Wikipedia

Valotaide

taiteen muoto, jossa valo on keskeisessä asemassa

Valotaide on mediataiteisiin kuuluva[1] visuaalisen taiteen muoto, jossa valo on määräävässä roolissa materiaalina tai teemana. Valotaiteessa valon laadulla on merkitys, eikä sen päätarkoitus ole näkyvyys.[2] Valotaiteeseen sisältyy muun muassa valoveistoksia ja tilateoksia, mutta myös performanssi, ympäristöteos tai tekstiiliteos voi olla valotaidetta. Sen sijaan esimerkiksi valosuunnittelu, valaistus ja valaisinsuunnittelu ovat omia alojaan, eivätkä kuulu valotaiteen piiriin.[3]

Valotaiteen materiaalina voi olla mikä tahansa valoa tuottava lähde,[4] kuten neonputket, lasersäteet, diaheittimet, erilaiset lamput ja myös auringonvalo.[5]

Toistaiseksi ainoa valotaidetta jatkuvasti esittävä museo on Saksan Unnassa toimiva Zentrum für Internationale Lichtkunst.[6]

Valotaiteen historiaa

muokkaa

Varhaisimmat valotaiteen esiasteet liittyivät usein musiikin ja valon yhdistämiseen. Jo 1734 toteutettu Louis Bertrand Castelin Clevessin Oculaire -valourku yhdisteli värillisiä valoja musiikin mukaan ja Aleksandr Skrjabinin Prometeus, tulen runoelma -teoksessa (1910) musiikki ja koko tilan täyttävä valo yhdistyivät erottamattomaksi kokonaisuudeksi.[7] Varhaisten konstruktivistien valokokeilut ottivat askelen lähemmäksi nykyisiä valotaiteen muotoja. Tunnetuimpia esimerkkejä on László Moholy-Nagyn (1895–1946) kineettinen veistos Light-Space Modulator (1922–1930).[8] Moholy-Nagy jatkoi työtään Bauhaus-koulukunnan piirissä, jossa syntyi myös muita valoa käyttäviä teoksia.[7]

Lucio Fontana (1899–1968) oli ensimmäisiä valo-tilateoksia tehneitä taiteilijoita. Hänen 1940-luvun lopulla aloittamansa Ambienti spaziali -sarjan teokset käyttivät muun muassa UV- ja neonvaloa.[9] Fontanan innoittamana useat 1958 Saksassa perustetun ZERO-ryhmän jäsenet, kuten Otto Piene (1928–2014), työskentelivät tila, valo ja liike materiaalinaan[10], samoin kuin Ranskassa 1960 perustetun GRAV-ryhmän taiteilijat.[11] Moskovassa Lev Nusbergin 1962 perustama Dvizdjenje-ryhmä käytti valoa muitakin aisteja aktivoineissa tilateoksissaan.[7]

Yhdysvalloissa 1960-luvulla uransa aloittanut Dan Flavin (1933–1996) keskittyi minimalistiseen valotaiteeseen ja käytti materiaalinaan loisteputkia.[12] Myös valon havaintoon keskittyvä James Turrell aloitti uransa 1960-luvulla. Yhdessä muun muassa Robert Irwinin, Mary Corsen ja Doug Wheelerin kanssa Turrell kuului Light and Space -nimellä tunnettuun suuntaukseen.[13]

1960-luvulla valotaiteen suosio kasvoi. Yhdysvalloissa ja Euroopassa nähtiin sille omistettuja merkittäviä ryhmänäyttelyitä, kuten Light as a Creative Medium (Carpenter Center for the Visual Arts, Cambridge, 1965), Kunst-Licht-Kunst (Stedelijk Van Abbemuseum, Eindhoven, 1966); Sound, Light, Silence: Art That Performs (Nelson Gallery of Art, Kansas City, 1966); Light / Motion / Space (Walker Art Center, Minneapolis, 1967) sekä Light: Object and Image (Whitney Museum of American Art, New York, 1968).[14] Myöhemmistä näyttelyistä mainittakoon valotaiteen historiaa ja nykypäivää laajasti kattanut Light Art from Artificial Light ZKM-keskuksessa Karlsruhessa 2005 [15] sekä alan tunnettuja tekijöitä koonnut, valon ja havainnon suhteeseen keskittynyt Light Show Hayward Galleryssa, Lontoossa 2013.[16]

