Vihreät Niityt
Vihreät Niityt on pitkäaikainen kevyeen musiikkiin painottuva musiikkitapahtuma. Tapahtuma perustettiin Kiuruvedellä vuonna 1999. Vuonna 2007 tapahtuman järjestäjät ajautuivat erilleen ja vuosina 2008–2011 samaan aikaan Kiuruveden musiikkitapahtuman kanssa järjestettiin Vihreät Niityt -nimeä kantava tapahtuma sekä Himoksella että Kajaanissa. Himoksen tapahtuma päättyi vuonna 2010 ja helmikuussa 2012 ilmoitettiin, että Kajaanissa ei järjestetä Vihreitä Niittyjä kesällä 2012.[1] Kiuruvedellä musiikkitapahtuma jatkaa entisellä paikallaan nimellä Kiuruveden Iskelmäviikko ja se järjestetään Kiuruvedellä aina heinäkuun kolmas viikko.[2]
Vuosittain tapahtumaan on ottanut osaa noin 30 000–40 000 kävijää.[3] Vihreillä Niityillä ovat esiintyneet muun muassa Danny (2002, 2008), Leningrad Cowboys (2005), Kirka (2005), Suurlähettiläät (2006), Paula Koivuniemi (2006), Jari Sillanpää (2006, 2008), Lauri Tähkä & Elonkerjuu (2008), Mamba, Laura, Anna Eriksson, Tamara Lund, Kari Tapio, Remu & Hurriganes, Katri Helena, Markku Aro, Tapani Kansa, Arja Koriseva, Eino Grön ja Hanna Pakarinen.
Tapahtuman historia
muokkaaVuosina 1999–2007 tapahtuma järjestettiin Kiuruvedellä Vihreät Niityt -nimellä. Alkuvuosina tapahtumaa ylläpiti Kiuruveden Kevyen Musiikin Tuki ry, puheenjohtajanaan tapahtuman perustaja Reijo Glad.
Vuonna 2008 tapahtuman perustaja ja taiteellinen johtaja Reijo Glad ja tapahtumaa varten perustetun yhdistyksen korvannut yhtiö Vihreät Niityt Oy ajautuivat erilleen ja tapahtumia järjestettiin kesällä 2008 kaksi. Kiuruvedellä tapahtuma oli nimellä Iskelmän juhlaa 10-vuotta ja Himoksella nimellä Vihreät Niityt - Iskelmähimos. Kesällä 2008 Kiuruveden tapahtumasta vastasi Vihreät Niityt Oy, Himoksen tapahtumasta puolestaan Reijo Glad ja HimosLomat Oy.
Vihreät Niityt -tapahtuman laulukilpailu
muokkaaVihreillä Niityillä perinteisesti järjestetty Toivo Kärki -laulukilpailu aloitettiin vuonna 1999 tapahtuman perustamisen yhteydessä. Tuomariston kokoonpano vaihteli, mutta puheenjohtajana toimi usean vuoden ajan kapellimestari Raimo Henriksson. [4] Alkukarsintoihin noin 50 paikkakunnalla Suomessa, Ruotsissa ja Espanjan Aurinkorannikolla osallistuu noin 800–1 000 laulajaa. Laulukilpailun semifinaali ja finaali käydään vuodesta 2010 lähtien Kajaanissa. Laulukilpailu järjestetään yhteistyössä ohjelmatoimisto Fortonen kanssa.[5]
Toivo Kärki -laulukilpailun voittajat
muokkaa- Kaija Pietilä (1999)
- Erkki Räsänen (1999)
- Kati Fors (2000)
- Arto Kantoniemi (2000)
- Mia Leivo (2001)
- Jari Roth (2001)
- Virpi Piippo (2002)
- Arvo Pienimäki (2002)
- Marja-Liisa Kuosmanen (2003)
- Juha Simola (2003)
- Hanna Hirvonen (2004)
- Marko Lundberg (2004)
- Sanna Ylikärppä (2005)
- Teemu Lehtola (2005)
