Wikipedia

Woldemar Freedericksz

Adolf Andreas Woldemar Freedericksz (ven. Владимир Борисович Фредерикс, Vladimir Borisovitš Frederiks; 28. marraskuuta (J: 16. marraskuuta) 1838 Pietari, Venäjä – 1. heinäkuuta 1927 Kauniainen, Suomi)[1][2] oli Venäjän armeijassa palvellut ratsuväenkenraali ja kreivi, joka toimi Venäjän viimeisenä hoviministerinä keisari Nikolai II:n aikana vuosina 1897–1917. Hän oli keisarin luotettu ystävä. Freedericksz kuului nimellisesti Suomen aateliin ja asui Venäjän vallankumouksen jälkeen viimeiset vuotensa Suomessa.

Woldemar Freedericksz
Woldemar Freedericksz 1890-luvun jälkipuoliskolla.
Woldemar Freedericksz 1890-luvun jälkipuoliskolla.
Venäjän hoviministeri
18. toukokuuta 1897 – 12. maaliskuuta 1917
Monarkki Nikolai II
Edeltäjä Illarion Vorontsov-Daškov
Seuraaja virka lakkautettu
Henkilötiedot
Syntynyt28. marraskuuta 1838
Pietari, Venäjä
Kuollut1. heinäkuuta 1927 (88 vuotta)
Kauniainen, Suomi

Sukutausta

muokkaa

Freerederickszin vanhemmat olivat jalkaväenkenraali Bernhard (Boris) Freedericksz ja liivinmaalaiseen aateliin kuulunut Emma Matilda Helene von Wulff.[1] Freedricksz-aatelissuku polveutui Arkangelissa 1700-luvun alkupuolella asuneesta kauppiaasta, joka oli mahdollisesti kotoisin Hollannista.[3] Woldemar Freederickszin isoisoisä Johan (Ivan) Freedericksz sai keisarinna Katariina Suurelta paronin arvon vuonna 1773. Suku oli omistanut vuodesta 1774 Taubilan eli Touvilan lahjoitus­maan Pyhäjärvellä niin sanotun Vanhan Suomen alueella.[4] Bernhard Freederickszin suku naturalisoitiin Suomen ritarihuoneelle vuonna 1853.[3]

Sotilasura ja perhe

muokkaa
 
Freedericksz Ilja Repinin luonnoksessa maalaukseen valtakunnanneuvoston juhlaistunnosta 1902.

Freedericksz sai opetuksensa kotona.[5] Hän kirjautui vuonna 1856 standaarijunkkarina Ratsastavaan henkivartioväkeen. Hänet ylennettiin 1858 kornetiksi, 1860 luutnantiksi, 1863 aliratsumestariksi, 1866 ratsumestariksi ja 1869 everstiksi. Vuonna 1871 hänet korotettiin keisarin sivusadjutantiksi ja vuonna 1879 kenraalimajuriksi keisarin seurueessa. Freedericksz toimi vuosina 1875–1881 Ratsastavan henkivartioväen ja vuosina 1881–1891 Henkivartioväen 1. ratsuväkidivisioonan 1. prikaatin komentajana. Vuonna 1891 hänet ylennettiin kenraaliluutnantiksi ja nimitettiin hovitallien johtajaksi ja hänelle myönnettiin hovitallimestarin arvo.[1]

 
Freederickszin tytär Eugenie hovineidin asussa 1890-luvulla.

Freedericksz nai vuonna 1866 Pietarissa keisarinnan hovineidin Hedvig (Jadviga) Johanna Alexandrina Boguševskajan (1838–1919), joka oli salaneuvos Alois Boguševskin tytär ja eversti Nikolai Zeholevskin leski. Heillä oli kaksi tytärtä, Eugenie (Nina) Valeria Josefina (1867–1950) ja Emma Helena Sofia (1869–1945), joista molemmista tuli keisarinnan hovineitejä.[1] Eugenie oli naimisissa kenraalimajuri Vladimir Vojeikovin kanssa.

Freedericksz omisti useita kivitaloja Pietarissa sekä maita Suomessa ja Hatsinassa.[5] Hän peri vuonna 1874 kuolleelta isältään muun muassa Siiverskan kartanon Inkerinmaalla.[6]

Hoviministerinä

muokkaa
 
Freedericksz (vas.) ja Venäjän pääministeri Pjotr Stolypin (oik.) vuonna 1910 keisarillisella Standart-huvijahdilla.

