Veikko Hanhirova
Veikko Johannes Hanhirova (9. tammikuuta 1915 Karunki – 9. syyskuuta 2004 Helsinki) oli suomalainen 1950- ja 1980-luvun välisenä aikana Tornionjokilaakson ja Lapin kehitykseen keskeisesti vaikuttanut henkilö. Pääosan elämästään Karungissa syntynyt Hanhirova vaikutti kotikunnassaan ensin kunnallispoliitikkona ja paikallisen pankin johtajana. Valtakunnallisen uransa Hanhirova aloitti vuonna 1966 tultuaan valituksi eduskuntaan Keskustapuolueen riveistä. Kansanedustajana hän toimi vuosina 1966–1972 sekä 1975–1979. Vuodesta 1973 alkaen Hanhirova toimi Tornion kaupunginvaltuuston puheenjohtajana aina vuoteen 1980. Veikko Hanhirova sai kunnallisneuvoksen arvon vuonna 1973.
Nuoruus ja varhaisvuodet
muokkaaVeikko Hanhirovan vanhemmat Iisak Eemil Hanhirova ja Hulda Sofia, o.s. Pelimanni, olivat maanviljelijöitä Karungin Aapajoen Hanhirovasta. Veikko oli kahdeksanpäisen sisarussarjan vanhin.
Veikko Hanhirova suoritti maanviljelysteknikon tutkinnon Orismalassa ennen sotia.
Sota-aika ja sen jälkeinen aika veivät kaikkiaan 12 vuotta. Sodassa Hanhirova yleni Jalkaväkirykmentti 52:n komentajan adjutantiksi ja kapteenin arvoisena jalkaväkipataljoonan komentajaksi. Majuriylennys tuli vuonna 1967. Sota-ajan ansioista Hanhirova sai VR 4 tlk ja VR 3. Ne kertovat, että miehelle on annettu arvoa sotilaana – reserviläinen sai harvoin VR 3:n. Sodan jälkeisissä sekavissa oloissa Veikko Hanhirova siirtyi vähin äänin ulkomaille elättäen itsensä tilanhoitajana Brasiliassa.
Suomeen Veikko Hanhirova palasi olojen rauhoituttua vuonna 1950 saaden päätökset niissä asioissa, joiden takia oli lähtenyt ulkomaanmatkalleen. Karungin valtuustoon hänet valittiin melkein heti ja Tornionlaakson Säästöpankin Karungin konttorin johtajaksi 1954, jota tehtävää hän hoiti aina vuoteen 1980 eläkkeelle siirtymiseensä asti. Lisäksi erilaiset maakunnalliset luottamustehtävät tulivat hänen hoidettavakseen.
Siirtyminen valtakunnan politiikkaan
muokkaaValtakunnan politiikkaan hän tuli vuoden 1966 vaaleissa. Hän jatkoi karunkilaisena kansanedustajana sitä työtä, jota samalta seudulta lähteneenä oli hoitanut Markus Niskala eli alisen tornionjokilaakson väestön asioiden ajajana. Vuoden 1971 vaaleissa Hanhirova putosi eduskunnasta, mutta palasi takaisin vielä kaudeksi 1975–1979. Hanhirovan aktiiviseen politiikassa oloaikaan sattui myös terästehdastaistelu, joka päättyi Tornion kannalta onnellisesti – Outokumpu Oy teki aluepoliittisen päätöksen eduskunnan tuella ja päätti sijoituspaikaksi Tornion Röyttän.
Kansanedustaja-aikanaan hän toimi useiden valiokuntien jäsenenä, kuten lakivaliokunnan, liikennevaliokunnan, suuren valiokunnan, talousvaliokunnan ja valtiovarainvaliokunnan jäsenenä.
Presidentin valitsijamiehenä Hanhirova oli kolme kertaa eli vuosina 1962, 1968 ja 1978. Keskustapuolueen sisäisessä kamppailussa 1970- ja 1980-luvuilla Hanhirova kuului Johannes Virolaisen kannattajiin.[1]
Kirjallisuutta
muokkaa- Tapio Siikala: Veikko Hanhirova, Tornionlaakson vuosikirja 1980.
Lähteet
muokkaa- ↑ Antti Blåfield ja Pekka Vuoristo: Kun valta vaihtui: mit todella tapahtui preaidentinvaaleissa 1982, s. 141. Helsinki: Kirjayhtymä, 1982. ISBN 951-26-2316-1.
Aiheesta muualla
muokkaa- Veikko Hanhirovan muistokirjoitus Helsingin Sanomissa[vanhentunut linkki]
- Veikko Hanhirova Suomen kansanedustajat. Eduskunta.