Ukko

suomalaisen muinaisuskon ukkosen jumala
Tämä artikkeli käsittelee jumalaa. Sanan muita merkityksiä on lueteltu täsmennyssivulla.

Ukko eli Ukko ylijumala on suomalaisten ja karjalaisten muinainen sään ja sadon sekä ukkosen jumala. Virosta tunnetaan pakanuudenaikainen jumalnimi Uku, mutta on epäselvää palvottiinko sitä kuten Ukkoa Suomessa ja Inkerissä[1].

Ukko ylijumala (vasemmalla) R. W. Ekmanin Kalevala-maalauksessa Lemminkäinen tulisella järvellä (n. 1867).
Ukon kirves. Ukkosen jumalan asetta esittäväksi tulkittujen, lähinnä Suomesta löydettyjen rautakautisten riipusten yksinkertaistettu yleishahmo.
Yksinkertaistettu ja selvennetty piirros Venäjän Karjalassa esiintyvästa, mahdollisesti käärmettä ja salamaa esittävästä kalliopiirroshahmosta.

Mikael Agricolan 1500-luvulla kirjoittaman jumalluettelon mukaan Ukkoa, Väinämöistä ja Ilmarista palvottiin kevätkylvön yhteydessä. Kristfrid Ganander kertoo Mythologica Fennicassa vuodelta 1789 Ukon olevan suomalaisten vanhin jumalolento[2]. Uno Harvan mukaan Ukko oli muinaissuomalaisten tärkein jumala, sillä hän sai aikaan sateen, joka mahdollisti maanviljelyn[3]. Vanhoissa loitsuissa ja kansanrunoudessa Ukkoa pyydettiin avuksi taisteluun tai taikuuteen ryhtyessä. Ukko myös auttoi joidenkin perinteiden mukaan metsästyksessä, muun muassa ajoi jäniksiä ansoihin ja auttoi myös karhun metsästyksessä[2]. Ukolle oli oma juhlatapahtumansa tai juhlapäivänsä kuten juhannus[4], yleensä kevääseen sijoittuva Ukon vakat, jonka tarkoitus oli pyytää Ukolta sadetta[5].

Ukkosen jumalaa voitiin pitää paitsi ihmisille tärkeimpänä, myös mahtavimpana jumalana. Joidenkin tutkijoiden mukaan Ukko kuitenkin oli mahtavin henkiolento ainoastaan taivaalla. Ukon usein esiintyvän lisänimen eli epiteetin ”ylijumala” voikin tulkita kahdella tapaa; joko että hän todella oli mahtavin, ”ylin”, jumalista, tai pelkästään, että hän asui ylhäällä taivaalla.[6] Lisänimi "ylijumala" saattaa kuitenkin olla vasta suhteellisen myöhäinen ilmiö ja on mahdollista, että sen syntyyn on vaikuttanut jo kristillisiä vaikutteita, kuten ajatus yhdestä Jumalasta kaikkein ylimpänä. Joka tapauksessa Ukkoa pelättiin ja kunnioitettiin. Vahinkoa tekevän salamaniskun ajateltiin olevan Ukon rangaistus tai vihan ilmaus, ja elämää tuovan sateen olevan Ukon suopeuden osoitus.

Ukon alkuperä

muokkaa

Ukko on ehkä merkittävässä määrin peräisin balttilaisilta kansoilta. Ukkoa muistuttava ukkosenjumala tunnettiin latvian kielessä nimellä Perkons ja liettuan kielessä nimellä Perkūnas, joista on peräisin suomen sana Perkele. Kelteillä vastaava jumala oli Taranis, lappalaisilla Atia eli Aija[2]. Ukkoa ja Perkelettä vastasi skandinaaveilla Tyr, ilman, oikeuden ja sodanjumala, joka korvautui myöhemmin Thorilla ja Odinilla. Muitakin vasaralla, kirveellä tai nuijalla aseistautuneita ukkosenjumalia esiintyy laajalti Euroopan ja Lähi-idän mytologioissa. Näitä hahmoja ovat esimerkiksi mannergermaaninen Donar ja slaavilainen Perun. Patriarkaalinen taivaanjumala oli indo-eurooppalaisia kieliä puhuneitten kansojen jumaltarustoissa yleinen hahmo. Sellaisia olivat muun muassa helleeninen Zeus ja roomalainen Juppiter.

