Vanhentuminen

Vanhentuminen eli preskriptio (lat. praescriptio) tarkoittaa jonkin oikeuden raukeamista, ellei sitä ole saatettu voimaan lain säätämässä tai sopimuksessa määritellyssä määräajassa. Vanhentumisajan kuluttua oikeus esittää vaatimus toiselle ihmiselle tai oikeushenkilölle vanhentuu eli tapahtuu oikeudenmenetys.

Vanhentumisen piiriin ei kuulu patenttioikeuden eikä tekijänoikeuden päättyminen määräajan jälkeen. Siitä ei ole myöskään kyse, kun tapahtuu prosessimääräaikojen menetys, kuten esimerkiksi haettaessa muutosta alempien oikeusasteiden päätöksiin. Eikä vanhentumiseksi käsitetä sitä oikeudenmenetystä, joka seuraa viranomaisen asettaman määräajan ylittämisestä.

Yksityisoikeudellinen vanhentuminen

Yksityisoikeudellinen saatava vanhentuu kolmessa vuodessa eräpäivästä tai erääntymisestä lukien. Sen jälkeen, kun velasta on annettu lainvoimaiseksi tullut tuomio vanhentumisaika on kuitenkin viisi vuotta. Jos kauppahinnan tai muun vastikkeen suorittamisen eräpäivää ei ole sitovasti ennalta määrätty, vanhentumisaika alkaa kulua, kun myyjä on luovuttanut kaupan kohteen ostajalle. Vahingonkorvauksen tai muun hyvityksen vanhentumisaika alkaa kulua sopimusrikkomukseen perustuvassa hyvityksessä siitä, kun ostaja on havainnut virheen tai puutteen kaupan kohteessa tai kun muu velkojana oleva sopijapuoli on havainnut virheellisyyden sopimuksen täyttämisessä taikka hänen olisi pitänyt se havaita. Muuhun kuin sopimussuhteeseen perustuvassa vahingonkorvauksessa vanhentumisaika alkaa siitä, kun vahingonkärsijä on saanut tietää tai hänen olisi pitänyt tietää vahingosta ja siitä vastuussa olevasta. Rikoksesta johtuvaa velkaa ei katsota vanhentuneeksi niin kauan kun rikosasiassa voidaan nostaa syyte tai kun rikosasian käsittely on vireillä tuomioistuimessa.

Talletuspankin vastaanottamat talletukset tai muut yleisöltä otetut ja vaadittaessa takaisin maksettavat varat taikka niistä suoritetut korot eivät vanhennu.

Vanhentuminen ei sellaisenaan kumoa saamista, mutta velallinen voi siihen vetoamalla kieltäytyä saamisen suorittamisesta. Tuomioistuin ei omasta aloitteestaan ota vanhentumista huomioon, vaan velallisen on sitä erikseen vaadittava.

Oikeus perintöön menetetään ellei perillinen saata oikeuttaan voimaan viimeistään kymmenen vuoden kuluessa perittävän kuolemasta, tai, jos testamenttiin perustuva oikeus alkaa myöhemmin, tästä ajankohdasta lukien.

Omistusoikeus ei vanhennu. Näin ollen esimerkiksi palauttamatta jätetty kirjaston kirja pysyy kirjaston omistuksesta ilman mitään määräaikaa.

Vanhentumisen katkaisu

Velan vanhentuminen voidaan katkaista ja katkaisemisesta alkaa kulua uusi entisen pituinen vanhentumisaika. Velan vanhentuminen katkeaa, kun

• osapuolet sopivat maksujen järjestelystä, vakuudesta tai muusta velan ehtojen muutoksesta taikka siitä, että vanhentuminen on katkaistu,
• velallinen suorittaa velkaa tai muutoin tunnustaa velan velkojalle; tai
• velkoja vaatii velalliselta suoritusta tai muutoin muistuttaa velallista velasta.

Velan vanhentumisen katkaiseminen edellyttää, että velka yksilöidään katkaisutoimessa. Vanhentuminen katkeaa myös jos

• velkoja panee vireille saatavaa koskevan kanteen velallista vastaan tai esittää saatavaa koskevan vaatimuksen esimerkiksi tuomioistuimessa tai kuluttajariitalautakunnassa.
• velkoja ilmoittaa saatavan velallista koskevan julkisen haasteen johdosta taikka velallisen konkurssissa tai muussa maksukyvyttömyysmenettelyssä tai kun velka muutoin otetaan huomioon menettelyn yhteydessä.
• velkoja panee vireille ulosottoasian tai jos velka muutoin otetaan huomioon ulosottomenettelyssä.
• saatava otetaan käsiteltäväksi tuomioistuinsovittelussa.

Verojen ja julkisoikeudellisten maksujen vanhentuminen

Julkisoikeudellinen maksu ja vero vanhentuu viidessä vuodessa maksuunpanoa seuraavan kalenterivuoden alusta alkaen. Julkisoikeudellista vanhentumista ei voi katkaista eli se on lopullista.

Vanhentuminen rikosoikeudessa

Rikosoikeudessa vanhentuminen jakautuu syyteoikeuden, rangaistuksen täytäntöönpano-oikeuden sekä konfiskaation tuomitsemisen ja täytäntöönpanon vanhentumiseen. Vanhentumissäännösten perusteena on se, että yhteiskunnan tarve syytteen nostamiseen ja rankaisemiseen vähenee ajan myötä.