Valotaiteilijoita

muokkaa

Brigitte Kowanz aloitti työnsä valon parissa 1979. Kowanzin toistuva teema on informaatio ja hän käyttää töissään usein peilejä ja heijastuksia. Kowanz edusti Itävaltaa valotöillään Venetsian biennalessa 2017.[17] Jenny Holzerin työt painottuvat sanoihin ja viesteihin julkisessa tilassa. Hänen valotöissään se näkyy muun muassa LED-kyltteinä ja suurikokoisina projisoituina teksteinä.[18] Ann Veronica Janssensin työskentely perustuu valoon ja sen fysikaalisiin ilmiöihin, jotka hän tuo näkyväksi erikoistenkin materiaalien avulla. Janssen edusti Belgiaa vuoden 1999 Venetsian biennaalissa.[19]

Muita valotaiteen nykytekijöitä ovat James Turrell, Olafur Eliasson, Tracey Emin, Robert Irwin, Ivan Navarro ja Keith Sonnier.

Valotaide Suomessa

muokkaa

Suomalaisen valotaiteen uranuurtajia on Annikki Luukela, joka on tehnyt tilateoksia diaprojektorien, musiikin ja toisinaan valoihin vaikuttavan tanssijan avulla.[5] Luukela kuului vuonna 1972 perustettuun Dimensio-ryhmään, joka kokosi yhteen eri taustaisia taiteilijoita, arkkitehtejä, tietokonesuunnittelijoita ja säveltäjiä, joita kiinnosti taiteen ja teknologian yhdistäminen ja kokeellinen asenne. Ryhmän jäsenet keskittyivät erityisesti kineettiseen taiteeseen ja käyttivät materiaalinaan usein myös valoa. Dimensio-ryhmän jäsenistä myös Antti Maasalo ja Esa Laurema ovat tehneet useita valoteoksia.[20]

Ilkka Volanen on tehnyt valo-tilateoksia 1980-luvulta alkaen. Hänen yhdessä Tarja Ervastin kanssa toteuttamansa Shadow Takes a Walk -installaatio (1993) tutki valoa, tilaa ja ääntä.[21][22] Ervastin muita töitä ovat muun muassa Väritila - Coloroom (2000) ja Lighted Houses -sarja (2007).[23] Muita suomalaisia valotaiteilijoita ovat muun muassa Timo A. Aalto, Meri Ekola, Jari Haanperä, Kari Kola, Mikki Kunttu, Ekku Peltomäki, Anne Roininen, Juha Rouhikoski, Alexander Salvesen ja Tülay Schakir. Valotaideteoksia ovat tehneet myös Maaria Wirkkala,[24] Grönlund–Nisunen,[25] Jaakko Niemelä,[26] Helena Hietanen[27], Maija Lavonen[28] ja Terike Haapoja[29].

Suomen valotaiteen seura FLASH perustettiin vuonna 2017 edistämään valotaiteen ja sen tekijöiden asemaa Suomessa ja kansainvälisesti.[30] Valotaide kuuluu myös MUU ry:n edustamiin kokeellisiin taiteenaloihin.[31]

Esimerkkejä valotaiteesta

muokkaa
  •  
    Valoinstallaatio, 1964. Palazzo dell'Arten portailla 13. Milanon triennaalissa. Kuva Paolo Monti.
  •  
    Annikki Luukela, Verkosto, 1995 on Helsingin yliopiston metroasemalla.
  •  
    Dan Flavin käytti teoksissaan normaalissa tuotannossa olleita loisteputkia, eikä värjännyt niitä itse. Kuvassa "Untitled" (to Don Judd, Colourist) 1987.
  •  
    Jenny Holzer käyttää usein teoksissaan valolla tuotettua tekstiä. Installation for Bilbao 1997.
  •  
    James Turrellin tarkoin rajatut valomuodot luovat vaikutelman kolmiuloitteisuudesta. Alta Pink 1968.
  •  
    Olafur Eliassonin Yellow Corridor -teoksessa (1997) käytetään hyväksi pienpainenatriumvalon värit hävittävää monokromaattisuutta.