Jo ennen balttilaisia vaikutteita lienee suomalaisilla ollut myös aikaisempi, omaperäinen taivaan jumala. Tämän jumalan syrjäydyttyä Ukon tieltä siitä kehittyi kalevalaisen perinteen seppäsankari Ilmarinen. Samaa kantaa on suomensukuisiin kansoihin kuuluvien udmurttien taivaanjumala Inmar[3][7]. Ilmarisen asemasta taivaan jumaluutena on säilynyt joitain muistumia kalevalaisiin myytteihin, kuten uskomukset, että hän takoi taivaankannen ja Sammon, jolle on annettu monia eri tulkintoja ja selityksiä. Yksi niistä on revontulet. Sammas on siihen liitetty taivaan tukipylväs, jonka varassa tämä kirjokansi pyörii.

Ihmishahmoista jumaluutta lienee edeltänyt vielä vanhempi käsitys, jonka mukaan taivasta ja ukkosta hallitsee ukkoslintu. Kalevalaisen taruston Kokko-lintu voi hyvinkin olla etäistä muistumaa tästä jumaluudesta. Ukkoslintuihin uskovat paitsi jotkin suomalais-ugrilaiset myös monet muut kansat. Kokko ja Ilmarinen osallistuvat yhä joissain tulen syntysanoissa ensimmäisen tulen iskentään, joka toisissa perinteissä on Ukon tehtävä.

Ukon nimi

muokkaa

Ukko on kiertoilmaus, joka tarkoittaa yksinkertaisesti vanhaa miestä. Ukon oikeaa nimeä ei haluttu lausua mahdollisesti kunnioituksesta ja pelosta tätä jumaluutta kohtaan.[8]

Ukko viittaa vanhaan mieheen. Muinoin ukko oli kunnianimi, jonka yhteisö antoi korkeaan ikään ehtineille ja viisautta sekä elämänkokemusta saavuttaneille. Samalla Ukko on kiertoilmaus, jota käytettiin, koska ukkosenjumalan oikean nimen lausumista vältettiin. Jacob Fellmanin mukaan saamelaiset eivät 1800-luvulla uskaltaneet mainita ukkosenjumalansa nimeä ukonilmalla. Ukolla on muitakin nimiä kuten Äijä. Arkeologi ja emeritusprofessori Unto Salon mukaan äijä-sana nimenomaan ukkoseen liittyvänä nimenä oli tuttu hämäläisille, virolaisille ja saamelaisille. Äijän merkitys on pohjimmiltaan sama kuin Ukon. Äijä on vanha mies. Salon mukaan on mahdollista, että Äijä on voinut olla Satakunnassa ja Hämeessä alkuperäinen kiertoilmaus ukkoselle, jonka itämurteista levinnyt Ukko on sittemmin korvannut. Hämeessä ja Satakunnassa on käytetty myös nimeä Isä(i)nen. Salo arvelee, että nämä sanat ovat ruotsalaista vaikutusta. Varsinais-Suomessa ja Etelä-Pohjanmaalla puhutaan myös Pitkäisestä, joka tunnetaan myös Virossa ukkosen nimenä muodoissa pi(t)kne ja piker. On epäselvää, viittaako Pitkäinen Ukon pituuteen, salaman pituuteen vai salamaniskun äänen kantavuuteen. Salon mukaan jälkimmäinen selitys on todennäköisin.[8] Salon mukaan Ukko on tunnettu myös nimillä Isoi, Pitkämöinen ja Yl(i)käinen. Unto Salo ei liitä balttilaisperäistä perkele-nimeä itämerensuomalaiseen Ukko-jumaluuteen.[9]