- Eija Bergman (2006)
- Pekka Mikkola (2006)
- Mareena Silander (2007)
- Nino Nyman (2007)
- Armi Flink (2008)
- Jukka Haapamaa (2008)
- Katariina Keinänen (2010)
- Rami Välimäki (2010)
- ( Iira Virtanen 2010 Seniorisarja)
Iskelmäikonit
muokkaaVihreät Niityt -tapahtumassa on nimettynä iskelmäikoni, missä tehtävässä voi olla vain yksi henkilö kerrallaan. Iskelmäikoni edustaa urallaan pitkänlinjan taiteilijan tinkimätöntä suomi-iskelmätyötä. Iskelmäikoni on tapahtumassa mukana joka vuosi. Tapahtuman ensimmäinen iskelmäikoni oli Esko Rahkonen. Hänen oli tarkoitus esiintyä myös vuoden 2007 Vihreillä Niityillä, mutta hän menehtyi toukokuussa 2007. Tapahtumassa järjestettiinkin Rahkosen kunniaksi muistokonsertti, jossa esiintyivät Eino Grön, Reijo Kallio, Pasi Kaunisto, Jaska Mäkynen, Kaija Pohjola ja Kauko Simonen.
Nykyinen tapahtuman iskelmäikoni on Matti Esko.
Vuodesta 2000 alkaen Vihreillä Niityillä järjestettiin Lasse Lintalan ja Reijo Gladin ideoima Toivo Kärki -konserttisarja.[7] Sen kantavana ideana oli tehdä syväsukellus Kärjen laajaan sävellystuotantoon, nostaa esiin harvinaisuuksia ja ennenkaikkea ensiesittää Kärjen rintamalla vuosina 1943 ja 1944 säveltämiä, silloin levyttämättä jääneitä valmiita kappaleita, joita olivat sanoittaneet mm. Kerttu Mustonen, Auvo Kurvinen ja Kauko Käyhkö. Joka vuosi oli uusi ohjelmisto. Laulusolisteina oli etupäässä Toivo Kärki -laulukilpailujen voittajia, joiden määrä kasvoi vuosittain. Isoa säestysorkesteria johti aluksi nurmolainen Antti Vainio, vuodesta 2002 alkaen haapavetinen Simo Saastamoinen. Sovituksia teki Timo Hytönen. Tehtävä oli haastava, sillä käytettävissä ei ollut Kärjen omia sovituksia, vain alkuperäiset Kärjen jäämistöstä löytyneet melodianuotit. Konsertit juonsi Klaus Thomasson. Projekti onnistui hyvin, sota-ajan noin 40 julkaisemattomasta kappaleesta saatiin päivänvaloon suurin osa. Näitä on myöhemmin eri yhteyksissä levytetty.
Katso myös
muokkaaLähteet
muokkaaViitteet
muokkaa- ↑ Vihreät Niityt ei soi Kajaanissa 2012 Yle.fi. 23.2.2011. Viitattu 23.5.2012.
- ↑ Iskelmäviikko Kiuruvedellä 2013 Yle.fi. Viitattu 11.2.2013.
- ↑ Media Vihreät Niityt. Arkistoitu 5.6.2007. Viitattu 29.5.2007.
- ↑ Kärki 2015, s. 889
- ↑ Toivo Kärki -laulukilpailu Iskelmähimos. Arkistoitu 28.5.2008. Viitattu 29.5.2007.
- ↑ Kalervo Kärki: Sydämeni sävel - Toivo Kärki ja hänen musiikkinsa, s. 887, 918, 931. Tampere: Mediapinta, 2015. ISBN 978-952-235-888-2
- ↑ Jukka Saarinen: Toivo Kärki eli kynä ja nuottipaperia taskussa. Turun Sanomat, 22.5.2001. TS-Yhtymä.
Aiheesta muualla
muokkaa- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Vihreät Niityt Wikimedia Commonsissa
- Kajaanin tapahtuman kotisivut (Arkistoitu – Internet Archive)