Warren Clarke

brittiläinen näyttelijä

Warren Clarke, oik. Alan James Clarke (26. huhtikuuta 1947 Oldham, Lancashire, Iso-Britannia12. marraskuuta 2014 Iso-Britannia[1]) oli englantilainen näyttelijä, elokuvaohjaaja ja televisiotuottaja. Näyttelijänä Clarke on tunnettu muun muassa päärooleistaan televisiosarjoissa Yorkshiren etsivät, The Manageress ja Unohtuneet.

Warren Clarke
Henkilötiedot
Syntynyt26. huhtikuuta 1947
Oldham, Lancashire, Iso-Britannia
Kuollut12. marraskuuta 2014 (67 vuotta)
Ammatti näyttelijä
Puoliso Gail Lever (1968–1976)
Michelle Mordaunt (1987–2014)
Näyttelijä
Aktiivisena 1964–2014
Merkittävät roolit Andy Dalziel
(Yorkshiren etsivät)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Clarken ensimmäinen televisiorooli oli pitkäikäisessä saippuasarjassa Coronation Street, jossa hän esitti Kenny Pickupia vuonna 1966 ja Gary Baileyta vuonna 1968. Clarke esiintyi enimmäkseen vakavissa rooleissa, mutta esitteli vuonna 1988 myös koomikon kykyjään Oliver Cromwellina Mustan kyyn erikoisjaksossa.

Ensimmäisen merkittävän elokuvaroolin Clarke teki Diminä Stanley Kubrickin elokuvassa Kellopeliappelsiini (1971). Vuonna 1982 hän esitti neuvostoliittolaista toisinajattelijaa Clint Eastwoodin elokuvassa Firefox. Koomisempaa puoltaan hän pääsi esittämään eversti von Horstina komediassa Top Secret – huippusalaista.

Vuodesta 1996 Clarke esiintyi Andy Dalzielina BBC:n rikosdraamassa Yorkshiren etsivät. Vuodesta 2000 lähtien hän myös osittain tuotti sarjaa ja ohjasi muutaman jakson.

Clarken viimeinen roolityö oli Charles Poldarkin rooli televisiosarjassa Poldark. Hänen hahmonsa kuolinvuoteen ääressä tapahtuva kohtaus kuvattiin muutama viikko ennen näyttelijän kuolemaa.[2]

Valikoitu filmografia

muokkaa

Elokuvat

muokkaa
Elokuvat
Vuosi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Rooli
1971 Kellopeliappelsiini A Clockwork Orange Dim
1972 Antony and Cleopatra Antony and Cleopatra Scarus
1973 Onnenpoika O Lucky Man! MC Wakefield Clubilla / Warner / sairaanhoitaja
1979 The Great Riviera Bank Robbery The Great Riviera Bank Robbery Jean
1980 Hawk the Slayer Hawk the Slayer Scar
1981 From a Far Country From a Far Country Wladek
1982 Firefox Firefox Pavel Upenskoy
Enigma Enigma Konstantin
1984 Lassiter ja timanttinen tehtävä Lassiter Max Hofer
Real Life Real Life Gerry
Top Secret – huippusalaista Top Secret! Eversti von Horst
1985 De flyvende djævle De flyvende djævle Arno
1987 Ishtar Ishtar Englantilainen asesalakuljettaja
1988 Crusoe - Etelämeren seikkailija Crusoe Kapteeni Lee
1995 I.D. I.D. Bob
2000 Greenfingers Greenfingers Hodge
2001 Arthur's Dyke Arthur's Dyke Doug Manley
Blow Dry - Kierot kutriniekat Blow Dry Tony

