Viisisoutu

Viisisoutu (lat. quinqueremis) oli antiikin aikana käytetty sotalaivatyyppi. Niitä käytettiin laajasti varsinkin puunilaissodissa. On oletettu, että viisi- samoin kuin nelisoudunkin airorivit olisivat olleet trieerin tavoin kolmessa tasossa, mutta useampia soutajia airoa kohti.

Viisisoutu ja corvus.

Ensimmäinen puunilaissota

Ensimmäisessä puunilaissodassa kaikki osapuolet käyttivät viisisoutuja, jotka olivat nopeampia, raskaampia ja jaksoivat kantaa enemmän sotilaita kuin nelisoudut ja trieerit. Ne olivat silloin Välimeren yleisimpiä sotakaleereja.

Sodan alussa Roomalla ei ollut kunnon laivastoa huolimatta meriliittolaisista (socii navales). Sisiliassa olevien legioonien huolto oli vaikeaa, kiitos Karthagon. Roomalaiset myös tajusivat, että puunilaisten suurin vahvuus ja sotilaskunnia oli laivastossa, joten sen kukistaminen olisi pahempi tappio kuin mikään maalla aiheutettu. Vuonna 261 eaa. senaatti määräsi rakennettavaksi 100 viisisoudun ja 20 trireemin laivaston. Sodan aikana käytiin antiikin siihen saakka suurimmat meritaistelut.

Polybioksen mukaan ensimmäiset roomalaiset viisisoudut rakennettiin rannalle ajautuneen karthagolaisen sotakaleerin mallin mukaisesti. Aiemmin epäilty tarina on saanut tukea erään Sisilian rannikolta löydetyn puunilaishylyn perusteella (ks. rakenne ja ominaisuudet).

Roomalaisia laivastoja tuhoutui kolme, osaksi merisotaa tuolloin hallinneiden corvusten takia, mutta aina rakennettiin uusi.

Meristrategia

Muinais-Karthagon satama. Suorempi oli kauppaa varten, kuunsirppiä muistuttava sotalaivoille.

Koska laivoilla oli iso miehistö suhteessa kokoonsa, niiden toimintasäde oli melko pieni. Huoltotarvikkeille oli vain vähän tilaa, ja Välimeren kesän kuumuudessa raatavat soutajat tarvitsivat paljon juomavettä. Yleensä mukana oli yhdeksi päiväksi kuivaruokaa ja kahdeksi vettä.

Sotilaat soutajista puhumattakaan eivät voineet paljon liikkua matkan aikana horjuttamatta kaleerin tasapainoa, eikä miehistö ei voinut nukkua tai ruokailla. Antiikin sotalaivueet pysyivät merellä harvoin kolmea päivää pitempään.

Sen sijaan joko laskettiin satamaan tai laiva vedettiin yöksi rannalle lepoa ja huoltoa varten. Hyvien satamien tai ainakin rannikon hallinta oli elintärkeää.

Sotalaivat liikkuivat yleensä soutaen, mutta hyvällä tuulella voitiin purjehtia. Soutaminen piti kuitenkin lopettaa, koska purjeet kallistivat laivaa. Taistelussa liikuttiin aina soutaen mastot kaadettuina. Tietenkään se ei koskenut corvusta.

Aseistus ja käyttö taistelussa

Antiikin sota-aluksissa käytettiin aseina lähinnä puskuria ja entrausvälineitä. Vaikka jotkut suuremmista laivoista kuljettivat raskaitakin heittokoneita, viisisoudut ja kevyemmät saattoivat kantaa vain ballistaen kaltaisia ampuma-aseita.

• Puskuri ei koskaan ollut laivan kiinteä osa, koska se olisi johtanut liikaa voimaa puskevan laivan rakenteisiin. Ihanteena oli osua vihollisalusta perään tai kylkeen, mieluiten loivassa kulmassa. Muuten puskuri saattoi upota uhriin liian syvälle. Tarkoitus oli siis rikkoa kylkilaudat. Toinen tapa käyttää puskuria oli katkoa airot liukumalla kovalla vauhdilla vihollisen kyljen vieritse. Tämä kuitenkin vaati taitoa sekä kapteenilta että soutajilta, jotta he eivät vahingoittaisi omia airojaan. Tähän taistelutyyliin sopivat parhaiten nopeat ja ketterät laivat, joiden miehistö oli hyvin koulutettu.
• Entrausta varten tarvittiin merisotilaita. Miehet kuitenkin muodostivat suuren osan taistelupainosta (ks. tekniset tiedot) joten paljon sotilaita kantavat laivat olivat hitaampia ja usein suurempia. Erityisesti entrausta varten kehitettiin corvus, ylöshinattava ja tangon varassa pyörivä kävelysilta, jota roomalaiset käyttivät ensimmäisessä puunilaissodassa. Kokeilu toi sarjan merivoittoja, mutta teki laivoista turhan kiikkeriä ja hylättiin.

