William Holden
William Holden (alk. William Franklin Beedle, Jr.; 17. huhtikuuta 1918 O'Fallon, Illinois, Yhdysvallat – 12. marraskuuta 1981 Santa Monica, Kalifornia, Yhdysvallat) oli yhdysvaltalainen Oscar-palkittu näyttelijä. Hänet valittiin vuonna 1999 Amerikan elokuvainstituutin kaikkein legendaarisempien elokuvatähtien listalle sijalle 25.[1]
William Holden | |
---|---|
William Holden vuonna 1954. |
|
Henkilötiedot | |
Koko nimi | William Franklin Beedle, Jr. |
Syntynyt | 17. huhtikuuta 1918 O'Fallon, Illinois, Yhdysvallat |
Kuollut | 12. marraskuuta 1981 (63 vuotta) Santa Monica, Kalifornia, Yhdysvallat |
Ammatti | näyttelijä |
Puoliso | Brenda Marshall (1941–1971) |
Näyttelijä | |
Taiteilijanimet | Bill Holden |
Aktiivisena | 1938–1981 |
Palkinnot | |
Oscar-palkinto (1954) |
|
Aiheesta muualla | |
Viralliset kotisivut | |
IMDb | |
Elonet | |
AllMovie | |
Ura
muokkaaHolden aloitti uransa 1930-luvun lopussa, ja elokuva Kultapoika (1939), jossa hän näytteli Barbara Stanwyckin kanssa, teki hänestä tähden. Hän ehti näytellä useissa elokuvissa ennen liittymistään Yhdysvaltain armeijaan ja toiseen maailmansotaan. Sodan jälkeen hänen uransa ei kuitenkaan ottanut tulta, ja hän oli jo jäämässä unohduksiin, kun hän teki comebackin elokuvassa Auringonlaskun katu (1950). Hän sai ensimmäisen Oscar-ehdokkuutensa tästä elokuvasta. Elokuvan jälkeen hän teki 1950-luvulla lukuisia klassikoksi muuttuneita elokuvia, kuten Eilen syntynyt (1950), Päivien kimallus (1955) ja Vankileiri 17 (1953), josta hän sai parhaan miespääosan Oscarin.
Menestyksestään huolimatta Holden alkoi kuitenkin vakavasti alkoholisoitua. Hän teki vielä paljon suosittuja elokuvia myös uransa loppupuolella. Näitä olivat muun muassa Poreilua Pariisissa (1964), Casino Royale (1967), Hurja joukko (1969) ja Kasvot kuvaruudussa (1976), josta hän sai viimeisen Oscar-ehdokkuutensa.
Holdenin viimeiseksi elokuvaksi jäi Blake Edwardsin ohjaama komedia S.O.B.
Yksityiselämä
muokkaaHolden meni naimisiin Brenda Marshallin kanssa vuonna 1941. Pariskunta sai kolme lasta. He erosivat vuonna 1971 myrskyisän avioliiton jälkeen. Holden oli tulevan Yhdysvaltain presidentin Ronald Reaganin bestman tämän mennessä naimisiin Nancy Davisin kanssa vuonna 1952. 12. marraskuuta 1981 vahvasti humaltunut Holden liukastui ryijyyn, löi päänsä pöytään ja kuoli verenhukkaan. Hänen ruumiinsa löytyi neljä päivää myöhemmin. Hän oli kuollessaan 63-vuotias. Hänet tuhkattiin, ja tuhka siroteltiin Tyyneen valtamereen.
Valikoitu filmografia
muokkaa- Kultapoika (1939)
- Meidän kaupunkimme (1940)
- Eilen syntynyt (1950)
- Auringonlaskun katu (1950) (Oscar-ehdokkuus)
- Viattomuus kadulta (1953)
- Vankileiri 17 (1953) (Oscar-palkinto)
- Pako erämaalinnakkeesta (1953)
- Toko-Rin sillat (1954)
- Mies, jonka minulle annoit (1954)
- Kaunis Sabrina (1954)
- Arpa on heitetty (1954)
- Rakkauden huviretki (1955)
- Päivien kimallus (1955)
- Kwai-joen silta (1957)
- Avain (1958)
- Ratsuväen urhot (1959)
- Suzie Wongin maailma (1960)
- Leijona (1962)
- Poreilua Pariisissa (1964)
- Alvarez Kelly (1966)
- Casino Royale (1967)
- Paholaisen prikaati (1968)
- Hurja joukko (1969)
- Liekehtivä torni (1974)
- Kasvot kuvaruudussa (1976) (Oscar-ehdokkuus)
- Kirous (1978)
- Fedora - arvoituksellinen nainen (1978)
- The Earthling (1980)
- S.O.B. - sekoilijan otollinen bisnes (1981)
Lähteet
muokkaaAiheesta muualla
muokkaa- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta William Holden Wikimedia Commonsissa