Uimarakko
Uimarakko (lat. vesica pneumatica) on monilla kaloilla ruumiinontelon yläosassa oleva elin, joka sisältää kaasuja. Sen avulla kalat pystyvät säätelemään uimasyvyyttään, mutta jotkut lajit käyttävät sitä myös esimerkiksi äänien tuottamiseen ja vahvistamiseen.
Sijainti ja rakenne
muokkaaUimarakko on koko ruumiinontelon pituinen ja sen dorsaalipuolella (selän puolella) sijaitsevat kalan pitkittäiset munuaiset.
Uimarakkoja on kahta eri rakennetyyppiä. On avorakkoja, joilla on ohuen tiehyen kautta yhteys suolistoon, ja sitten on niin sanottuja umpirakkoja, joilla ei ole enää yhteyttä suolistoon. Yleistyksenä voidaan sanoa umpirakkoisten elävän syvissä vesissä.[1]
Uimarakon uloimpana kerroksena on ohut epiteelikudoskerros. Sen alla on iso kollageenista muodostunut säikeinen perusaine, sileää lihaskudosta, tukikudosta ja lopulta kaasurauhassoluja. Tiukasti pakkautuneet kudokset sekä guaniinikiteet estävät kaasujen diffuusion pois uimarakosta.[1]
Uimarakon sisältämän kaasun koostumus vaihtelee huomattavasti lajien välillä. Lohikaloilla uimarakossa on lähes puhdasta typpeä. Syvän meren kaloilla puolestaan happipitoisuus kasvaa mitä syvemmälle mennään.[2]
Toiminta ja tarkoitus
muokkaaKala voi säädellä uimarakon avulla uimasyvyyttään. Ilma uimarakkoon siirtyy joko nielemisliikkeiden tai kaasurauhasten avulla. Kaasurauhasessa hemoglobiinin hapensitomiskykyä vähennetään laktaatin avulla, jolloin happimolekyylit siirtyvät uimarakkoon. Uimarakon takia kala ei voi tehdä nopeita syöksyjä pystysuunnassa, muuten rakko halkeaisi. Rustokaloilla (hailla ja rauskuilla) ei ole uimarakkoa, vaan ne säätelevät uimasyvyyttään olemalla jatkuvasti liikkeessä. Myöskään monilla pohjassa elävillä luukaloilla, esimerkiksi simpuilla, ei uimarakkoa ole.
Uimasyvyyden säätelyn lisäksi uimarakon tehtävänä on uroskalalla viilentää vatsaontelossa sijaitsevia kiveksiä, jotta siittiöiden muodostuminen olisi mahdollista.
Jotkut kalat käyttävät uimarakkoja myös äänten tuottamiseen tai voimistamiseen. Siihen liittyviä lihaksia supistamalla kala saa aikaan erilaisia murisevia, murahtelevia ja rummuttavia ääniä. Esimerkiksi konnakaloilla on isot sisäiset lihakset, joiden avulla ne pystyvät tuottamaan monia erilaisia ääniä.[3]
Ihmiskäyttö
muokkaaUimarakkoja on erityisesti Kiinassa käytetty kuivattuina ravinnoksi. Varhaisin todiste uimarakkojen syömisestä on vuodelta 206 eaa.[4] Erityisen haluttu kala on isoveltto, jonka uimarakolla uskotaan olevan myös terveysvaikutuksia. Sen uimarakoista maksetaan jopa 8 500 dollaria kilogrammalta. Sen kalastaminen on Kalifornianlahdella on aiheuttamassa kalifornianpyöriäisen sukupuuton.[5]
Uimarakkoja on ennen käytetty muun muassa kondomeina.[6]
Lähteet
muokkaa- Evans, David H. (toim.): The Physiology of Fishes. Boca Raton, Florida: CRC Press, 1998. ISBN 0-8493-8427-3 Google-kirjat (viitattu 25.5.2017).
- Maina, J. N.: Biological Systems in Vertebrates. Enfield, New Hampshire: Science Publishers, Inc, 2002. ISBN 1-57808-252-8 Google-kirjat (viitattu 25.5.2017).
- Smith, Margaret M. & Heemstra, Phillip C. (toim.): Smiths’ Sea Fishes. Berlin: Springer-Verlang, 1986. ISBN 978-3-642-82860-7 Google-kirjat (viitattu 25.5.2017).
Viitteet
muokkaa- ↑ a b Maina, s. 47.
- ↑ Evans, s. 32.
- ↑ Smith & Heemstra, s. 16.
- ↑ The Story of Fish Maw New Zealand Fish Processing LTD. Arkistoitu 5.6.2017. Viitattu 25.5.2017. (englanniksi)
- ↑ Yrjö Kokkonen: Kalifornianpyöriäinen kuolemassa sukupuuttoon, koska kiinalaiset haluavat syödä kalan uimarakkoja Yle Uutiset. 16.5.2017. Yleisradio. Viitattu 25.5.2017.
- ↑ Arno Forsius: Kuppataudin historiaa saunalahti.fi. Arkistoitu 12.11.2013. Viitattu 25.5.2017.
Aiheesta muualla
muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Uimarakko Wikimedia Commonsissa