Vasen ja oikea
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Vasen (←) ja oikea (→) ovat suunnan hahmottamista. Vasen on itsestäänselvästi oikean vastakohta, kun puhutaan suunnista tai ihmisen ruumiinosista, esimerkiksi oikeasta tai vasemmasta kädestä tai silmästä.
Vasen ja oikea
muokkaaVasen ja oikea ovat subjektiivisia ja kaksiulotteisia käsitteitä. Jos käännyt ympäri, suunnat vaihtavat paikkaa. Esimerkiksi teatterien katsomoissa, konserttisaleissa ja niihin verrattavissa tiloissa paikkojen sanotaan olevan oikealla tai vasemmalla, mitkä tällöin määritellään katsojien kannalta. Näyttämöltä katsottuna oikea ja vasen puoli ovat päinvastoin.
Peilissä oikean ja vasemman sanotaan usein vaihtuvan. Itse asiassa peili kuitenkin kääntää päinvastaiseksi nimenomaan peilin pintaa vastaan kohtisuoran suunnan, josta katsottuna oikea ja vasen ovat päinvastaiset.
Useimmilla ihmisillä oikea käsi on voimakkaampi ja taitavampi kuin vasen. Vasenkätisillä asia on kuitenkin päinvastoin.
Heraldiikka
muokkaaVaakunoiden heraldisissa selityksissä oikea ja vasen määritellään päinvastoin kuin miltä ne näyttävät katsojalle. Tämä johtuu siitä, että vaakunat ovat saaneet alkunsa keskiaikaisten ritarien kilpiin maalatuista tunnuskuvioista, ja tällöin niiden ”oikea” ja ”vasen” puoli määräytyivät ritarin itsensä, ei vastaantulijoiden kannalta.
Liikenne
muokkaaUseimmissa maissa noudatetaan oikeanpuoleista liikennettä. Tällöin autoissa kuljettajan paikka on yleensä vasemmalla puolella. Britanniassa ja brittiläisen siirtomaataustan omaavissa maissa, kuten Intiassa, Australiassa ja Etelä-Afrikassa, on vasemmanpuoleinen liikenne ja autoissa kuljettajan paikka oikealla puolella. Muita esimerkkejä vasemmanpuolisen liikenteen omaksuneista ovat Japani, Thaimaa ja Malta[1].
Merellä ollessa sanojen oikea ja vasen asemesta käytetään yleensä sanoja tyyrpuuri ja paapuuri, joista tyyrpuuri on aluksen perästä katsottuna oikea puoli ja paapuuri vasen.
Politiikka
muokkaa- Pääartikkeli: Vasemmisto–oikeisto-ulottuvuus
Vasemmisto–oikeisto-ulottuvuus viittaa poliittisen kentän jakautumiseen oikeistoon ja vasemmistoon. Nimitykset ”vasemmisto” ja ”oikeisto” ovat syntyneet siitä, että Ranskan vallankumouksen yhteydessä jyrkimpiä uudistuksia vaatineet kansalliskokouksen jäsenet asettuivat istumaan puheenjohtajasta katsoen vasemmalle ja konservatismia kannattaneet oikealle. Oikeiston on perinteisesti nähty kannattaneen konservatismia ja vasemmiston jyrkkiä yhteiskunnallisia uudistuksia, mahdollisesti myös liberalismia. Sanoja oikeisto ja vasemmisto käytetään myös vastaavista ryhmittymistä puolueiden ja muiden ryhmien sisällä. Termit syntyivät Ranskan vallankumouksen aikana, jolloin ne viittasivat istumapaikkajärjestykseen Ranskan lainsäädännöllisissä elimissä, erityisesti Ranskan lainkokouksessa vuonna 1791.
Jyrkimpiä uudistuksia vaatineet kansalliskokouksen jäsenet asettuivat istumaan puheenjohtajasta katsoen vasemmalla. Yleensä parlamenteissa oikeiston ja vasemmiston paikat vastasivat nimiäänselvennä puhemiehen paikalta katsottuna, eli niiden muiden jäsenten kannalta tavallaan kuin päinvastoin.lähde?