Vakhtang VI
Vakhtang VI (georg. ვახტანგ VI, 1675–1737[1]) oli Persian nimellisenäselvennä vasallina hallinnut itäisen Georgian eli Kartlin kuningas. Hän oli Erekle II:n ohella maan 1700-luvun historian huomattavin hallitsija, joka tasapainotteli Persian vaatimusten ja itsenäisyyden välillä.[2] Hän kuului Bagrationi-hallitsijasukuun.
Vakhtang nousi setänsä Giorgi IX:n sijaishallitsijaksi vuonna 1703 ja jatkoi veljensä Kaikhosron tilalla vuosina 1709–1711. Kun hänen olisi pitänyt kääntyä islamiin saadakseen šaahilta luvan nousta valtaistuimelle, hän kieltäytyi ja joutui pysymään Isfahanissa kuningas Iesen hallitessa Kartlia. Vuonna 1716 hän kuitenkin vastahakoisesti kääntyi ja palasi Georgiaan, mutta otti yhteyttä venäläisiin ja pyysi keisarikunnalta interventiota. Tsaari Pietari Suuri lähetti retkikunnan Kaukasiaan vuonna 1722. Hän ei kuitenkaan halunnut suututtaa turkkilaisia ja vetäytyi, minkä jälkeen Vakhtang joutui pakenemaan Tbilisistä Venäjälle, missä hän kuoli vuonna 1737. Retkikunnan epäonnistumista seurasi Georgiassa vuosien 1723–1735 raaka osmanimiehitys, joka tunnetaan nimellä osmanloba.[2]
Vakhtang oli tunnettu lainsäätäjä, oppinut ja runoilija. Hänen hallintoaan luonnehtivat pitkään kaivatut uudistukset ja hänen vuosina 1707–1709 laatimansa lakikokoelma (dasturlamali). Hän lähetti setänsä ja opettajansa Sulkhan-Saba Orbelianin Ranskaan pyytämään Ludvig XIV:ltä apua persialaisia vastaan.[2] Hän perusti myös maan ensimmäisen kirjapainon.[1]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b Michael Spilling, Winnie Wong: Georgia, s. 103. Marshall Cavendish, 2008. ISBN 9780761430339 Teoksen verkkoversio.
- ↑ a b c Ronald Grigor Suny: The making of the Georgian nation, s. 54. Indiana University Press, 1994. ISBN 9780253209153 Teoksen verkkoversio.
Aiheesta muualla
muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Vakhtang VI Wikimedia Commonsissa