Västmanlandin metsäpalo
Västmanlandin metsäpalo syttyi Ruotsissa Västmanlandin läänissa Salan ja Surahammarin kuntien rajalla sijaitsevalta hakkuuaukealta 31. heinäkuuta 2014.[1] Kyseessä on maan suurin metsäpalo vuosikymmeniin, ja se levisi vain kuuden päivän aikana 150 neliökilometrin laajuiselle alueelle. Palo vaati yhden kuolonuhrin.[2][3]
Västmanlandin metsäpalo | |
---|---|
Metsäpaloalue 5. elokuuta 2014. |
|
Päivämäärä | 31. heinäkuuta 2014 – 11. elokuuta 2014. |
Tapahtumapaikka | Ruotsin Västmanlandin läänin Salan ja Surahammarin kunnissa. |
Kuolleita | 1 |
Omaisuusvahinko | 150 neliökilometriä metsää paloi. |
Metsäpalon tieltä evakuoitiin noin 1 200 ihmistä muun muassa Fagerstan kunnassa sijaitsevista Västervålan ja Ängelsbergin kylistä.[4] Sammutukseen tuli apua myös ulkomailta, esimerkiksi Ranska lähetti paikalle kolme sammutukseen tarkoitettua lentokonetta.[5] Palo saatiin sammutettua 11. elokuuta ja pelastustoimet lopetettiin kuukautta myöhemmin.[6]
Lähteet
muokkaa- ↑ Engström, Julia: Skogsbrand på kalhygge 31.7.2014. Sala Allehanda. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 5.8.2014. (ruotsiksi)
- ↑ Kerola, Päivi: Ruotsissa yksi kuollut metsäpalossa – useita tuhansia varoitettu evakuoinnista 5.8.2014. Yle Uutiset. Viitattu 15.7.2014.
- ↑ Ruotsissa tuhansien hehtaarien metsäpalo. 5.8.2014. Metsälehti. Arkistoitu Viitattu 5.8.2014.
- ↑ Molin, Anders: Evakueringen avslutad - men kan bli fler orter 4.8.2014. Sveriges Radio Västmanland. Viitattu 5.8.2014. (ruotsiksi)
- ↑ Frankrike skickar tre flygplan för att bekämpa branden i Sala (5 augusti 2014) 5.8.2014. Frankrikes ambassad i Sverige. Arkistoitu 2.2.2015. Viitattu 15.7.2014. (ruotsiksi)
- ↑ Lund, Helena: Räddningsinsatsen efter skogsbranden avslutas 11.9.2014. Sveriges Radio. Viitattu 13.9.2020. (ruotsiksi)
Aiheesta muualla
muokkaa- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Västmanlandin metsäpalo Wikimedia Commonsissa