Tämä artikkeli käsittelee entisen Vuokselan kunnan kirkonkylää. Muista samannimisistä paikoista katso Virkkilä (täsmennyssivu).

Virkkilä on entisen Vuokselan kunnan kirkonkylä kunnan keskiosassa Neuvostoliitolle luovutetulla alueella. Nykyisin kylä kuuluu Leningradin alueen Käkisalmen piiriin. Kylä sijaitsee Vuoksen pohjoisen laskuhaaran etelärannalla. Virallisesti Virkkilä oli osa Päiväkiven kylää, mutta se luettiin yleensä omaksi kyläkseen. Virkkilän ja varsinaisen Päiväkiven erotti toisistaan metsäalue. Virkkilä rajoittui lännessä Uuteenkylään, pohjoisessa Alholaan, idässä Vuokseen, jonka toisella rannalla oli Kuninkaanristin kylä, sekä etelässä Päiväkiveen.

Nykyisin Virkkilässä ei ole juurikaan asutusta. Rakennuksiakaan ei ole jäljellä, sillä ne ovat joko tuhoutuneet tai siirretty muualle. Vuokselan kirkko on kuitenkin edelleen jäljellä, mutta vailla käyttöä ja hylättynä rapistumassa.

Kyläkuvaus

muokkaa

Virkkilän keskusta oli taajaan rakennettu ja taloja kylässä oli noin 80.[1] Kylän keskustan itäpuolella Vuoksen rannalla Lammasniemessä sijaitsi vuonna 1929 valmistunut Vuokselan kirkko. Virkkilän ja Päiväkiven yhteinen kansakoulu sijaitsi kyliä erottavalla metsätaipaleella maantien varrella.[2] Kylässä oli myös nuorisoseurantalo. Suurin osa asukkaista sai elantonsa maa- ja metsätaloudesta. Sivuelinkeinona harjoitettiin kalastusta.

Liikenneyhteydet

muokkaa

Virkkilä oli Vuokselan liikenteellinen keskus. Sieltä johti tiet pohjoiseen Liuhaniemen lossin kautta Hirvisaaren kylään ja edelleen Räisälän kirkonkylään, itään Ristiniemen lossin kautta Kuninkaanristille ja edelleen Sakkolaan, kaakkoon Päiväkiven ja Noisniemen kyliin, etelään Oravaniemen lossille, jonka välityksellä pääsi Valkjärvelle sekä länteen Uuteenkylään ja edelleen Äyräpäähän.[3]

Historia

muokkaa

Ennen Vuokselan kunnan perustamista, vuonna 1914, Virkkilä kuului Valkjärven kuntaan.

Talvisodassa Virkkilää ei vallattu, mutta vuoden 1940 rauhansopimuksen mukaan se oli kuitenkin luovutettava ja väestö evakuoitiin muualle Suomeen. Jatkosodassa alue vallattiin takaisin vuonna 1941 ja väestö pääsi palaamaan koteihinsa, mutta 1944 oli alue taas luovutettava ja väestö evakuoitava.

Lähteet

muokkaa
  1. Luovutettu Karjala (Vuoksela) luovutettukarjala.fi. Viitattu 26. heinäkuuta 2007.
  2. Toim. Juvonen Veikko: Vuokselan kylät ja asukkaat, s. 95–99. Lappeenranta: Vuokselalaisten Pitäjäseura ry, 1983. ISBN 951-99459-4-6
  3. Karjalainen S: Vuokselan pitäjäkartta. (Laadittu 20.3.1975) Lappeenranta: Etelä-Karjalan Kirjapaino, 1990.