Ukon alkuperäinen nimi voi olla Perkele, mutta Ukkoon uskoneet myöhempien aikojen ihmiset eivät välttämättä olisi osanneet yhdistää kristinuskon paholaiseksi leimaaman Perkeleen nimeä Ukkoon. Toisaalta myös Ilmarisen nimeä on voitu käyttää taivaan jumaluudesta sen jälkeenkin, kun taivaan jumala sai huomattavasti uusia vaikutteita balttilaisesta perinteestä.

Ukon vaimona on pidetty Raunia, mutta on mahdollista, että kyseessä onkin Ukon lisänimi eli Rauni-Ukko.[10]

Sateen antaja

muokkaa

Ukon kunniaksi voitiin järjestää pidot, Ukon vakat, joiden perimmäinen tarkoitus oli pyytää Ukolta sadetta.[5] Ukon vakkoihin kokoontui pitäjän tai yhden tai useamman kylän väki syömään ja juomaan pyhitettyä olutta. Samalla Ukolle voitiin myös uhrata ja häntä voitiin rukoilla.

On säilynyt muutamia loitsuja, joissa Ukolta pyydetään sadetta. Esimerkiksi Uhtualta vuonna 1834 taltioitu loitsu kuuluu näin:

Oi Ukko ylijumala,
taatto taivahan valtia,
nosta pilvi luotehesta,
toinen kohti koillisesta,
syrjin yhtehen syseä,
lomitellen laukkajele.
Pirota vettä pilvistäsi
orahille kasvajille,
toukoilla tomisiella.

Ukkoa kammoksuttiin ja pelättiin, koska uskottiin, että Ukko voi suuttua helposti. Ihmiset pelkäsivät, että Ukko voisi suuttuessaan tuottaa huonoa satoa tai erittäin huonoa onnea.

Sodassa

muokkaa

Ukon uskottiin myös auttavan sodassa, minkä takia hänen puoleensa käännyttiin myös tässä yhteydessä.[2]

Ukko kultainen kuningas,
vaari vanha taivahinen,
tee minulle kivinen miekka,
eli rautainen rakenna,
eteheni seisomahan,
miehen päätä päästämähän.

Aseet, salamat ja ukkonen

muokkaa

Ukko iskee salamoita kirveellä, vasaralla, nuolella, tai miekalla. Kokonaisen ukonilman hän saa aikaan puimalla riihtä, kyntäen, jyristellen vaunuillaan taivaissa, makaamalla naispuolisen jumaluuden kanssa, taikka kolisuttamalla konkeloa eli kelopuuta. Suomen kielen sanat ukkonen ja ukonilma on johdettu Ukko-jumalasta. Ukonilmaa kutsuttiin myös Jumalan ilmaksi.

Tässä loitsussa pyydetään Ukkoa puimaan riihtä ja synnyttämään siten ukonilman, jonka avulla noidannuoli voitaisiin parantaa:

Annas Ukko, ummertasi,
siniviitta viimojasi,
miehen ainoan avuksi,
yksinäisen ympärille.
Pui, Ukko tulista riihtä,
säkeniä säykytteli,
tuli tuiski ikkunoista,
säkenet ovessa säykky.
(SKVR:VII,3097,Suistamo,1847)

Tulen synnyttäjä

muokkaa

Ukko tai Ilmarinen esiintyy suomalaisessa myytissä, jossa kerrotaan tulen synnystä. Näin hän Zeukseen, joka vartioi tulta ennen kuin Prometheus varasti sen ja antoi tulen ihmisille. Kaarle Krohnin mukaan suomalaisessa tarustossa on kaksi usein toisiinsa sekoittuvaa myyttiä tulen synnystä. Yhden tulkinnan mukaan tuli sai alkunsa taivaan keskellä Ukon tai Ilmarin asuinsijoilla, mistä se putosi Aluenjärveen. Tässä myytissä ei kuvata Ukon tai Ilmarin osallisuutta tulen synnyssä. Toisessa myytissä kerrotaan sen sijaan miten Ukko tai Ilmarinen tai Pitkäinen iskee tulen.[11]