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. ↑ Mediataide 3.7.2019. Taiteen edistämiskeskus. Arkistoitu 29.5.2022. Viitattu 4.8.2022.
  2. ↑ Kivinen, Mia: Ihmeellistä ja hämmästyttävää – valotaiteesta ja maailman suurimmasta diashowsta, s. 13. Taideyliopisto, Kuvataideakatemia, 2018.
  3. ↑ Kivinen, Mia: Ihmeellistä ja hämmästyttävää – valotaiteesta ja maailman suurimmasta diashowsta, s. 21–23. Taideyliopisto, Kuvataideakatemia, 2018.
  4. ↑ Kivinen, Mia: Ihmeellistä ja hämmästyttävää – valotaiteesta ja maailman suurimmasta diashowsta, s. 15. Taideyliopisto, Kuvataideakatemia, 2018.
  5. ↑ a b ”valotaide”, CD-Facta. Helsinki: WSOY, 1998. ISBN 951-0-23152-5
  6. ↑ Centre for International Light Art Kotisivut. Arkistoitu 29.9.2019. Viitattu 18.9.2019.
  7. ↑ a b c Sharp, Willoughby: ”Luminism and Kineticism”, Battcock, Gregory: Minimal Art: A Critical Anthology, s. 320–344. E. P. Dutton & Co, 1968.
  8. ↑ Eißler, Carola: Art Dictionary: Light Art. 15.2.2005. Hatje Cantz. Arkistoitu 27.3.2019. Viitattu 23.3.2019.
  9. ↑ Fullerton, Elizabeth: Lucio Fontana Art in America. 4.12.2017. Viitattu 16.4.2019.
  10. ↑ Berner, Irmgard: The Ideal of Pure Light Goethe-Institut. Arkistoitu 23.3.2019. Viitattu 23.3.2019.
  11. ↑ Hohlfeldt, Marion: L’Œuvre collective du GRAV: le labyrinthe et la participation du spectateur. Critique d’art °41, kevät/kesä 2013.
  12. ↑ Dan Flavin Tate. Viitattu 23.3.2019.
  13. ↑ James Turrell Artnet. Viitattu 16.4.2019.
  14. ↑ Malone, Meredith: Spotlight Essay: Howard Jones, Solo Two. 2016. Kemper Art Museum. Arkistoitu 23.3.2019. Viitattu 23.3.2019.
  15. ↑ Weibel, Peter – Jansen, Gregor: Light Art from Artificial Light 18.11.2005. ZKM – Center for Art and Media Karlsruhe. Arkistoitu 23.6.2021. Viitattu 23.3.2019.
  16. ↑ Searle, Adrian: How the Hayward Gallery's Light Show monkeys with your eyeballs The Guardian. 28.1.2013.
  17. ↑ Horn, Helena: Investigation Of Space Reaching Out To Infinity | Brigitte Kowanz. LightArt, Elokuu 2018.
  18. ↑ Tate Modern: Artist Rooms: Jenny Holzer. Arkistoitu 17.4.2019. Viitattu 17.4.2019.
  19. ↑ Kiasma: Ann Veronica Janssens kiasma.fi. Viitattu 17.4.2019.
  20. ↑ Salovaara, Jenni: Valotaiteesta. Valoinstallaatio 7 hengen porttia suhteessa valotaiteen historiaan, s. 14–15. Tampereen ammattikorkeakoulu, 2007.
  21. ↑ Kivirinta, Marja-Terttu: Ervastin ja Volasen tilateos esillä teatterikongressissa USA:ssa. Helsingin Sanomat, 10.3.1993.
  22. ↑ Ilkka Volasen kotisivut volanen.net. Viitattu 16.45.2019.
  23. ↑ Tarja Ervastin kotisivut tarjaervasti.com. Viitattu 16.4.2019.
  24. ↑ Maaria Wirkkalan kotisivut maariawirkkala.com. Viitattu 23.3.2019.
  25. ↑ Grönlund–Nisusen kotisivut g-n.fi. Viitattu 23.3.2019.
  26. ↑ Jaakko Niemelän kotisivut jaakkoniemela.com. Viitattu 23.3.2019.
  27. ↑ Jäämeri, Hannele: Helena Hietasen ja Jaakko Niemelän taide valaisee maailmaa uudesta näkökulmasta. Suomen Kuvalehti, 23.1.2015.
  28. ↑ Maija Lavosen kotisivut maijalavonen.com. Viitattu 26.3.2019.
  29. ↑ Terike Haapojan kotisivut terikehaapoja.net. Viitattu 20.4.2019.
  30. ↑ Suomen valotaiteen seura FLASH, säännöt, 2017
  31. ↑ Yhdistys MUU ry. Viitattu 31.5.2024.

Aiheesta muualla

muokkaa
Nykytaiteen keinot
Taiteen ja ympäristön peruskäsitteet
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Valotaide&oldid=22850202”