Televisio

muokkaa
Televisio
Vuosi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Rooli Lisätietoja
1965–1968 Coronation Street Coronation Street Barry / Gary Bailey / Kenny Pickup 4 jaksoa
1968 Herrasmiesagentti The Avengers Rodney Trump 1 jakso
1978 Merilinja The Onedin Line Josiah Beaumont / Josian Beaumont 7 jaksoa
1980–1982 Shelley Shelley Paul England 5 jaksoa
1981 Masada Masada Plinius Minisarja
1984 Kylmä huone The Cold Room Wilhelm Bruckner Televisioelokuva
Kuningattaren jalokivi The Jewel in the Crown "Sophie" Dixon Minisarja
1987 Nelson Mandela Mandela Swanepoel Televisioelokuva
Musta kyy Blackadder Mr. Hardwood 1 jakso
1988 Blackadder: The Cavalier Years Blackadder: The Cavalier Years Oliver Cromwell Sarjaan Musta kyy perustuva lyhytelokuva
Wish Me Luck Wish Me Luck Eversti Werner Krieger 5 jaksoa
1989–1990 The Manageress The Manageress Martin Fisher 12 jaksoa
1990 Kaikenkarvaiset ystäväni All Creatures Great and Small Mr. Sutcliffe 1 jakso
1991 Koiria ja veijareita Gone to the Dogs Jim Morley 6 jaksoa
All Good Things All Good Things Phil Frame 6 jaksoa
Unohtuneet Sleepers Albert Robinson / Vladimir Zelenski 4 jaksoa
Lovejoy Lovejoy Brian Nun 1 jakso
1992 Gone to Seed Gone to Seed Winston 6 jaksoa
The Secret Agent The Secret Agent Poliisipäällikkö Heat 3 jaksoa
1993 Conjugal Rites Conjugal Rites Toby (äänirooli) 6 jaksoa
1994 The House of Windsor The House of Windsor Max Kelvin 6 jaksoa
1994–1995 Moving Story Moving Story Bamber 13 jaksoa
1996–2007 Yorkshiren etsivät Dalziel and Pascoe Andy Dalziel 61 jaksoa
1997 The Locksmith The Locksmith Roland Pierce 6 jaksoa
1998 Murhatunnari In the Red George Cragge 3 jaksoa
Kunniallinen ammatti A Respectable Trade Josiah Cole Minisarja
2000–2003 Syteen ja saveen Down to Earth Brian Addis 17 jaksoa
2003 The Debt The Debt Geoff Dresner Televisioelokuva
2005 Kolea talo Bleak House Lawrence Boythorn Minisarja
2008 The Invisibles The Invisibles Syd Woolsey 6 jaksoa
2009 Red Riding 1974: Tappajan jäljillä Red Riding: In the Year of Our Lord 1974 Bill Molloy Televisioelokuva
Red Riding 1980: Silmukka kiristyy Red Riding: In the Year of Our Lord 1980
Red Riding 1983: Maasta sinä olet tullut Red Riding: In the Year of Our Lord 1983
Neiti Marple Agatha Christie's Marple Komentaja Peters jakso "Askel tyhjyyteen"
2010 Just William Just William Mr. Bott 2 jaksoa
Komisario Lewis Lewis Roger Temple 1 jakso
George Gentlyn tutkimukset Inspector George Gently Charles Hexton 1 jakso
2011 Midsomerin murhat Midsomer Murders Samuel Quested 1 jakso
2011–2012 In with the Flynns In with the Flynns Jim Flynn 12 jaksoa
2013 Hakekaa kätilö Call the Midwife John Lacey 1 jakso
2010–2015 Chuggington Chuggington Speedy McAllister (äänirooli) 21 jaksoa
2015 Poldark Poldark Charles Poldark 4 jaksoa

Lähteet

muokkaa
  1. Selby, Jenn: Warren Clarke dead: Dalziel and Pascoe actor dies after ‘short illness’ aged 67 The Independent. 12.11.2014. Viitattu 12.11.2014. (englanniksi)
  2. Welsh, Daniel: ‘Poldark’: Warren Clarke Makes Last Ever TV Appearance During Sunday Night’s Episode (VIDEO) The Huffington Post UK. 30.3.2015. Viitattu 11.12.2016. (englanniksi)

Aiheesta muualla

muokkaa