Rakenne ja ominaisuudet

Puskuri.

Antiikin ajalta tunnetaan vain vähän sotalaivojen jäännöksiä. Itse asiassa noin ajalta 200 eaa. – 300 jaa. tunnetaan vain kaksi sotalaivaa, jotka ovat löytyneet Marsalan, antiikin Lilybaionin edustalta, joten viisisoutujen rakenne on yhä kyseenalainen. Joka tapauksessa ne olivat korkeampia, ehkä vähän leveämpiä ja jonkin verran pidempiä kuin trieerit, jollainen on onnistuttu rekonstruoimaan.

Paremmin säilyneen laivan laudat kertovat paljon sen rakenteesta. Emäpuuhun oli merkitty numeroin ja kirjaimin kaarien kiinnityskohdat. Muut merkit osoittivat liitosten ja lovien paikat. Tämä laiva oli selvästi organisoidun massatuotannon standardimalli.

Antiikin sotalaivojen rakennus poikkesi nykyisestä ja keskiaikaisesta siten, että laivan runko rakennettiin ensin ja kaaret lisättiin jälkikäteen. Rungon laudat liitettiin yhteen porattuihin koloihin sijoitetuilla tapeilla. Laudoitus oli siis itsekantava. Tapa oli hidas ja vaati ammattitaitoa, mutta se teki rungosta hyvin kevyen; antiikin sotakaleeri miehistöineen painoi vähemmän kuin nykyaikaisesti rakennettu, vastaava puualus tyhjänä.

Viisisoudussa oli viisi soutajaa kummallakin puolella kahden kyynärän (n. 98 cm) matkalla: kaksi ylimmässä ja keskimmäisessä ja yksi alimmassa airossa. Soutajia oli n. 270 ja airoja 160. Viisisoutu oli suurin istualtaan soudettava; suuremmissa, kuten seitsemän- tai kuusitoistasoutu, soutajat seisoivat.

Kevyen rungon takia laivoilla saavutettiin suuri nopeus; se oli keskiajan kaleeria kolmekin kertaa nopeampi ja saattoi pitää nopeutta yllä koko päivän. Airoporttien matala sijainti ja keveys teki laivoista kuitenkin arkoja merenkäynnille.

Mitat ja tekniset tiedot

Trieeri. Viisisoutujen rakenne muistutti näitä paljon.

Tiedot ovat karkeita ja sopivat tyypilliseen kevyeen viisisoutuun ensimmäisen puunilaissodan ajalta. Nopeuteen vaikutti soutumiehistön kokemus ja kestävyys.

• Pituus: 38 m
• Kantavan rungon leveys: 4,7 m
• Leveys ulkolaitojen kera: 5,9 m
• Kannen korkeus vedestä: 2,8 m
• Alimpien airoporttien kork. vedestä: 0,4 m
• Soutujärjestely: 2 x(28x2 27x2 25x1)
• Airot: 80 molemmin puolin
• Airojen vaatima väylä: 14 m
• Miehistö: 270 soutajaa, 30 merimiestä, 60 merisotilasta
• Uppouma tyhjänä/miehitettynä: 28/56 tonnia
• Risteilynopeus (soutaen): 8,5 solmua
• Huippunopeus (soutaen): 12 solmua
• Kiihtyvyys 0-8 solmuun: 30 sekuntia
• Täyskäännöksen halkaisija risteilynopeudesta: 60 m

Kirjallisuutta

• Morrison, John S.; Coates, John F. (1996). Greek and Roman Oared Warships. Oxford: Oxbow Books.
• Jukka Heikkilä: Merikonsuli (romaani)