Via Labicana (lat.; m.kreik. ἡ Λαβικανὴ ὁδός, hē Labikanē hodos) oli roomalainen tie, joka kulki Latiumissa Italiassa ja johti alun perin Roomasta Labicumiin.[1][2]

Via Labicana
Via Labicanan sijainti Italiassa.
Via Labicanan sijainti Italiassa.
Maa Rooman valtakunta
Pituus n. 44 km
Alkupiste Rooma
Reitti Labicum
Päätepiste Ad pictas / Ad bivium (n. 44 km)

Historia

muokkaa

Via Labicana sai nimensä siitä, että se oli alun perin tie Labicumiin.[1] Sen alkuosa on saattanut olla myös osa alkuperäistä tietä Tusculumiin.[2] Myöhemmin tietä jatkettiin Labicumista Albanolaisvuorten itäpuolelle, kunnes se yhtyi Via Latinaan. Sellaisena se muodosti monin tavoin helpompikulkuisen reitin kyseiselle seudulle kuin Via Latina, sillä se ei vaatinut samanlaista vuorten ylitystä: sen korkein kohta oli lähes 200 metriä Via Latinaa alempana, ja sen pituus teiden yhtymäkohtaan saakka oli lähes sama. Niin siitä vaikuttaa tulleen ajan kuluessa suositumpi reitti. Niinpä esimerkiksi Itinerarium Antonini Augusti esittää Via Latinan liittyneen Via Labicanaan, eikä toisin päin, ja kuvaa Via Labicumin reitiksi aina Beneventumiin saakka.[1][3] Strabonin todistus osoittaa kuitenkin, että virallisesti asia oli ainakin vielä Augustuksen ajalla toisin päin.[1][4] Tiestä vastasi ainakin 200-luvulla jaa. sama virkamies kuin Via Latinasta.[2][5]

Reitti

muokkaa

Via Labicana erkani oikealle Via Praenestinasta juuri ennen Aurelianuksen muurien Porta Praenestina -porttia, jossa oli oma aukko kummallekin tielle.[2][6] Strabon tosin sanoo kummankin tien saaneen alkunsa jo sisempien Serviuksen muurien Porta Esquilinalta, mutta muurien välinen osuus oli todennäköisesti virallisesti Via Praenestinaa, minkä voi päätellä siitä, että ulompien muurien portti sai siitä nimensä.[2][4] Teiden välissä heti Porta Praenestinan ulkopuolella sijaitsi Eurysaceen hauta.[2]

 
Via Labicanan reitti (punaisella). Merkitty myös Via Praenestina (violetilla) ja Via Latina (sinisellä).

Via Labicanan ensimmäinen tieasema oli Ad quintanas, joka sijaitsi Labicumin kukkulan juurella. Tie päättyi, kun se liittyi joko Ad pictaksessa[1] tai Ad biviumissa Via Latinaan.[7] Tien kokonaispituus oli 25 roomalaista mailia eli noin 37 kilometriä Ad pictakseen laskettuna ja 30 mailia eli noin 44 kilometriä Ad biviumiin laskettuna.[3][8]

Tien asemapaikat ja niiden väliset etäisyydet olivat Itinerarium Antonini Augustin ja Tabula Peutingerianan mukaan:[1][3][8]

Kaupunki tai muu asema Nykyinen paikka Etäisyys edellisestä
mailia km (n.)[1][9]
Rooma Rooma
Ad quintanas / Labicum 15 22,2
Ad statuas 3 4,4
Ad pictas 7 10,4
Ad bivium 5 7,4

Lähteet

muokkaa
  1. a b c d e f g Smith, William: ”Via Labicana”, Dictionary of Greek and Roman Geography. Boston: Little, Brown and Company, 1854. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  2. a b c d e f Platner, Samuel Ball & Ashby, Thomas: ”Via Labicana”, A Topographical Dictionary of Ancient Rome. London: Humphrey Milford. Oxford University Press, 1929. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  3. a b c Antonine Itinerary (Itinerarium Antonini Augusti) ToposText. Viitattu 16.1.2023.
  4. a b Strabon: Geografika 5.3.9 s. 237.
  5. Platner, Samuel Ball & Ashby, Thomas: ”Via Latina”, A Topographical Dictionary of Ancient Rome. London: Humphrey Milford. Oxford University Press, 1929. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  6. Livius: Rooman synty 4.41.8; Frontinus: De aquaeductu urbis Romae 21; Aelius Spartianus: Historia Augusta, Didius Julianus 8.
  7. Ad Bivium Pleiades. Viitattu 16.1.2023.
  8. a b Peutinger Table (Tabula Peutingeriana) ToposText. Viitattu 16.1.2023.
  9. Etäisyystaulukot on muodostettu sovittamalla yhteen tietoja eri itinerariumeista. Kilometrilukemat on laskettu niiden ilmoittamista roomalaisista maileista. Sekä maili- että kilometrilukemat ovat summittaisia.

Aiheesta muualla

muokkaa