Vihtori Rantanen
Vihtori Rantanen (30. maaliskuuta 1917 Murole, Ruovesi – 9. marraskuuta 1983 Helsinki) oli suomalainen ammattiyhdistyspoliitikko, joka toimi SAK:n puheenjohtajana suomalaisen ammattiyhdistysliikkeen hajaannuksen vuosina 1960–1966[1].
Nuoruusvuodet
muokkaaVihtori Rantanen meni kansakoulun jälkeen Mänttään metsätöihin ja eteni sitten ensin Serlachiuksen puunostajaksi ja sitten valkaisimon työntekijäksi. Rantanen oli jalkainvalidi eikä vammansa vuoksi osallistunut sotiin vaan jatkoi työtään Mäntässä. Heti sodan jälkeen Rantanen oli perustamassa Mäntän paperityöntekijäin ammattiosastoa ja valittiin pääluottamusmieheksi 1945. Seuraavana vuonna Rantanen siirtyi täyspäiväisesti ammattiyhdistysliikkeen palvelukseen kun hänet valittiin Paperityöväen Liiton järjestäjäksi. Sosiaalidemokraatti Rantanen oli 1940-luvun loppuvuosina mukana SDP:n ja SKP:n välisessä taistelussa Paperityöväen liiton hallinnasta. Niinpä Rantanen sai keväällä 1949 potkut, kun kommunistit pääsivät enemmistöasemaan. Kamppailu huipentui toukokuussa 1949 Tampereella pidettyyn liittokokoukseen jossa Paperityöväen liiton puheenjohtajaksi valittiin Vihtori Rantanen. Tässä asemassa hän kuului SAK:n “hokkimiehiin” eli vahvojen liittojen puheenjohtajiin.[1]
SAK:n johtotehtävissä
muokkaaRantasesta tuli 1954 SAK:n toinen puheenjohtaja ja hänen puheenjohtajuutensa Paperiliitossa päättyi[1]. Vuoden 1957 SDP:n ylimääräisessä puoluekokouksessa Rantanen ja SAK kannattivat Emil Skogin valintaa SDP:n puheenjohtajaksi. Puheenjohtajaksi valittiin kuitenkin Väinö Tanner ja puoluesihteeriksi leskisläinen Kaarlo Pitsinki. Skogilaiset järjestäytyivät oppositioksi jota SAK tuki myös taloudellisesti. TPSL perustettiin 1959.
Työttömyyden kasvu ja inflaation aiheuttama reaaliansioiden putoaminen alkoivat lisätä paineita SAK:n johdossa. Puheenjohtaja Eero Antikainen joutui eroamaan ja siirtymään Lomaliiton johtoon 1959. Aluksi vahvimpana seuraajaehdokkaana oli kuntatyöntekijöiden puheenjohtaja Reino Heinonen, mutta toukokuussa 1960 SAK:n sosiaalidemokraattien ryhmän hajottua Heinonen erosi SAK:sta ja lähti perustamaan kilpailevaa keskusjärjestöä SAJ:ta. SAK:n kommunistien tukemana Rantanen jatkoi ensin SAK:n väliaikaisena puheenjohtajana ja sitten helmikuusta 1961 lähtien vakinaisena puheenjohtajana[1]. Rantanen joutui ankaran arvostelun kohteeksi, kun hän järjesti kolme SAK:n/TPSL:n edustajaa (Onni Närvänen, Onni Koski ja Olavi Saarinen) mukaan ministereinä Ahti Karjalaisen hallitukseen 1962. Arvostelijoiden mielestä SAK oli tällä mennyt oman toimipiirinsä ulkopuolelle. Tosin Rantanen vaati, että hallituksessa piti olla myös työnantajajärjestön edustaja Osmo P. Karttunen[2].
Syrjään joutuminen
muokkaaPuheenjohtajana Rantanen halusi vahvistaa keskusjärjestön asemaa jäsenliittoihin nähden ja tasoittaa jäsenliittojen välisiä eroja heikompien liittojen hyväksi muun muassa solmimalla runkotyöehtosopimuksia. Rantasen kaudella otettiin myös työeläkejärjestelmä käyttöön 1962. Itsevaltaista Rantasta pidettiin kuitenkin esteenä SAK:n ja SAJ:n yhdistämiselle ja niinpä hän hävisi kesäkuussa 1966 puheenjohtajavaalissa Niilo Hämäläiselle.
Rantanen sai paikan Eläketiedotustoimiston johtajana 1967 ja jatkoi tässä tehtävässä kunnes jäi sairauseläkkeelle 1973.
Lähteet
muokkaa- Reuna, Risto: Rantanen, Vihtori (1917–1983) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 9.10.2006. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.