Wilhelm Tell (ooppera)
Wilhelm Tell (Guillaume Tell) on Gioachino Rossinin säveltämä nelinäytöksinen ooppera. Teoksen libreton kirjoittivat Victor-Joseph Étienne de Jouy ja Hippolyte Louis Florent Bis. Perustana libretolle oli Friedrich Schillerin näytelmä Wilhelm Tell sekä Jean Pierre Claris de Florianin kertomus Guillaume Tell ou La Suisse libre. Teoksen kantaesitys oli 3. elokuuta 1829 Pariisin oopperassa.[1]
| Wilhelm Tell | |
|---|---|
 Guillaume Tellin alkuperäisen libereton nimilehti vuodelta 1829. |
|
| Alkuperäinen nimi | Guillaume Tell |
| Säveltäjä | Gioachino Rossini |
| Libretto | Victor-Joseph Étienne de Jouy ja Hippolyte Louis Florent Bis |
| Tyylilaji | grand opéra |
| Kantaesitys |
3. elokuuta 1829 Pariisin ooppera |
Äänitiedostojen kuunteluohjeet
Wilhelm Tell on ranskalaisen grand opéran merkkiteoksia. Rossini löysi teoksessa uuden tyylin, jota hän ei kuitenkaan jatkanut, sillä Wilhelm Tell jäi Rossinin viimeiseksi oopperaksi. Orkesterin käytössä on vaikutteita Étienne Méhulilta ja Carl Maria von Weberiltä. Wilhelm Tell oli mallina useille Giuseppe Verdin oopperoille ja niiden baritonipäähenkilöille (Wilhelm Tellin osa on baritoni), muun muassa Rigoletolle (oopperassa Rigoletto), Lunalle (Trubaduuri) ja Germontille (La Traviata).[2] Itävaltalainen esteetikko ja musiikkikirjailija Eduard Hanslick katsoi Sevillan parturin säveltäjän esiintyneen nyt entistä paljon syvällisempänä ja vakavampana taiteilijana, ja katsoi Rossinin tyylissä tapahtuneen muutoksen olleen vertaansa vailla taidemusiikin historiassa.[3]
Wilhelm Tell on Rossinin 38. ja viimeinen ooppera. Teoksen ilmestymisen jälkeen Rossini lopetti säveltämisen lähes kokonaan ja eli loppuelämänsä toimettomana. Tälle on esitetty useita syitä: on sanottu, että Rossinin terveydentila olisi ollut huono. On myös ehdotettu, että hän aavisti, että hänen ylivoimansa oopperan alalla loppuisi ja että Giacomo Meyerbeerin suosio nousisi. Vuonna 1830 tapahtuneen heinäkuun vallankumouksen myötä Kaarle X menetti valtansa ja Rossinin sopimus Pariisin oopperan kanssa mitätöityi. Sopimuksen mukaan Rossini olisi tehnyt oopperalle viisi uutta teosta. Wilhelm Tell oli ensimmäinen ja seuraavaksi olisi ollut vuorossa Faust. On ehdotettu, että kun sopimus mitätöityi, Rossini menetti kiinnostuksensa. On myös sanottu, että Rossini ja muut säveltäjät pitivät Wilhelm Telliä Rossinin mestariteoksena ja Rossini katkeroitui, kun yleisö ei ollut siitä vaikuttunut.[4]
Monien Rossinin oopperoiden alkusoitot ovat tunnetumpia kuin varsinaiset teokset ja useita hänen oopperoidensa alkusoittoja esitetään konserteissa ikään kuin itsenäisinä orkesteriteoksina. Wilhelm Tellin alkusoitto on Rossinin tunnetuin alkusoitto.[1]
Wilhelm Tell on kaikista oopperoista pisimpiä; sen esittäminen kokonaisuudessaan kestää noin kuusi tuntia. Tästä syystä siitä on yleensä saatu kuulla vain otteita. Suomessa Wilhelm Telliä ei ole esitetty.[3]
Roolit
muokkaaWilhelm Tellin roolit:[1]
| Hahmo | Ääniala | Hahmon kuvaus |
|---|---|---|
| Wilhelm Tell | baritoni | |
| Arnold Melethal | tenori | sveitsiläinen salaliittolainen |
| Walter Fürst | tenori | sveitsiläinen salaliittolainen |
| Melethal | basso | Arnoldin isä |
| Jemmy | sopraano | Tellin poika |
| Gessler | basso | Schwyzin ja Urin kantonien keisarillinen maavouti |
| Rudolph | tenori | Gesslerin jousiampujien johtaja |
| Ruodi | tenori | kalastaja |
| Leuthold | basso | paimen |
| Mathilde | sopraano | Habsburgin suvun prinsessa |
| Hedwig | mezzosopraano | Tellin vaimo |
| metsästäjä | basso |
Oopperan kuoro esittää hoviväkeä, sanansaattajia, paašeja, sotilaita, Gesslerin vartijoita, metsästäjiä, maalaisväkeä ja kansaa.[1]
Sijoittuminen
muokkaaAlkusoitto
muokkaaRossinin oopperoiden alkusoitot ovat tunnetumpia kuin varsinaiset teokset ja useita hänen oopperoidensa alkusoittoja esitetään konserteissa ikään kuin itsenäisinä orkesteriteoksina. Wilhelm Tellin alkusoitto on Rossinin tunnetuin alkusoitto. Motiivin puolesta alkusoitto on riippumaton oopperasta.[1]
Alkusoiton johdanto viittaa nuoren Arnoldin rakkauteen itävaltalaistyrannin siskoon, Mathildeen. Johdannossa soi viisi sooloselloa, jotka patarumpujen ukkosenjyrinä kahdesti keskeyttää. Ukkonen on tavallinen ilmiö Sveitsin vuoristoissa ja tässä se symbolisoi sveitsiläisten raivoa sortajan ikeen alla. Ukkonen väistyy ja englannintorvi soittaa Ranz des vachesin. Huilu kaikuu englannintorven perässä ja myöhemmin huilu tuo linnunlaulumaisen lisän perinteisen alppitorven kutsuun. Idyllin rikkoo trumpetilla annettu merkkiääni, jota seuraa reipas laukka, joka symbolisoi sveitsiläisten syöksyä kohti vapautta.[4]
Äänitykset
muokkaa |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Tämä Rossinin ooppera on pituudestaan huolimatta äänitetty melko useasti. Lähes kaikista äänityksistä on saatavana nykyaikainen CD-äänite, joka on pääsääntöisesti laajuudeltaan vähintään 3 CD-levyä.