Unto Salon mukaan on myös olemassa myös kolmas versio. Siinä Ukko ampuu tulen. Tätä tarinaa ei kerrota suoraan tulen synnystä kertovissa runoissa, mutta se tulee ilmi Vienan Karjalasta kerätyistä katkelmista, joissa Ilmari tai Ukko iskee tulta kolmella kokon sulalla. Jorma Leppäahon mukaan ”kolme sulkaa” viittaa sulkien ohjaamaan nuoleen. Kansanrunoudessa nuolta kutsutaan toisinaan kolmesulkaiseksi. Tämä teoria selittäisi kansanrunouden maininnat Ukon nuolesta ja jousista, jotka tunnettiin myös virolaisten ja saamelaisten parissa. Ampumismyytin mukaan tuli syntyi Ukon nuolesta, joka osui kiveen. Salon mukaan merovingiajan haudoista on löytynyt jousenmuotoisia tulusrautoja, jotka viittaavat tähän myyttiin tulen synnystä.[11]

Ukkoon liittyviä maanpäällisiä asioita

muokkaa

Savukvartsia, josta iskettäessä syntyi kipinöitä ja palaneen hajua, nimitettiin ukonkiveksi. Korkeita paikkoja saatettiin nimittää Ukko-nimin, kuten Ukko-Koli. Sahalaita-selkäinen kyykäärme vertautuu ukon salamoihin. Käärmeen ja salaman piirteitä omaavia tyyliteltyjä symboleita on myös Äänisen kalliopiirroksissa, joskaan niiden yhteys Ukkoon ei ole varma.

Taivaallinen tuomari

muokkaa

Kalevalaisen runouden mukaan Ukko käveli pitkin askelin pilvien ja monikerroksisen taivaan yläpuolella, ja katseli ylhäältä maailmaa. Mahtavuudestaan huolimatta Ukko ei ainakaan kalevalaisessa runoudessa ollut kaikkitietävä tai kaikkivaltias, vaan muilla henkiolennoilla ja ihmisillä oli valtaa ja toimintatilaa. Ukon taivaallisessa valtakunnassa oli lisäksi muita, tosin huomattavasti heikompia henkiolentoja, joista eri perinteet tuntevat muun muassa päivättäret, kuuttaret, ilman immet, kapeet, kuumet, tuulettaret ja muitakin. Ukon kerrotaan myös pitäneen pilvissä käräjiä, joten voisi olettaa, että taivaalla asui tai ainakin vieraili muitakin merkittäviä henkiolentoja, joiden kanssa Ukko päätti asioista. Ukkoa rukoiltiin pitämään käräjiä eri ongelmien voittamiseksi.

Jos pelättiin oikeudenkäynnin tulosta, Ukkoa saatettiin rukoilla pitämään taivaassa käräjät. Tämän ”lain kumouksen” tarkoitus oli yliluonnollisesti vaikuttaa maallisen tuomioistuimen päätökseen.

Iteppä isä Jumala,
Piäppä pilvissä käräjät,
Sekehessä selvät neuvot,
Ota puolla poikaisi,
Aina lastesi apuna,
Ettei pää pahoin menisi,
Tukka turhiin tulisi,
Eli kaula katkiaisi,
Hivus hieno lankiaisi!
(SKVR: XII, 7863, Kajaani, 1847)

Kristinuskon Jumala ja Ukko

muokkaa

Ukko ylijumalalta pyydettiin apua moniin ongelmiin. Kristinuskon vaikutteiden levitessä Suomeen myös Ukko alkoi saada yhä enemmän kristittyjen Jumalan piirteitä. Myöhäisemmällä ajalla Ukko miellettiin esimerkiksi myös synnyttämisen suojelijaksi.[12] Tämänkaltainen Ukko korvautui joskus kristinuskon jumalalla suhteellisen jouhevasti.

