 1727, ja hänet vietiin vaunuilla noin 90 km itään, nuorimman veljensä Ernst Augustin, Osnabrückin ruhtinaspiispan palatsiin. Hän kuoli 67-vuotiaana kaksi päivää saapumisen jälkeen 11. kesäkuuta 1727.[3]
Perintö
muokkaaYrjö I haudattiin Hannoveriin Leineschloss-palatsin kirkon kappeliin. Toisen maailmansodan jälkeen hänen jäännöksensä siirrettiin Herrenhausenin linnan kappeliin. Leinescloss-palatsi paloi liittoutuneiden ilmahyökkäysten seurauksena vuonna 1943, ja kuninkaan sekä hänen vanhempiensa jäännökset siirrettiin kuningas Ernst Augustin 1800-luvulla rakennettuun mausoleumiin Berggarteniin, Herrenhausenin linnan puistoon.
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c d George I | King of Great Britain & Elector of Hanover | Britannica www.britannica.com. 29.7.2024. Viitattu 27.8.2024. (englanniksi)
- ↑ a b c George I (r. 1714-1727) The Official Website of British Monarchy. Viitattu 14.3.2016.
- ↑ a b Sophia Dorothea | Queen of Prussia, Consort of George I, Electress of Hanover | Britannica www.britannica.com. Viitattu 25.8.2024. (englanniksi)
- ↑ Sophia Dorothea Encyclopaedia Britannica. Viitattu 8.4.2018.
Aiheesta muualla
muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Yrjö I (Iso-Britannia) Wikimedia Commonsissa
.svg){kind=small}
|
Edeltäjä: Anna |
Ison-Britannian kuningas 1714–1727 |
Seuraaja: Yrjö II |