- 1952: (italiaksi). RAIn Torinon orkesteri, johtajana Mario Rossi. Rooleissa: Giuseppe Taddei (Guillaume Tell), Mario Filippeschi (Arnoldo), Rosanna Carteri (Matilde), Graziella Sciutti (Jemmy), Fernando Corena (Gessler), Giorgio Tozzi (Gualtiero Fürst), Mitì Truccato-Pace (Edvige), Plinio Clablassi (Melchtal) sekä Antonio Pirino (Pescatore).
- 1956: (italiaksi). RAIn Milanon orkesteri, johtajana Mario Rossi. Rooleissa: Dietrich Fischer-Dieskau (Guillaume Tell), Gianni Jajai (Arnoldo), Anita Cerquetti (Matilde), Jolanda Mancini (Jemmy), Enrico Campi (Gessler), Giuseppe Modesti (Gualtiero Fürst), Giannella Borelli (Edvige), Ivan Sardi (Melchtal) sekä Antonio Pirino (Pescatore).
- 1958: (italiaksi). Lontoon sinfoniaorkesteri johtajanaan Vincenzo Bellezza. Keskeisissä rooleissa Gino Bechi (Guillaume Tell), Mario Filippeschi (Arnoldo) sekä O. Fineschi (Matilde).
- 1961: (ranskaksi). Karlsruhen oopperan orkesteri johtajanaan Marcel Couraud. Keskeisissä rooleissa: J. Borthayre (Guillaume Tell), T. Poncet (Arnoldo), I. Jaumillot (Matilde), A. Kotthof (Jemmy), A. Van Haasteren (Gessler), A. Van Kesteren (Gualtiero Fürst) sekä E. Muehl (Edvige).
- 1965: (italiaksi). Äänitetty livenä Napolissa ja johtajana oli Fernando Previtali. Keskeisissä rooleissa: Gian Giacomo Guelfi (Guillaume Tell), Gianni Raimondi (Arnoldo), Leyla Gencer (Matilde), Enrico Campi (Gessler), Anna Maria Rota (Edvige) sekä Paolo Washington (Melchtal).
- 1970: (ranskaksi). Pariisin oopperan orkesteri johtajanaan Alain Lombard. Keskeisissä rooleissa: E. Blanc (Guillaume Tell), Nicolai Gedda (Arnoldo) sekä A. Guiot (Matilde).
- 1972: (italiaksi). Äänitetty livenä Firenzessä, orkesterin johtajana Riccardo Muti ja keskeisissä rooleissa: Norman Mittelmann (Guillaume Tell), Nicolai Gedda (Arnoldo) sekä Eva Marton (Matilde).
- 1973: (ranskaksi). Royal Philharmonic Orchestra, johtajana Lamberto Gardelli sa keskeisissä rooleissa: Gabriel Bacquier (Guillaume Tell), Nicolai Gedda (Arnoldo), Montserrat Caballé (Matilde), Mady Mesplé (Jemmy), Louis Hendrikz (Gessler), Kolos Kovacs (Gualtiero Fürst), Jocelyne Taillon (Edvige), Gwinne Howell (Melchtal) sekä Charles Burles (Pescatore).
- 1979: (italiaksi). National Philarmonic Orchestra, johtajanaan Riccardo Chailly ja keskeisissä rooleissa: Sherrill Milnes (Guillaume Tell), Luciano Pavarotti (Arnoldo), Mirella Freni (Matilde), Della Jones (Jemmy), Ferruccio Mazzoli (Gessler), Nicolai Ghiaurov (Gualtiero Fürst), Elisabeth Connell (Edvige), John Tomlison (Melchtal) sekä Cesar Antonio Suarez (Pescatore).
- 1989: (italiaksi). Äänitetty La Scala -teatterin esityksessä joulukuussa 1988 oopperan omaa orkesteria johti Riccardo Muti ja keskeisissä rooleissa esiintyivät: Giorgio Zancanaro (Guillaume Tell), Chris Merritt (Arnoldo), Cheryl Studer (Matilde), Amelia Felle (Jemmy), Luigi Roni (Gessler), Giorgio Surjan (Gualtiero Fürst), Luciana D'Intino (Edvige), Franco De Grandis (Melchtal) ja Vittorio Terranova (Pescatore).
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c d e f Batta, András (päätoim.): Ooppera, s. 542–543. Köln: Könemann, 2005. ISBN 3-8331-1885-7
- ↑ Murtomäki, Veijo: Grand opéra Muhi. Sibelius-Akatemia. Viitattu 18.7.2013.
- ↑ a b Oiva Talvitie ja Kari Rydman (toim.): Sävelten maailma: musiikinkuuntelijan tietokirja, s. 303. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1956.
- ↑ a b Salter, Lionel (toim.): Gioacchino Rossini – Guillaume Tell – Overture to the Opera, s. III. Eulenburg, 1981.