Toisinaan on alettu nimittää ukoiksi muitakin suuria miesjumalia, kuten Tapiota, Ahtia ja kristinuskon Jumalaa. On arveltu, että yleisluontoisella Ukko-nimityksellä olisi pyritty peittämään jumalkäsitysten pakanallisuus. Sen lisäksi, että Ukko on voinut olla kunnioittava kiertoilmaus, se on voinut olla myös peitenimi.

Joidenkin käsitys jumalasta on ollut yhdistelmä kristittyjen jumalaa ja pakanallista Ukkoa. Tällaistakin jumalaa saatettiin kutsua toisinaan Ukoksi. Näissä käsityksissä jumala on vain yksi monista jumalista, mutta kuitenkin myös ylin taivaan tuomari, joka päättää joko rangaista tai palkita ihmistä hänen kuolemansa jälkeen. Toisaalta tuomarin piirteitä on ilmeisesti ollut alkuperäiselläkin ukkosen jumalalla aina, kuten monella muullakin ukkosen jumalalla. Aiemmin tuomio kuitenkin tapahtui selvemmin tässä maailmassa, Ukko iski salamallaan pahat maahan tai osoitti erilaisin tavoin (arvonta, kaksintaistelu, taivaan tai luonnon merkit yms.) tahtonsa tuomita tai armahtaa joku käräjillä.

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  • Haavio, Martti: Karjalan jumalat: Uskontotieteellinen tutkimus. Porvoo: WSOY, 1959.
  • Haavio, Martti: Suomalainen mytologia. Porvoo Helsinki: WSOY, 1967.
  • Harva, Uno: Suomalaisten muinaisusko. Porvoo: WSOY, 1948.

Viitteet

muokkaa
  1. Aalto, Tiina: UKON JÄLJET PAIKOISSA JA PAIKANNIMISSÄ – Tutkimus ukko-elementin sisältävistä nimistä, s. 47–48. Helsingin yliopisto, 2019.
  2. a b c d Christfried Ganander: Mythologica Fennica. Salakirjat (2016), toimittanut Juha Pentikäinen, 1789.
  3. a b Suomalaisessa kansanuskossa vilisee jumalia ja haltijoita, pyhyys löytyy metsästä yle.fi. 9.2.2020. Viitattu 3.10.2023.
  4. Juhannuksen jäljillä. Ajatusleikkejä esikristillisistä nimistä VIRITTÄJÄ-BLOGI. 15.6.2020. Viitattu 2.10.2023.
  5. a b Haavio, Martti: Suomalainen mytologia, s. 149–150. (Alkuperäinen painos on vuodelta 1967. Tämä on 4. tarkistettu laitos.) Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2020.
  6. Haavio, Martti: Suomalainen mytologia, s. 160–161. (Alkuperäinen painos on vuodelta 1967. Tämä on 4. tarkistettu laitos.) Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2020.
  7. Ilmarinen - Suomen etymologinen sanakirja Ilmarinen - Suomen etymologinen sanakirja. Viitattu 3.10.2023.
  8. a b Anssi: Unto Salo Ukosta - Osa I Taivaannaula. 23.3.2009. Viitattu 3.10.2023.
  9. Unto Salo: Agricola's Ukko in the light of archeology. A chronological and interpretative study of ancient Finnish religion: Old Norse and Finnish religions and cultic place-names. Turku. 1990.
  10. » Unto Salo Ukosta – Osa I taivaannaula.org. Viitattu 26.8.2024.
  11. a b Anssi: Unto Salo Ukosta - Osa III Taivaannaula. 26.3.2009. Viitattu 4.10.2023.
  12. Risto Pulkkinen: Suomalainen kansanusko (Suomalaisen kirjallisuuden seura 2012)

Aiheesta muualla

muokkaa