Freedericksz toimi vuodesta 1893 hoviministerin apulaisena. Hänet korotettiin vuonna 1896 keisarin kenraaliadjutantiksi ja määrättiin seuraavan vuoden kesäkuussa virkaa toimittavaksi hoviministeriksi sekä samassa yhteydessä Venäjän ritarikuntien kansleriksi.[1] Nikolai II oli erottanut edellisen hovimisterin, kreivi Illarion Vorontsov-Daškovin.[7] Freederickszin virka vakinaistettiin vuonna 1898. Samana vuonna hänestä tuli muiden tehtäviensä ohella keisarin pääesikunnan päällikkö, ja vuonna 1899 hänet ylennettiin ratsuväenkenraaliksi. Freedericksz nimitettiin marraskuussa 1905 myös Venäjän valtakunnanneuvoston jäseneksi.[1]

Freedericksz sai lukuisia venäläisiä ja ulkomaisia korkeita kunniamerkkejä, muun muassa Pyhän Andreaksen, Ruotsin seraafiimiritarikunnan, Preussin Mustan kotkan ritarikunnan, Italian annuciata-ritarikunnan ja Tanskan elefanttiritarikunnan merkit ja suurristit.[1] Nikolai II korotti Freederickszin kreiviksi 6. maaliskuuta 1913 Romanovien hallitsijasuvun 300-vuotisen vallassaolon kunniaksi järjestettyjen juhlallisuuksien yhteydessä.[8][1] Hänet merkittiin kreivinä Venäjän ritarihuoneelle,[1] mutta arvoa ei koskaan naturalisoitu Suomen ritarihuoneelle.[3]

Freedericksz oli pääministeri Pjotr Stolypinin vierellä, kun tämä salamurhattiin Kiovan oopperatalossa syyskuussa 1911.[9]

Ensimmäisen maailmansodan aikana Freedericksz oleskeli keisarin seurana Mogiljovin päämajakaupungissa. Helmikuun vallankumouksen alettua hänen talonsa Pietarissa ryöstettiin ja poltettiin ensimmäisten joukossa 12.–13. maaliskuuta (27.–28. helmikuuta) 1917.[5] Freedericksz joutui virkansa puolesta varmentamaan allekirjoituksellaan Nikolai II:n kruunustaluopumisasiakirjan Pihkovassa 15. (2.) maaliskuuta.[1]

Viimeiset vuodet

muokkaa
 
Freederickszin hautakivi Kauniaisten hautausmaalla.

Vallankumouksen jälkeen Freedericksz pidätettiin 22. (9.) maaliskuuta 1917 Gomelissa ja oli pari päivää vangittuna Pietarissa Taurian palatsissa.[5] Hän sai eron sotapalveluksesta 79-vuotiaana huhtikuussa 1917 ja asettui asumaan omistamaansa Taubilan kartanoon, jonka hän kuitenkin myi seuraavana vuonna Karl Fazerille.[1] Freederickszin vaimo Hedvig kuoli keuhkokuumeeseen Pietarissa lokakuussa 1919. Saatuaan luvan neuvostohallitukselta Freedericksz muutti tyttärineen pysyvästi Suomeen vuonna 1924.[5] Hän asettui asumaan Kauniaisiin, jossa kuoli 88-vuotiaana vuonna 1927. Hänen aatelissukunsa sammui Suomessa hänen kuollessaan ilman miespuolista perillistä. Hänen molemmat tyttärensä muuttivat myöhemmin Ruotsiin ja kuolivat siellä.[1]

Freedericksz on haudattu Kauniaisten hautausmaalle. Samaan hautaan on siirretty Ruotsista tytär Eugenian ja tämän miehen Vladimir Vojeikovin jäännökset.

Lähteet

muokkaa
  1. ↑ a b c d e f g h i j k l Freedericksz, Adolf Andreas Woldemar Suomalaiset kenraalit ja amiraalit Venäjän sotavoimissa 1809–1917. Biografiakeskus, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  2. ↑ Фредерикс Владимир Борисович (venäjäksi) Большая советская энциклопедия. Viitattu 17.3.2013.
  3. ↑ a b c Freedricksz. Suvut ja vaakunat, Suomen Ritarihuone.
  4. ↑ Jyrki Paaskoski: Freedericksz, Andrei von (1759–1843) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 18.7.2000. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  5. ↑ a b c d e Фредерикс Владимир Борисович Hrono.ru (venäjäksi). Viitattu 19.8.2024.
  6. ↑ Усадьба барона Фредерикса (venäjäksi) Viitattu 17.3.2013.
  7. ↑ A. A. Mossolov: At the Court of the Last Tsar: Chapter III - The Emperor Nicholas II and his entourage (englanniksi) Viitattu 17.3.2013.
  8. ↑ Фредерикс Владимир Борисович (venäjäksi) "Белая Россия". Viitattu 17.3.2013.
  9. ↑ Richard Pipes: The Russian Revolution 1899–1919, s. 187. The Harvill Press 1990.

Aiheesta muualla

muokkaa
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Woldemar_Freedericksz&oldid=22583590”