Rikoksen syyteoikeuden vanhentumisaika alkaa kulua tekopäivästä ja se voidaan katkaista antamalla vastaajalle tiedoksi haaste oikeuteen tai kohdistamalla syyte suoraan istunnossa läsnä olevaa kohtaan. Haasteessa tulee vastaajaa kehottaa antamaan vastaus haasteessa esitettyyn syytteeseen. Vanhentumisajalle on säädetty myös ehdottomia rajoja, joiden ylittyessä ei voida enää tuomita rangaistusta.

Suomessa vanhentumisajoista säädetään rikoslain 8 luvussa.

Syyteoikeus

Syyteoikeus ei vanhennu, jos rikoksesta säädetty ankarin rangaistus on elinkautinen vankeus. Muissa tapauksissa se vanhentuu, jos syytettä ei ole nostettu

• 20 vuodessa, jos rikoksesta säädetty ankarin rangaistus on vankeutta määräajaksi yli 8 vuotta
• 10 vuodessa, jos ankarin rangaistus on vankeutta yli 2 vuotta ja enintään 8 vuotta vankeutta
• 5 vuodessa, jos ankarin rangaistus on yli vuosi ja enintään 2 vuotta vankeutta
• 2 vuodessa, jos ankarin rangaistus on enintään vuosi vankeutta tai sakkoa.

Syyteoikeuden vanhentumisaikaa voidaan hakemuksesta jatkaa kerran yhdellä vuodella, jos rikoksen esitutkinta vaatii erityisiä, aikaa vieviä tutkintatoimenpiteitä, joiden vuoksi tutkinta olisi vanhentumisajan päättyessä selvästi keskeneräinen, rikos on tullut esitutkintaan poikkeuksellisen myöhään tai rikoksesta vastaajaksi haastettava pakoilee eikä hänelle sen vuoksi todennäköisesti saataisi annetuksi haastetta tiedoksi ennen vanhentumisajan päättymistä jam kaikissa näistä tilanteista erittäin tärkeä yleinen etu vaatii vanhentumisajan jatkamista.

Oikeus tuomita rangaistus

Oikeus tuomita rangaistus ei vanhennu, jos rikoksesta seuraava ankarin rangaistus on elinkautinen vankeus. Muissa tapauksissa rangaistuksen voi tuomita, jos rikoksesta on kulunut

• 30 vuotta, jos rikoksesta säädetty ankarin rangaistus on vankeutta määräajaksi yli 8 vuoden,
• 20 vuotta, jos rikoksesta säädetty ankarin rangaistus on vankeutta yli 2 vuotta ja enintään 8 vuotta,
• 10 vuotta, jos rikoksesta säädetty ankarin rangaistus on vankeutta enintään 2 vuotta tai sakkoa.

Tuomitun vankeusrangaistuksen raukeaminen

Määräaikainen vankeusrangaistus raukeaa, jollei rangaistuksen täytäntöönpano ole lainvoiman saaneen tuomion antamispäivästä laskettuna alkanut

• kahdessakymmenessä vuodessa, jos rangaistus on yli kahdeksan vuotta,
• viidessätoista vuodessa, jos rangaistus on yli neljä ja enintään kahdeksan vuotta,
• kymmenessä vuodessa, jos rangaistus on yli vuoden ja enintään neljä vuotta, ja
• viidessä vuodessa, jos rangaistus on enintään vuosi.

Sakon muuntorangaistus raukeaa, jollei sen täytäntöönpano ole alkanut kolmessa vuodessa lainvoiman saaneen tuomion antamispäivästä.

Elinkautinen vankeusrangaistus sekä joukkotuhonnasta, rikoksesta ihmisyyttä vastaan, törkeästä rikoksesta ihmisyyttä vastaan, hyökkäysrikoksesta, sotarikoksesta ja törkeästä sotarikoksesta tuomittu määräaikainen vankeusrangaistus eivät raukea.

Poikkeavat syyteoikeuden vanhentumisajat

Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ja lapseen kohdistuneet pakottaminen seksuaaliseen tekoon, raiskaus, paritus ja ihmiskauppa törkeine tekomuotoineen vanhentuvat aikaisintaan uhrin täyttäessä 28 vuotta. Lapsen houkutteleminen seksuaalisiin tarkoituksiin (grooming) vanhenee uhrin täyttäessä 23 vuotta.

Lakimuutos tuli voimaan vuonna 2006, eikä Suomessa lakeja voida soveltaa takautuvasti, joten määräajat koskevat vain 1.1.2006 alkaen tehtyjä rikoksia ja edelleen on joitakin tällaisia rikoksia joissa tekohetkellä alaikäinen uhri on alle 28 vuotias mutta jotka ovat vanhentuneet. Samasta syystä osa ennen 1.7.2014 tehdyistä raiskauksista tuomitaan pakottamisena sukupuoliyhteyteen (nk. lievä raiskaus). Myös pakottaminen sukupuoliyhteyteen vanhentuu aikaisintaan uhrin täyttäessä 28 vuotta, jos hän oli tekohetkellä alaikäinen.

Perusmuotoiset ympäristön turmeleminen, luonnonsuojelurikos ja rakennussuojelurikos vanhentuvat 10 vuoden kuluttua.